Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Poliisi epäilee, että Porin surma tehtiin teräaseella ja sitä oli edeltänyt alkoholin käyttö

Satakunnan käräjäoikeus on vanginnut 48-vuotiaan naisen todennäköisin syin epäiltynä taposta Porissa, kerrottiin oikeudesta STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi kertoi torstaina tutkivansa henkirikosta, joka on tapahtunut asunnossa Porin keskustan alueella. Uhri on 1960-luvulla syntynyt nainen.

Tapahtumien kulku on pääpiirteissään selvitetty esitutkinnassa. Poliisi epäilee, että surma tehtiin teräaseella ja sitä oli edeltänyt alkoholin käyttö.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Erik Salonsaaren mukaan uhri ja epäilty tunsivat toisensa entuudestaan.

– Ei ole kyse siitä, että joku vieras ihminen olisi hyökännyt toisen kimppuun, Salonsaari sanoi STT:lle.

Hän ei kommentoi tarkemmin, millä tavoin uhri ja epäilty tunsivat toisensa. Tapaukseen ei epäillä liittyvän muita ihmisiä.
Epäilty tappo tapahtui uhrin asunnossa torstaina.

Tutkinta jatkuu teon yksityiskohtien ja motiivin selvittämisellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE