Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politico: Laintuntijat selvittävät, voisiko Trumpin korvata

Politico-lehti väittää republikaanien kansallisen komitean uudelleenarvioivan viikonlopun aikana presidenttiehdokas Donald Trumpin vaalistrategiaa.

Politicon mukaan republikaanien lainopilliset asiantuntijat selvittävät samalla, onko sille esteitä, että Trump voitaisiin korvata toisella presidenttiehdokkaalla. Media perustaa väitteensä republikaanien kansallista komiteaa lähellä olevien puolueen jäsenten sanomisiin.

Republikaanit ovat huolissaan siitä, että Trump olisi menettämässä kokonaan mahdollisuutensa presidentinvaaleissa. Washington Post on julkaissut videon vuodelta 2005. Sillä Trump esittää hyvin törkeitä kommentteja naisista.

Politicon mukaan Trumpin vaihtaminen ei ole juristien mukaan mahdollista ainakaan, ellei hän itse ole halukas tekemään asiassa yhteistyötä. Mikään ei ole tähän mennessä viitannut siihen, että Trump olisi luopumassa ehdokkuudestaan.

Trumpin vaihtamista vaikeuttaisi myös esimerkiksi se, että joissakin osavaltioissa ennakkoäänestys on jo käynnissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE