Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Poikkeustilaa jatketaan Turkissa – Trump onnitteli Erdogania

Turkissa hallitus on päättänyt maan poikkeustilan jatkamisesta kolmella kuukaudella. Presidentti Recep Tayyip Erdoganin johtama Turkin kansallisen turvallisuuden neuvosto asettui jo aiemmin tukemaan poikkeustilan jatkamista.

Hallitus teki päätöksensä vain päivä sen jälkeen, kun Turkissa järjestetty kansanäänestys presidentin valtaoikeuksien laajentamisesta perustuslakiuudistuksella päättyi uudistuksen puoltajien niukkaan voittoon.

Poikkeustila asetettiin viime heinäkuussa epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen ja sen oli alun perin määrä päättyä keskiviikkona. Aikaisemmin poikkeustilaa on jatkettu jo kahdesti, lokakuussa ja tammikuussa.
Hallituksen päätös pitää vielä vahvistaa Turkin parlamentissa.

Turkin varapääministeri Numan Kurtulmusin mukaan poikkeustilan jatkolla ei haluta antaa Turkin hallitukselle vapaita käsiä vaan poikkeustilan tarkoitus on terroriryhmien vastainen taistelu.

Poikkeustilan aikana yli 47 000 ihmistä on pidätetty epäiltynä osallisuudesta vallankaappausyritykseen ja kymmenettuhannet julkisen sektorin työntekijät on lomautettu tai erotettu viroistaan. Heidän joukossaan on muun muassa akateemikkoja, poliiseja, journalisteja, tuomareita, opettajia ja syyttäjiä.

Pidätykset ja erottamiset ovat herättäneet kovaa kritiikkiä länsimaissa.

Trump ja Erdogan puhuivat Syyriasta.

Lisää aiheesta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on onnitellut Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogania voitosta Turkin kansanäänestyksessä. Turkin valtiollisen uutistoimiston Anadolun mukaan Trump soitti Erdoganille maanantai-iltana.

Trumpin onnittelupuhelu poikkeaa selvästi Euroopan unionin maiden johtajien varautuneesta suhtautumisesta Turkin perustuslakiäänestyksen tulokseen. Vaaliprosessin rehellisyydestä on esitetty epäilyjä, ja Turkin oppositio ehti jo vaatia esimerkiksi äänten uudelleenlaskua.

Valkoinen talo ilmoitti, että Trump ja Erdogan olivat keskustelleet myös yhteistyöstä Isisin ja kaikkien muiden terrorismia käyttävien ryhmien vastaisessa taistelussa. Samoin esillä oli Yhdysvaltain Syyriaan äskettäin tekemä ohjusisku.

– Presidentti Trump kiitti presidentti Erdogania Yhdysvaltain tekemän iskun tukemisesta. Johtajat olivat yksimielisiä siitä, että on tärkeää saattaa Syyrian johtaja Bashar al-Assad vastuuseen kemiallisten aseiden käytöstä, Valkoinen talo ilmoitti lausunnossaan.

Syyrian hallitusta on syytetty hyökkäyksestä kemiallisilla aseilla siviilikohteeseen Syyriassa 4. huhtikuuta. Syyrian hallitus on kiistänyt tämän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE