Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi puuttui mielenosoituksiin: turvapaikanhakijoita vastustavat vastustivat myös poliisia

Helsingin poliisi on ottanut kiinni kaksi protestoijaa, jotka vastustivat poliisin kehotusta siirtää mielenosoitus Kiasman ja Lasipalatsin alueelta Rautatientorille. Yhtä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Kiinni otetut kuuluvat ryhmään, joka vastustaa turvapaikanhakijoiden mielenosoitusta. Poliisi kertoo lopettaneensa vastamielenosoituksen alueella hieman ennen aamukuutta lainvastaisten toimien takia.

Paikalta poistettiin kaikkiaan kahdeksan protestoijaa.

Poliisi päätti eilen, että Kiasman ja Lasipalatsin edustalla jo viikon ajan jatkuneet mielenosoitukset on siirrettävä. Mielenosoituksista oli poliisin mukaan aiheutunut liikenne- ja savuhäiriöitä sekä melua.

Mielenosoitusten rekvisiitaksi hankittuja telttoja oli lisäksi käytetty majoitukseen ohjeiden vastaisesti.

Turvapaikanhakijat siirsivät oman mielenosoituksensa Rautatientorille ilman vastarintaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE