Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi: “Ei huomaa, että olisi vappu”

Opiskelijat juhlivat Havis Amanda -patsaan suihkulähteessä.

Helsingin poliisista kerrotaan vapun vieton alkaneen rauhallisesti ja poliisitehtäviä tulleen varsin maltillisesti. Kaivopuisto tunnetaan suosittuna vapun viettopaikkana, mutta ylikomisario Jere Roimun mukaan koleassa aattosäässä paikalle on saapunut lähinnä hanhia.

Sen sijaan perinteikkään Havis Amanda -patsaan eli Mantan lakitusta saapui katsomaan poliisin arvion mukaan 35 000 ihmistä. Ylikomisario Roimun mukaan suuren mittaluokan tapahtumat näkyvät myös poliisin varautumisessa.

– Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla ovat aiheuttaneet sen, että meidän pitää ottaa huomioon uusia uhkakuvia, vaikkei ole minkäänlaista varsinaista uhkatilannetta.

Roimu sanoo poliisin eristäneen Kauppatorin alueen keskeiset väylät lakituksen aikaan.

Kolea sää rauhoittaa myös Itä-Suomessa.

Oulussa vapun vietto on sujunut rauhallisesti. Vanhempi konstaapeli Mikko Vuorio Oulun johtokeskuksesta kertoo neljän asteen lämpötilan ja pienen vesisateen pitäneen juhlakansan maltillisena ja harvalukuisena.

– Ei huomaa, että olisi vappu. Sää näyttää olevan paras poliisi, Vuorio naurahtaa.

Myös Itä-Suomessa kolea sää on rauhoittanut vapun juhlintaa. Rikoskomisario Markus Taskisen mukaan toistaiseksi on ollut rauhallista, ja poliisilla on ollut tehtäviä saman verran kuin tavallisena viikonloppuna.

Turussa kirkkaan taivaan alle Liljan patsaan lakitusta kerääntyi katsomaan tuhansia ihmisiä, arvioi komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen tilannekeskuksesta.

– Toistaiseksi on ollut kohtuullisen rauhallista. Poliisi oli paikalla lakituksessa, minne kokoontui paljon ihmisiä, mutta se meni ilman murheita, Tikka kertoo.

Tampereella poliisi on varmistanut kevyenliikenteen sujuvuutta Rongan tunnelissa, jonne on kokoontunut viitisenkymmentä kadunvaltaajaa. Poliisin mukaan kadunvaltaus sujuu rauhallisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE