Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Poliisi aloittaa yt-neuvottelut, henkilöstömäärä laskee enimmillään 250 henkilötyövuodella – “Valvonnasta joutunemme tinkimään”

Nora Vilva

Poliisi käynnistää yt-neuvottelut, ilmoittaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tiedotteessa. Hänen arvionsa on, että ensi vuonna poliisin henkilöstömäärä laskee 200–250 henkilötyövuodella.

Demokraatti

Demokraatti

Tänään julkistetussa valtion talousarvioesityksessä poliisille on myönnetty 807,9 miljoonaa euroa, kun tänä vuonna käyttö on arviolta 838 miljoonaa, Kolehmainen sanoo.

Hänen mukaansa myös poliisikoulutuksen aloituspaikkoja mitä todennäköisimmin vähennetään.

– Aloituspaikkojen vähentämisen vaikutukset näkyvät vasta kolmen vuoden päästä, joten ensi vuonna poliiseja jäänee työttömäksi.

Kolehmainen vakuuttaa, että poliittiset päätökset toteutetaan tinkimättä, ja ensi vuodelle kohdennettu lisärahoitus muun muassa harva-alueiden näkyvyyteen ja ihmiskaupan torjuntaan toteutetaan täysimääräisesti.

– Poliisin strategian mukaisesti pyrimme priorisoimaan erityisesti kiireelliset hälytyspalvelut, rikosten ja häiriöiden estämisen ennalta sekä vakavimpien rikosten torjunnan. Valvonnasta – liikennevalvonta mukaan lukien – joutunemme tinkimään.

Poliisien määrää on pystytty nostamaan kuluvana vuonna hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Poliisin mukaan tämä oli mahdollista viime vuodelta siirtyneen 33 miljoonan euron määrärahan ja kuluvan vuoden 6,7 miljoonan euron lisätalousarvion ansiosta.

– Ensi vuodelle siirtyvää erää ei ole juurikaan jäämässä. Lisäksi kustannusten kasvu jatkuu, tiedotteessa todetaan.

“Lomautukset ja irtisanomiset ovat viimesijaisia keinoja.”

Poliisin sopeuttamistyöryhmän puheenjohtajan, hallintojohtaja Anne Aaltosen mukaan yhteistoimintaneuvotteluissa suunnitellaan ne keinot, joiden avulla talous tasapainotetaan.

– Tarkastelussa ovat esimerkiksi määräaikaiset virkasuhteet ja poistumien kautta vapautuvat virat sekä kaikki muut mahdolliset säästökohteet. Lomautukset ja irtisanomiset ovat viimesijaisia keinoja.

Nopeita säästöjä yritetään hakea muun muassa ajoneuvo-, varuste- ja polttoainehankinnoista.

Tiedotteen mukaan sopeuttamisen vaikutukset pyritään arvioimaan ja niiden haitat minimoimaan. Seurattavia asioita ovat muun muassa avunsaanti kiireellisissä tilanteissa, läsnäolo ja ennalta estävä valvonta, rikosten tutkinta-ajat ja selvitysprosentit, reagointikyky yllättäviin tilanteisiin, kyky antaa virka-apua ja henkilöstön työhyvinvointi.

Pitkän tähtäimen toimenpiteenä käynnistetään muun muassa esiselvitys yhden viraston mallista. Tähän on jo menty esimerkiksi naapurimaissa Ruotsissa ja Virossa.

Lisäksi arvioidaan nykyinen toimipisteverkosto ja toimitilat sekä poliisilla olevat muut kuin lakisääteiset tehtävät. Esimerkiksi nk. rauhallisten päihtyneiden kuljetus ja majoittaminen kuuluvat kuntien vastuulle ja poliisi voisi laskuttaa niihin liittyvistä virka-aputehtävistä. Tulojen osalta selvitetään myös lupavalvonnan maksullisuus.

– Yksityiskohdat täsmentyvät suunnittelun edetessä ja valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole juuri nyt saatavilla, Aaltonen toteaa tiedotteessa.

Hän korostaa, että sopeuttamistoimissa korostuu työnantajan vastuu henkilöstön työhyvinvoinnista.

– Sopeuttaminen toteutetaan hallitusti ja poliisin arvojen mukaisesti hyvää ja oikeudenmukaista henkilöstöpolitiikkaa noudattaen. Tehtäviä priorisoidaan, osaamista vahvistetaan ja kuormittumiseen puututaan ennakoivasti. Pyrimme suunnittelussa äärimmäiseen avoimuuteen ja vuoropuheluun sidosryhmien ja oman henkilöstömme kanssa.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE