Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Poistuvatko roaming-maksut vai eivät? – Europarlamentaarikko päivittää tilanteen

EU on luvannut poistaa matkapuhelinten roaming-maksut eli verkkovierailumaksut ensi kesänä. Eilen Ilta-Sanomat uutisoi, että maksut eivät välttämättä poistu kokonaan.

– Kokonaan maksujen ei pitänyt alun perinkään poistua, vaan viime vuonna laadittu asetus määrää, että kohtuullisen käytön tulee ensi kesästä alkaen olla muissa EU-maissa samanhintaista kuin kotimaassa, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) toteaa.

Verkkovierailumaksujen poistamiselle asetettiin kuitenkin kaksi ehtoa. Ensimmäinen ehto on, että Euroopan komission ja jäsenmaiden pitää päästä yhteisymmärrykseen siitä, mikä on ”kohtuullista käyttöä”. Komissio on nyt ehdottanut, että raja olisi 90 päivää vuodessa tai 30 päivää yhtäjaksoisesti.

Toinen ehto on se, että unionissa saadaan sovittua teleoperaattoreiden välisistä kattohinnoista. Tätä asetusta valmistelee parhaillaan Miapetra Kumpula-Natri (sd).

Lex Kumpula-Natrista riippuu, saadaanko verkkovierailujen poistaminen toteutettua luvatussa ajassa.

– Kun suomalainen surffailee netissä Euroopassa tai soittaa kotiin, hän käyttää vierasta verkkoa. Verkon rakentaminen ja ylläpito maksavat rahaa, Kumpula-Natri selittää.

Tuleva laki määrittelee, kuinka paljon eurooppalaiset operaattorit saavat korkeintaan veloittaa toiselta operaattorilta siitä hyvästä, että sen verkkoa käytetään.

Lisää aiheesta

– Aiemmin espanjalainen operaattori laskutti suomalasilta operaattoreilta hurjia hintoja siitä, että suomalaiset käyttivät espanjalaista verkkoa. Suomalaiset operaattorit puolestaan laskuttivat nämä hinnat asiakkailtaan. Jatkossa espanjalaiset eivät saa enää velottaa hurjia hintoja, vaan hinnalle tulee katto. Roaming-maksujen poistumisen myötä hintoja ei myöskään saa enää siirtää asiakkaan maksettavaksi.

Miapetra Kumpula-Natri esittelee ensimmäisen ehdotuksensa asetuksesta ensi viikolla.

– Verkkovierailumaksujen poistumisesta on tullut erittäin hyvää palautetta erityisesti nuorilta. Suomalaiset matkustavat eurooppalaisittain paljon, joten tämä koskee suurta osaa suomalaisista. Myös kuluttajajärjestöt kaikkialla Euroopassa ovat vuolaasti kiitelleet verkkovierailumaksujen poistumista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE