Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Poikkeuksellisen vakava teko” – luottamusmiehen irtisanominen herättää huolta

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Metsäyhtiö UPM on tänään irtisanonut Kaukaan sahan toimihenkilöitä edustavan luottamusmiehen. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n edunvalvonnasta vastaava johtaja Minna Ahtiainen pitää tekoa poikkeuksellisen vakavana.

Demokraatti

Demokraatti

─ Tämä näyttää olevan jatkumoa Metsäteollisuus ry:n ilmoitukselle vetäytyä toimialakohtaisesta sopimustoiminnasta ja siirtää työehdoista sopimista paikallistasolle. Luottamusmiehen irtisanomisella UPM:ssä pyritään poistamaan nyt myös paikallistason sopimisen edellytykset ja siirtymään sopimisesta työnantajan yksipuoliseen saneluun, Ahtiainen toteaa tiedotteessa.

Paikallisen sopimisen laajentamisen edellytyksiä on selvitetty jo parin vuoden ajan työllisyyden edistämisen ministerityöryhmän alaisuudessa työskentelevässä paikallisen sopimisen alatyöryhmässä. STTK on korostanut luottamusmiehen aseman vahvistamista paikallistason neuvottelutasapainon turvaamiseksi.

UPM:n esimerkki havainnollistaa sen, miksi työntekijöiden oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi pitäisi STTK:n mielestä säätää vahvemmin myös laissa työehtosopimusten lisäksi.

─ Luottamusmiehen valintaoikeutta, irtisanomissuojaa ja tiedonsaantioikeuksia on edelleen vahvistettava lainsäädännöllä, Ahtiainen toteaa.

Hän muistuttaa, että ammatillinen järjestäytymisvapaus, oikeus valita luottamusmies ja luottamusmiehen ensisijaisuus muihin henkilöstön edustajiin nähden on turvattu kansainvälisen työjärjestö ILOn yleissopimuksissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja YK:n yleissopimuksessa.

─ Luottamusmiehen valitseminen ja toiminta työpaikoilla on Suomessa keskeinen keino järjestäytymisvapauden toteuttamisessa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE