Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi tietoinen huhuista ja pyytää olemaan levittämättä niitä Kannelmäen tapauksesta

Kari Hulkko

Poliisi on jatkanut tänään Kannelmäen juna-asemalla Helsingissä sunnuntaina tapahtuneesta henkirikoksesta epäiltyjen kuulusteluja. Poliisi ei voi tässä vaiheessa kertoa julkisuuteen kuulustelujen sisällöistä, koska se voisi haitata esitutkintaa.

Demokraatti

Demokraatti

‒ Poliisi kuulee myös todistajia. Poliisi on jatkanut kuulustelujen ohessa myös muita tutkintatoimenpiteitä, kuten tarkistanut, pitävätkö kuulusteluissa ja muuten esille tulleet tiedot paikkaansa. Poliisi tekee myös hyvää yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, mutta emme kuitenkaan lähde erittelemään asiaa enempää tässä vaiheessa tutkintaa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi ei voi kertoa julkisuuteen kesken olevasta esitutkinnasta tietoja, joita ei ole vahvistettu tai sellaisia tietoja, jotka voisivat vaarantaa esitutkinnan. Poliisin on huomioitava tiedottamisessa, että julkisuuteen annetut tiedot voivat vaikuttaa asianosaisten muistikuviin ja kertomuksiin tahallisesti tai tahattomasti.

‒ Poliisi on tietoinen, että tästä tapauksesta, kuten yleensäkin vakavista rikoksista liikkuu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa erilaisia huhuja. Tietoomme on tullut, että sosiaalisessa mediassa liikkuu myös selkeästi vääriä tietoja. Pyydämme, ettei kukaan levittäisi asiasta tai asianosaisista huhuja tai vahvistamattomia tietoja. Mikäli joku tietää asiasta jotain, joka voi olla merkityksellistä asian selvittämisen kannalta, pyydämme häntä ilmoittamaan nämä tiedot viipymättä poliisille.

Tiedot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi.

‒ Haluamme korostaa, että rikoksesta epäillyt on pidätetty ja poliisi tiedottaa kyllä tutkinnan etenemisestä, kun tutkinnassa saadaan uutta tietoa esimerkiksi teon motiivista, asianosaisten suhteesta tai teon olosuhteista. Emme kuitenkaan voi vahvistaa tai kumota erilaisia väitteitä ennen kuin olemme selvittäneet, mitä todella on tapahtunut.

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran, kun tutkinta etenee ja siitä on mahdollista kertoa uutta tietoa. Poliisi tiedottaa uusista tiedoista tiedotteella yhtä aikaa kaikille tiedotusvälineille ja yleisölle.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE