Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi kaipaa tietoa Vesalan palosta – voiko johtua ilotulitteista?

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin poliisi kaipaa uusia vihjeitä maanantaisesta Vesalan rivitalopalosta. Poliisia kiinnostavat etenkin alueen asukkaiden ja nuorten vanhempien tiedot nuorisoporukoista, joilla on mahdollisesti ollut hallussaan ilotulitteita palon ajankohtana. Poliisia kiinnostavat myös havainnot ilotulitteiden käyttämisestä alueella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi on saanut tapahtumapaikalta havaintoja, joiden mukaan palopaikan lähistöllä oli nuorisoa ennen tulipalon syttymistä. Poliisin mukaan paikan päällä oli myös kuultu rätinää, joka on saattanut johtua ilotulitteista.

Poliisi pyytää lähettämään mahdolliset tiedot ja vihjeet tapauksesta joko sähköpostilla osoitteeseen yleisvaaralliset.helsinki@poliisi.fi tai aamukahdeksan ja neljän välillä puhelimitse numeroon 040  822  1645.

Kolme asuntoa vaurioitui pahoin Uittamontiellä yhdentoista jälkeen illalla syttyneessä palossa. Alustavan selvityksen mukaan palo sai alkunsa tyhjillään olevasta rivitalon päätyasunnosta, josta tuli levisi viereisiin asuntoihin. Poliisi kertoi aiemmin epäilevänsä paloa tahallaan sytytetyksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE