Poliisi on kuollut takaa-ajon yhteydessä saamiinsa vammoihin Göteborgissa

Kuva: Lehtikuva

Göteborgissa Ruotsissa noin 40-vuotias poliisi on kuollut yliajossa saamiinsa vammoihin, sanoo poliisin tiedottaja Christer Fuxborg.

Tilanne sai alkunsa, kun neljä naamioitunutta miestä ryösti tupakkakaupan Göteborgissa. Poliisi sai hälytyksen ryöstöstä puoli kymmenen aikaan sunnuntaiaamuna. Ainakin yhdellä ryöstäjällä oli mukanaan aseen näköinen esine, poliisi kertoo.

Kaupan myyjä kertoi SVT:lle, että ryöstäjät saivat saaliikseen noin 40 000 kruunua, eli vähän yli 4 000 euroa. Epäiltyjen etsintöihin osallistui useita poliisipartioita sekä poliisin helikopteri.

Epäillyt ryöstäjät pakenivat teon jälkeen autolla, mutta hylkäsivät sen ja jatkoivat pakoaan juosten. Poliisi sai vihjeen sivulliselta, joka oli nähnyt neljän ihmisen juoksevan E20-tiellä parin kilometrin päässä ryöstöpaikasta.

Yliajaja ei liittynyt ryöstöön. Poliisin mukaan kyse on onnettomuudesta.

Poliisi seurasi ryöstäjiä moottoritielle, mutta jäi auton alle. Poliisi kuljetettiin vakavasti loukkaantuneena Sahlgrenskan sairaalaan, jossa hän kuoli saamiinsa vammoihin. Yliajaja ei liittynyt ryöstöön. Poliisin mukaan kyse on onnettomuudesta.

– Ryöstäjät hylkäsivät auton, koska se ei ollut ajokunnossa ja jatkoivat pakoaan jalan. Poliisit juoksivat heidän peräänsä E20-tielle, kun pahaa-aavistamaton autoilija ajoi yhden poliisin päälle. Tämä on hirvittävän traagista, poliisin tiedottaja Christer Fuxborg kertoi.

Raskaasti aseistautunut poliisi sai kolme pakenijoista kiinni nopeasti. Neljäs otettiin kiinni noin puoli tuntia tapahtuneen jälkeen moottoritien lähistöltä. Auto on löytynyt ja poliisi tutkii autoa. Poliisikoira löysi myös ryöstössä käytetyn aseen.

Onnettomuuden jälkeen liikenne E20-tiellä pysäytettiin kokonaan Göteborgin suuntaan.

Ruotsissa on kuollut noin 30 poliisia virantoimituksessa sadan vuoden aikana.

Ruotsin poliisin ammattiliiton puheenjohtaja Lena Nitz kirjoitti Twitterissä, että hän otti viestin vastaan surullisena ja tyrmistyneenä.

– Sukulaiset ja kollegat ovat ajatuksissani tänä vaikeana aikana, Nitz kirjoitti.

Juttua on päivitetty klo 14:23 ja 17:04.

AVAINSANAT

Maailman nuorin pääministeri vannoi virkavalan tuhansien buuatessa

Kuva: Lehtikuva

Itävallan pääkaupungissa Wienissä tuhannet ihmiset osoittivat mieltään, kun uusi hallitus vannoi virkavalansa maanantaina. Hallituksen muodostivat keskusta-oikeistolainen kansanpuolue (ÖVP) ja äärioikeistolainen vapauspuolue (FPÖ).

Viranomaisten mukaan mielenosoittajia oli noin 5 500 ja protestia valvoi noin 1 500 poliisin joukko. Protestoijat kantoivat muun muassa natseja vastustavia kylttejä.

Puolueet pääsivät sopuun koalitiohallituksesta viikonloppuna. Sen jälkeen vapauspuolueen johtaja Heinz-Christian Strache ehti jo julistaa Facebook-tilillään, että uusi hallitus aikoo leikata turvapaikanhakijoiden etuuksista.

Uudessa hallituksessa Strache on varakansleri. Liittokansleriksi nousi 31-vuotias keskusta-oikeiston Sebastian Kurz (kuvassa), josta tuli samalla maailman nuorin pääministeri.

Pinera palaa Chilen presidentiksi

Kuva: AFP PHOTO Martin Bernetti
Chilean presidetiksi nousee Sebastian Pinera. Tässä yhdessä vaimonsa Cecilia Morelin kanssa voittoa juhlimassa,

Chilen presidentiksi nousee virkaa jo aiemmin hallussaan pitänyt Sebastian Pinera. Kun liki kaikki vaalien toisen kierroksen äänet oli laskettu, Pineran äänisaalis oli 55 prosenttia.

Konservatiivien Pineran vastaehdokkaana vaaleissa oli vasemmistolainen entinen televisiotoimittaja Alejandro Guillier. Hän myönsi vaalitappionsa ääntenlaskun edettyä viime metreilleen.

Pinera astuu virkaan ensi vuonna. Aiemmin hän toimi Chilen presidenttinä vuosina 2010–2014.

STT-AFP, Santiago

Hondurasin presidentti julistettiin vaalien voittajaksi – Oppositio ei niele virallista vaalitulosta – kehottaa kansaa kadulle

Kuva: AFP PHOTO Orlando Sierra
Amerikan maiden järjestön Hondurasin asioiden  päällikkö  Jorge Tuto Quiroga vastaili toimittajien kysymyksiin Tegucigalpassa eilen.

Keski-Amerikan Hondurasissa istuva presidentti Juan Orlando Hernandez on julistettu kolme viikkoa sitten järjestettyjen presidentinvaalien voittajaksi.

Hondurasin vaaliviranomaiset julistivat tuloksen sunnuntaina päivää sen jälkeen, kun Hernandezin vastaehdokas, vasemmistolainen Salvador Nasralla matkusti Yhdysvaltoihin. Nasrallan mukaan hänen tarkoituksensa on kiinnittää huomiota väitettyyn vaalivilppiin.

Vasemmisto-oppositio on sanonut, ettei se suostu tunnustamaan viranomaisten julistamaa vaalitulosta. Oppositio on kehottanut kansaa protestoimaan.

Virallisen vaalituloksen mukaan Hernandez sai 43 ja Nasralla 41 prosenttia äänistä.
Nasralla ja oppositio väittävät, että vaalitulosta peukaloitiin istuvan presidentin eduksi. Myös kansainväliset vaalitarkkailijat ovat raportoineet ”epätarkkuuksista” vaaleissa. Nasralla on vaatinut uusia vaaleja.

Mellakoinnissa on jo kuollut ihmisiä

Hondurasissa on vaalien jälkeen protestoitu nykyhallintoa vastaan. Mielenosoitukset ovat paikoin yltyneet mellakoinniksi. Levottomuuksissa on kuollut ihmisiä, mutta kuolleiden tarkasta määrästä ei ole tietoa.

Poliisin mukaan kuolleita on kolme, oppositio puhuu paristakymmenestä kuolleesta ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on raportoinut 14 kuolleen mellakoissa.
Hondurasin perustuslain mukaan istuva presidentti ei saisi pyrkiä jatkokaudelle. Hernandezin konservatiivipuolueen mukaan laki kuitenkin kumottiin korkeimman oikeuden päätöksellä vuonna 2015.

STT-AFP,  Tegucigalpa

 

AVAINSANAT

Trooppisen myrskyn aiheuttamat maanvyöryt vaatineet ainakin 26 hengen Filippiineillä

Kuva: Lehtikuva

Filippiineillä kymmeniä ihmisiä on kuollut tai joutunut kateisiin trooppisen myrskyn aiheuttamissa maanvyöryissä. Viranomaiset kertoivat sunnuntaina 26 ihmisen kuolleen ja yli 20:n olevan kateissa.

Kai-Tak-myrsky moukaroi lauantaina Filippiinien itäosia. Se katkoi sähkölinjoja ja nostatti tulvia. Lauantaina myrsky laantui, mutta viranomaiset varoittivat uusien tulvien ja vyöryjen vaarasta.

Lauttaliikenne myrskyn piinaamalla alueella oli sunnuntaina yhä poikki, ja 15 000 ihmistä oli sen vuoksi jäänyt jumiin.

– Olen ollut jumissa kolme päivää ja nukkunut bussissa. Haluan vain päästä kotiin perheeni luo joulua viettämään, valitti 55-vuotias maanviljelijä AFP:lle.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Ruotsin pääministeri: Uudessa laissa lisättäisiin raiskaukseksi luettavia tekoja ja rangaistuksia kovennettaisiin

Ruotsin hallitus ehdottaa lakia, jonka mukaan seksi olisi kiellettyä henkilön kanssa, joka ei ole nimenomaisesti sanonut kyllä tai aktiivisesti osoittanut halukkuutta olla mukana.

Pääministeri Stefan Löfven perustelee lakihanketta sillä, että seksin pitää olla vapaaehtoista. Jos se ei ole vapaaehtoista, se on laitonta. Uudessa laissa lisättäisiin raiskaukseksi luettavia tekoja ja rangaistuksia kovennettaisiin.

Esityksen pohjalla on komiteaehdotus, josta vallitsee suuri yksimielisyys puolueiden kesken.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta