Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Poliisin ihmiskaupparyhmä on perustettava pian” – Ministeri järkyttyi ravintolatyöntekijöiden hyväksikäytöstä

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) puuttuu blogikirjoituksessaan Helsingin Sanomien esiin nostamaan nepalilaisten ravintolatyöntekijöiden hyväksikäyttöön. Haataisen mukaan artikkelissa kuvatut tapahtumat ovat yhteiskunnan näkökulmasta järjestelmän väärinkäyttöä.

“Ihmiset, jotka ovat luottaneet suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen oikeudenmukaisuuteen, ovat joutuneet petetyiksi ja hyväksikäytetyiksi.”

“Työperäinen maahanmuutto on hyväksyttävää vain, jos toimitaan suomalaisten työmarkkinoiden pelisäännöillä. Epäkohtiin on puututtava.” Haatainen kirjoittaa blogissaan.

Haatainen toteaa, että Suomen rikoslainsäädäntö mahdollistaa puuttumisen sekä kiskonnantapaiseen työsyrjintään että ihmiskauppaan. Ongelmia ilmenee hänen mukaansa pitkälti lain täytäntöönpanossa.

“Hallitusohjelmaan kirjattu poliisin ihmiskaupparyhmä on perustettava pian. Yhdenkään Suomen lainkäyttöpiirissä olevan ihmisen ei tule joutua tilanteeseen, jossa he putoavat lainsuojan ulkopuolelle.”

TE-toimistot voivat jo nykylainsäädännön nojalla pidättäytyä myöntämästä uusia työlupapäätöksiä niille työnantajille, jotka ovat laiminlyöneet velvoitteitaan. Haataisen mukaan lain soveltamisessa on kuitenkin epäselvyyttä.

“Osana työperäisen maahanmuuton toimenpiteitä olen pyytänyt TEM:n maahanmuuttoyksikköä valmistelemaan TE-toimistoille ohjeen pidättäytymispäätösten tekemiseen. Ohjeen myöhempi soveltaminen tulee osoittamaan sen, onko tarvetta myös lainsäädäntömuutoksille.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE