Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisihallitus katsoo järjestön kannustavan väkivaltaan – mahdollinen päätös lakkauttamisesta tänään

Pirkanmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamisesta.

Poliisihallitus jätti maaliskuussa kanteen järjestön lakkauttamiseksi, koska katsoo liikkeen toiminnan olevan olennaisesti lakien ja hyvien tapojen vastaista. Keskeistä vaatimuksessa on, että Poliisihallitus katsoo järjestön kannustavan väkivaltaan ja palkitsevan siitä.

Vastarintaliike vastustaa lakkauttamista vedoten muun muassa sanan- ja yhdistysvapauteen. Se myös irtisanoutui väkivallasta oikeudenkäynnissä lokakuun loppupuolella.

Yhdistyksen tai järjestön lakkauttaminen on Suomessa poikkeuksellista. Viimeksi lakkautettiin uusnatsi Pekka Siitoinin johtamia yhdistyksiä 1970-luvulla.

Vastarintaliikettä ei ole rekisteröity yhdistysrekisteriin, mutta Poliisihallituksen mukaan se voidaan silti lakkauttaa.

Toisaalta järjestöön linkittyy Pohjoinen perinne ry, jota Poliisihallitus pitää vastarintaliikkeen alayhdistyksenä. Poliisin mukaan sen tehtävä on varojen kerääminen ja kirjoitusten julkaiseminen muun muassa liikkeen nettisivuilla vastarintaliikkeen toiminnan tueksi. Poliisi vaatii myös rekisteröidyn yhdistyksen lakkauttamista.

Jos järjestö lakkautetaan, sen toiminnan jatkaminen voisi johtaa sakkoihin.

Perusoikeudet puntarissa.

Oikeudenkäynnissä on kyse käytännössä siitä, nauttiiko Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminta perus- ja ihmisoikeuksien antamaa yhdistystoiminnan ja sananvapauden suojaa.

Poliisihallituksen mukaan toimintaan liittyy muun muassa väkivaltaisuutta omissa ja toisten poliittisten ryhmien tilaisuudessa, fasismin ihannointia, fasistien rikosten kiistämistä ja vähättelyä sekä rasistista kiihotusta eri kansanryhmiä vastaan.

– Sinänsä sananvapauden ja yhdistymisvapauden piiriin kuuluva asia voi jäädä perusoikeuksien ulkopuolelle.

Esimerkiksi kunnianloukkaus ei kuulu sananvapauden piiriin, Poliisihallituksen asianajaja Markku Fredman perusteli vaatimusta oikeudessa lokakuun loppupuolella.

Liikkeen mukaan se ei tähtää valkoisten ylivaltaan, aseta “rotuja” paremmuusjärjestykseen eikä kiihota rasistisiin rikoksiin. Liike kuitenkin tunnustautuu kansallissosialistiseksi ja ilmoittaa lopulliseksi tavoitteekseen etnisyyteen perustuvan Pohjoismaisen valtion.

Liikkeen mukaan sen tavoitteet ja toiminta kuuluvat sanan- ja yhdistymisvapauden piiriin.

– Tämä on tavanomaista poliittista retoriikkaa, järjestöä ei ole myöskään todettu rikollisjärjestöksi, sanoi liikkeen asianajaja Tommi Koivistoinen lokakuussa.

Hänen mukaansa lakkauttaminen on myös liian ankara toimenpide, sillä järjestö ei ole saanut varoitusta ennen lakkauttamisvaatimusta.

Kumpikaan osapuoli ei ottanut vielä lokakuussa kantaa siihen, tulevatko he mahdollisesti valittamaan tuomiosta, jos ratkaisu on heille kielteinen.

Oikeuden mukaan tuomio on määrä antaa kello 14:ään mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE