tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Kolumni

Tuula Haatainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Politiikan hullut päivät

Viime lauantaina klo 8.45 olimme kaikki yli 3 000 juoksijaa samalla viivalla Finlandia-talon edustalla. Puolimaraton alkamassa, edessä hikinen taival. Tämä vaatii keskittymistä. Olen ottanut tavakseni kirjoittaa mielessäni artikkelia samalla kun juoksen.

Viiteen kilometriin saakka pohdin Euroopan tulevaisuutta. Olemme osa Pohjoismaita ja kuulumme läntiseen Eurooppaan. EU on meidän kotimme. Eurooppa perustuu yhteisille arvoille, jotka luovat pohjan yhteiselle tulevaisuudelle. Juoksuni aikana perussuomalaisissa sai vallan johto, joka puheissaan ja kirjoituksissaan kyseenalaistaa perustavanlaatuiset arvomme ja EU-jäsenyyden avoimesti.

Kymmeneen kilometriin saakka ajattelin globaalia vastuutamme.

Emme elä vain Suomessa tai Euroopassa, olemme osa koko planeettaa. Kannamme omilla teoillamme vastuuta ympäristöstä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Myönteiseen kehitykseen syntyi suuri särö Trumpin irtisanouduttua Pariisiin ilmastosopimuksesta. Trump vetää mattoa alta puhtaan teknologian mahdollisuuksilta ja samalla uusilta investoinneilta ja työpaikoilta.

Tähän ei Euroopan pidä alistua, vaan aktiivisesti etsiä keinoja maapallon lämpenemisen hidastamiseksi.

Politiikka on ollut minulle hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentamista.

15 kilometriin saakka pohdin liberaalin vasemmiston tulevaisuutta. Politiikka on ollut minulle hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentamista. Se on kansainvälistä yhteistyötä, jolla ehkäistään kriisejä, se on neuvottelukoneistoja työntekijöiden oikeuksien suojelemiseksi tai sopimuksia naisten ja lasten oikeuksien turvaamiseksi. Populistisilla heitoilla hämärretään politiikan merkitystä ja vakavuutta.

20 kilometriin saakka puntaroin vapauden, yhteisvastuun sekä henkilökohtaisen vastuunottamisen tasapainoa. Näitä kaikkia tarvitsemme. Vapautta ei voi saavuttaa ilman vastuuta. Jokainen meistä on itse vastuussa sanoistaan ja teoistaan.

Viimeisellä kilometrillä uupumus vaivaa ja kramppi jalassa. Vertaan politiikkaa pitkän matkan juoksuun. Pitkän matkan juoksussa tärkeintä on sekä päämäärä että liike. Tuskien taival kääntyy voittoon ja tavoitteista tulee totta.

Tuula Haatainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Urheiluhistoriaa tulee penkoa – jäisi koheltaminen vähemmälle

Opetusministeriö on joutunut valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan vuoksi perimään Valolta ja myös olympiakomitealta avustusrahoja takaisin lähes 2 miljoonaa euroa.

Puhtaat eivät ole jauhot pussissa perijälläkään. Ministeriössä ei ole noudatettu omia eikä valtion liikuntaneuvoston päätöksiä.  Esimerkiksi ylitarkastaja Hannu Tolonen ei ole piitannut näistä päätöksistä vaan on esitellyt ja myöntänyt avustuksia ohi sääntöjen. Eikä hän ole ministeriössä ollut ainoa koheltaja. Valvonta on ollut lähes olematon ministeriössä. Jopa niin, että vuonna 2015 ministeriön oma entinen virkamies Timo Haukilahti joutui kääntymään oikeuskanslerin puoleen saadakseen muutoksen ministeriössä vallitsevaan epäkohtaan.

Nyt Valo, jonka toimintaan esimerkiksi Työväen urheiluliitto (TUL) ei lähtenyt mukaan,  on fuusioitunut olympiakomiteaan ja Valon entinen pääsihteeri Teemu Japisson on jättänyt virkansa.

Vaikka puolustus kertookin varojen tulleen käytetyksi lasten urheiluun, niin kyllä sieltä OK:n tileiltä löytyy ylimitoitettu muutaman tonnin synttärilahja ruhtinaallista palkkaa nauttivalle ja huippu-urheilun kehittämisessä epäonnistuneelle sekä Norjan mäkivalmennuksesta potkut saaneelle Mika Kojonkoskelle.

Vaikka esimerkiksi Kalervo Kummola on ehdottanut Kojonkoskelle eropaperia, niin mieshän istuu pallillaan kuin tatti.

Nyt olympiakomitealla on uusi johtokaksikko Timo RitakallioMikko Salonen. Heillä on puhdas pöytä ja suhteet kunnossa moniin suuntiin. Nähtäväksi jää miten Timo Ritakallio tulee kunnioittamaan opetusministeriön suositusta, ettei joillekin makseta pääministerin suuruista palkkaa toimistossa.

Äänekkäitä vastustajiakin löytyi sinivalkovärien pettämisen vuoksi.

Suomen urheilu mataa syvällä kansainvälisessä unholassa. Kun meillä on ollut kosolti ilonkin päiviä, niin halusin palata tunnetun urheilujohtajan, nyt 94-vuotiaan Jukka Uunilan aikoihin. Hän antoi pitkän haastattelun Urheilumuseon Pekka Honkaselle ja Jouko Kokkoselle maaliskuussa 2010. Kuuntelin jutustelun alusta loppuun.

Kun Uunila palasi 1966 Budapestin yleisurheilun penkin alle menneistä EM-kisoista, hän havahtui ja päätti muutoksen hetken koittaneen. Yleisurheilumme valmennusta oli siihen asti johdettu laaja-alaisesti Armas Valsteen tiedoin ja taidoin. Ne olivat maailmalla arvostettuja.

SUL:n puheenjohtaja Uunila oli kuullut Arthur Lydiardin luennon valmennuksesta. Pitkien neuvottelujen jälkeen tämä uusseelantilainen mies tuli tuplaamaan suomalaisjuoksijoiden harjoittelut ja vakuutti metodeistaan myös suomalaiset valmentajat.

Äänekkäitä vastustajiakin löytyi muun muassa Pekka Tiilikaisesta ja Paavo Noposesta sinivalkovärien pettämisen vuoksi.

Samalla urheiluliitto toteutti amerikkalaisen liike-elämämallin mukaan ja konsultti Nyströmin avulla 5 vuoden tavoiteohjelman. Jokaisen urheilijan ja hänen valmentajansa kanssa keskusteltiin realistiset mahdollisuudet. Urheilijoita kohdeltiin yksilöinä.

Nykyäänhän olympiakomitealla ei ollut vaikkapa Riossa muita tavoitteita kuin olla mukana kivassa olympiafiilingissä.

Muutoksiin Uunilan olympiakomitean puheenjohtajakaudella kuului myös valmennuspäällikön palkkaaminen olympiakomitealle. Uunilalla oli varsin hyvin tiedossa Tokion 1964 olympiakisojen koripallovalmentaja Kallu Tuominen, joka oli johdattanut Suomen noissa kisoissa 11. tilalle.

Paikka julistettiin pelisääntöjen mukaan hakuun. Kallu kysyi Uunilalta, että pitääkö hänenkin hakea kyseessä olevaa paikkaa erikseen, ja mitä hän kirjoittaa hakemukseen. Uunila vastasi, että tottakai sinunkin pitää hakea sitä: ”Hakupaperiin kirjoitat, että haet ja nimi alle. Ansiolistaa ei tarvita.” Se riitti ja Kallu Tuominen valittiin yksimielisesti.

Eikä tarvinnut katua. Suomen urheilussa alkoi tapahtua. Kallu kokosi yhteen eri urheilulajien valmentajat yhteistyöhön. Hän tiesi, että jokaisella huipulla on lajista riippumatta oltava sama peruskestävyysvalmennus.Valmennustiedon jakaminen yli rajojen oli tärkeää.

Oli tuossa monituntisessa Urheilumuseolle annetussa haastattelussa useita muitakin näkökohtia. Nykyäänhän olympiakomitealla ei ollut vaikkapa Riossa muita tavoitteita kuin olla mukana kivassa olympiafiilingissä, kuten Kojonkoski luonnehti.

Historiaan kannattaa tutustua huolellisesti, sillä niiden vaiheista voi löytää jyviä urheilumme kehittämisen suhteen.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.)

Hukkuuko ihminen nettiin?

Politiikka on kommunikointia. Ilman sisäistä ja ulospäin suuntautuvaa keskustelua ja kommunikointia ei ole demokratiaa. Netin voimasta kertoo nuorten ay-aktiivien kampanja nollasopimuksia vastaan ja äskeinen kampanja Älä kerro Martille -projekti, jolla kerättiin varoja Crisis Management Initiativen eli CMI:n rauhanvälitystyöhön.

Hukkuuko kaiken uuden ja ihmeellisen keskellä aktiivinen kansalaisuus nettiin? Ja mitä tapahtuu, kun ”some-kuplat” ovat yhä enemmän samanhenkisten kontakteja? Tai kun samanhenkiselle ryhmälle algoritmit syöttävät samanhenkisiä uutisia, jotka perustivat muiden samanhenkisten klikkauksiin?

Samanmielisten kupliin ei luonnollisesti eksy toisenlaista näkökulmaa edustava kansalainen ja jos eksyy, niin suun aukaiseminen valtavirtaa vastaan voi aiheuttaa hyökkäysryöpyn eli someraivon.

Järjestöt tuovat lisäarvoa paitsi aktivoimalla kansalaisia, myös antamalla tärkeän panoksen päätöksentekijöille.

Some on loistava ja välttämätön yhteiskunnallisen keskustelun foorumi. Olen itse Facebookissa ja nettiyhteisö Twitterin aktivisti, mutta kaipaan muutakin osallisuutta. Olisi harmillista, jos tulevaisuudessa keskustelu yhä enemmän rajoittuu vain internetiin.

Pakko tunnustaa, että muistelen usein työväentalojen tunnelmaa, hajuja ja väittelyjä. Kaiken kaikkiaan: juuri nyt tarvitaan monipuolista osallistumista, tilaa ja mahdollisuuksia keskusteluille ja kohtaamisille.

Puu kaatuu muutamassa minuutissa, mutta uuden puun kasvaminen kestää vuosikymmeniä. Kansalaisjärjestöjen toiminnan vaikeuttaminen voi tapahtua yhdellä valtion budjetin nuijankopautuksella, eikä sitä rihmastoa voi juuri mikään korvata. Järjestöt tuovat lisäarvoa paitsi aktivoimalla kansalaisia, myös antamalla tärkeän panoksen päätöksentekijöille. Demokratiavaje olisi ammottava, jos eduskunnalle tulevia esityksiä kommentoisivat vain samat ihmiset ja tahot, jotka ovat olleet hallituksen asiantuntijoina.

Eduskunta-aikoinani huomasin, kuinka kansalaisjärjestöjen edustajat olivat usein paljon paremmin informoituja käsiteltävänä olevassa asiassa ja tietoisia uusimmista käänteistä kuin ns. viralliset viisaat.

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.)

Kolumni

Antton Rönnholm

Kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri.

Luottamuksen loppu

Tasavallan presidentin Kultaranta-keskustelujen yhteydessä sain osallistua paneeliin politiikasta uuden mediavaikuttamisen aikaudella. Keskustelua kehystävät ilmiöt kuten valeuutiset, perinteisen median kriisi, kärjistyvä somekieli, hakkerointi, disinformaatio, populismin nousu ja ääriliikkeet.

Suomalaisen ja muiden pohjoismaisten yhteiskuntien menestyksen takana ovat yhteistyö, avoimuus ja luottamus. Ne ovat luoneet meille osallisuutta, tehokkuutta ja tasa-arvoa: menestystä. Nyt jakolinjat kuitenkin syvenevät.

Omista ja muiden maiden vaaleista näemme, että meneillään on maantieteellinen eriytymiskehitys, jossa maaseutu ja kaupunki liukuvat kauemmaksi toisistaan mielipiteiden ja äänestyskäyttäytymisen kautta.

Ohipuhuminen lisääntyy ja keskustelun navat kasvattavat etäisyyttään pönkittääkseen omaa asemaansa, oikeassa olemisen kokemusta.

On tapahtunut sosioekonominen ja kulttuurinen muutos, jossa monet perinteisellä jaottelulla samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvat elävät keskenään kovin eri tavalla. Ohipuhuminen lisääntyy ja keskustelun navat kasvattavat etäisyyttään pönkittääkseen omaa asemaansa, oikeassa olemisen kokemusta.

Valta-asemiin liittyvä jako ei ole kadonnut vaikka periaatteessa tietoa on nyt entistä laajemmin tarjolla. Kansalaisten luottamus on nimittäin heikentynyt koko poliittiseen järjestelmään, jota ei varmasti ole vahvistanut viime viikkojen näytelmä. Suurista uudistuksista puhutaan, mutta niitä ei saada useamman hallituskaudenkaan yli tehtyä ja yhteinen tilannekuva puuttuu. Ja missä sen muodostaisi?

Arthur Miller sanoi, että hyvä sanomalehti on kuin kansakunta puhuisi itselleen. Nyt yhden foorumin tilalla on satoja, jollei tuhansia eri kanavia joista voimme valita kukin omamme. Osa tietää entistä enemmän, osa vähemmän, mutta ei ole enää median ohjailtavissa kuten ennen.

Onko mitään tehtävissä?

Populismia ei voi leimata yksiselitteisesti miksikään eikä mitään populismiksi. Täytyy antaa kaikkien kukkien, samalla myös rikkaruohojen kukkia. Trumpin voiton jälkeen populistit ovat hävinneet kaikki vaalit, koska oikeat ratkaisut puuttuvat.

Netflix-aikakauden äänestäjät haluavat aina uutta, mutta oppivat kokeilemalla. Eikä tahto ei vie läpi harmaan kiven: USA:n ero ilmastosopimuksesta ja kannanotot Naton sisällä kenties vahvistavatkin ilmastonmuutoksen torjuntaa ja Euroopan unionia uusien tahojen ottaessa vastuuta ja asemia.

Monelle lukijalle tuntuu totuudenjälkeiseltä, että vaikka osingot ovat historiallisen korkealla tasolla suhteessa korkotasoon, ja johdon palkkiot nousevat, palkanmaksukykyä ei ole.

Medialla itsellään on vastuu klikkijournalismin kasvusta, sillä on näyttöä siitä, että laadukkaalle journalismille on kysyntää.  Mutta jos kaupallinen media tekee vääriä bisnesvalintoja, niitä ei voi lainsäätäjä korjata.

Yhteiskuntana meidän tulee miettiä tarkkaan Yleisradion tehtävä ja asema, jotta julkinen palvelu voi parhaalla tavalla tukea totuudenmukaisen informaation leviämistä ja sitä kautta yhteisen tilannekuvan rakentumista.

Puolueilla ja poliittisella järjestelmällä on vastuu päätöksentekokyvystä ja kielestä, jolla politiikasta puhutaan. Ja eliiteillä laajemmin luottamuksesta. Monelle lukijalle tuntuu totuudenjälkeiseltä, että vaikka osingot ovat historiallisen korkealla tasolla suhteessa korkotasoon, ja johdon palkkiot nousevat, palkanmaksukykyä ei ole.

Tuomas Anhava muotoili runossaan, että kauneus, ei hyvyys sanoja tarvitse, mutta totuus ilman sanoja on arvoton. Sanat ovat valintoja. Ja tästä syystä yhteinen kielemme on meidän kaikkien vastuulla aina sosiaalisesta mediasta eduskunnan istuntosaliin.

Kielen korruptio johtaa totuuden eroosioon. Tämän päätepisteenä on luottamuksen loppu. Ja siihen meillä ei ole seuraavallakaan satasella varaa.

Antton Rönnholm

Kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri.

Kolumni

Anneli Kiljunen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Hallitus ei saa hajottaa hyvin toimivia sosiaali- ja terveyspalveluja

Sosiaali- ja terveysuudistusta valmistellaan vauhdilla eduskunnassa. Tavoitteena oli, että esitykset olisi hyväksytty jo ennen juhannusta.

Nyt näyttää siltä, että sote tulee eduskuntaan vasta syksyllä. Perustuslakivaliokunta ottaa kantaa sote-pakettiin ja siihen liittyvään valinnanvapauslakiin juhannuksen jälkeen. Perustuslakivaliokunnan näkemys määrittelee, miten jatkovalmistelu toteutuu.

Monet asiantuntijat ovat kritisoineet uudistuksen hätäistä valmistelua sekä nostaneet esille mahdollisia perustuslaillisia ongelmia. Erityisen suurta kritiikkiä on esitetty pakkoyhtiöittämistä kohtaan, sillä se muuttaa koko sote-järjestelmän markkinaehtoiseksi.

Pääministeri on todennut, että pakkoyhtiöittämisestä voitaisiin luopua. Toivottavasti tämä on koko hallituksen kanta.

Pakkoyhtiöittäminen vie yhteisillä varoilla kustannetut sote-palvelut markkinoille, joista ei ole EU:n kilpailulainsäädännön takia enää paluuta. Pakkoyhtiöittäminen pilkkoo hyvin toimivia palvelukokonaisuuksia, luo uusia hallinnollisia rajoja, heikentää ja vaikeuttaa eri palveluiden sekä alan ammattilaisten yhteistyötä ja yhdessä tekemistä. Yhtiöittäminen lisää byrokratiaa ja estää järkevien toimintojen kehittämistä ja toteuttamista.

Pakkoyhtiöittäminen vaarantaisi päivystystoiminnan toteuttamisen laadukkaasti.

Eksote (Etelä-Karjalan sosia​​ali- ja terveyspiiri) on kehittänyt toimintaansa juuri päinvastaiseen suuntaan. Se on pyrkinyt kehittämään palveluja siten, että hallinnollisia rajoja olisi mahdollisimman vähän. Tavoitteena on aito asiakaslähtöisyys ei vain sanoissa vaan myös teoissa.

Eksotessa on koottu maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen, ja luotu aivan uudenlaisia palvelukokonaisuuksia, joissa eri alan ammattilaisten yhteistyö on hyvää ja saumatonta ja vastaa asiakkaan palvelutarpeeseen. Yhtiöittäminen pilkkoo kaikki palvelut pienempiin osiin. Eksotessa on myös yksi maamme laajoista päivystyksistä.

Jos pakkoyhtiöittäminen toteutettaisiin, vaarantaisi se päivystystoiminnan toteuttamisen laadukkaasti. Taustalla on sosiaali- ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon pilkkominen erillisiin yhtiöihin, kun ne toimivat kaikki nyt yhdessä Eksotessa.

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluita tulee kehittää ja valinnanvapautta lisätä. Nyt olisi erityisen tärkeää kuunnella alan asiantuntijoita, jotka ovat kertoneet, että hallituksen sote-malli tulee olemaan kallis ja hajauttamaan palvelukokonaisuudet ja lisäämään eriarvoisuutta. Asiakkaalle tämä tarkoittaa myös palveluiden heikkenemistä ja asiakasmaksujen nousua.

Sote-uudistuksen tavoitteena oli alun perin palveluiden parantaminen ja terveyserojen kaventaminen. Näihin tärkeisiin lähtökohtiin tulisi nyt palata.

Anneli Kiljunen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Urheilun johtotehtävät on rajattu oikeiston käsiin

Suomen jalkapalloilu on saatettu naurunalaiseen tilaan.

Näin luonnehti  valmentaja Juha Malinen. Hän on ihan oikeassa. Oli meillä kuka tahansa valmentaja, niin pelaajat eivät kerta kaikkiaan osaa tehdä maaleja ja keskuspuolustus vuotaa kuin seula. Teemu Pukin tulisi kärkipelaajana maalata, mutta hänen saaliinsa on viimeisissä 28 maaottelussa ollut vaivainen 1 osuma. Kuvaava pettymys.

Kotikentällämme pelasimme piskuisen Lichtensteinin kanssa 1-1 ja heti perään otimme köniin Ukrainalta 2-1.Voi itku ja surku! Ketkähän osaisivat muuttaa suunnan.

Formuloissa menee sentään mallikkaasti. Valtteri Bottas sekä Kimi Räikkönen pitävät sinivalkoista lippua korkealla. Valtteri on korvannut Mersun tallissa mainiosti Nico Rosbergin. Myös Kimi on hurmioitunut Ferraria sompaillessaan. Molemmat ovat kyllä talliensa kakkoskuskeja Hamiltonin ja Vettelin ollessa ykkösiä.

Nyt Montrealin jälkeen Mersu on Ferraria edellä, mutta Vettel johtaa Hamiltonia pistein 141-129. Bottas on kolmas 93 ja Kimi neljäs 73 pisteellä.

Pahaksi kilpailijaksi koettu työväen urheilu ajettiin alas poliittisin rahapäätöksin.

Politiikka on pidettävä erossa urheilusta. Tällä populistisella mietteellä maamme oikeisto on pitänyt poliittista urheiluvaltaa Suomen itsenäisyyden ajan. Johtotehtävät on rajattu oikeiston käsiin.

Itsenäisyytemme alkuvuosina yhteisistä riveistä erotettiin ja lakkautettiin vasemmistolaisia urheiluseuroja, joista parhaat urheilijat houkuteltiin rahalla porvarien leiriin. Sodan jälkeen valtaa ylläpidettiin kv-erikoisliittojäsenyyteen vedoten. Estettiin jopa Euroopan mestari Olli Mäen olympiamatka Rooman olympialaisiin 1960. Vasemmistolaisia urheilujohtajia on kaiken aikaa karsastettu. Pahaksi kilpailijaksi koettu työväen urheilu ajettiin alas poliittisin rahapäätöksin.

Oikeisto on kaiken aikaa hamunnut yksinvaltaa, eikä ole sallinut mukaan suurta osaa urheilevasta kansastamme.

Sekin mainittakoon, että Suomen urheilun maailman kartalle juossut Hannes Kolehmainen oli työläisurheilija, mutta ostettiin rahalla porvarien piiriin.

Tämä diktatuuritie on johtanut maamme urheilun totaaliseen alennustilaan ja maineen menetykseen. Valtion apurahoja on väärinkäytetty ja nyt niitä peritään takaisin. Kiitos valtiontalouden tarkastusviraston ja opetusministeriön valppauden..

Jalkapallon rankingissa emme koskaan aiemmin ole olleet näin alhaalla.

Nyt yritetään jälleen nousua suosta. Useiden epäonnistumisten jälkeen maamme huippu-urheilu ja koko kansan liikunta on veivattu Suomen Olympiakomitean siipien suojaan. Hoidettava kenttä on laaja ja epäonnistuminen aika todennäköinen.

On valittu uusi olympiakomitea varsin poliittisin perustein kokoomuksen Kalervo Kummolan esittämänä. Kokoomus pitää edelleen tiukasti nyörejä halllussan. Esimerkiksi syrjäytyspolitiikka jatkuu, eikä Antti Kalliomäkeä, Arto Bryggarea, Kari Ormoa eikä Valentin Konosta eikä Jani Sievistä eikä monen monta muuta ansioitunutta ole kelpuutettu mukaan, koska eivät tunnusta kokoomuslaista väriä.

Kuitenkin edessä on kirjoittamaton käänne, kun olympiakomitean johtoon on valittu suunnistajakaksikko Timo Ritakallio ja Mikko Salonen. En tunne kummankaan  urheilusaavutuksia, mutta on hyvä kokea puskista tulleiden nimien taidot kansamme urheilun yhdistäjinä.

Olympiakomitean tulisi tulla pontevasti julkisuuten kertomalla, miten ja millä toimenpiteillä Suomi saadaan jälleen huippu-urheilun kukoistusvaltioksi.

Vain formuloissa Suomi näkyy ja siihen ei olympiakomitealla ole mitään ansiota. Jääkiekko on meidän suosikkilajimme  kuten pesäpallokin. Jälkimmäinen on vain kansallislaji ja lätkä maailmalla pieniharrasteinen. Jalkapallon rankingissa emme koskaan aiemmin ole olleet vasta 108:s.

Eli paljon on työkenttää mieliessämme näkyvyyttä.

Vetoomus myös urheiluun: Yhdessä.

Yhdessä on 100-vuotiaan Suomen tulevaisuuden lupaus.

Mitenkähän olisi jos tätä yhdessä tekemistä ryhdyttäisiin soveltamaan myös urheiluun? Karsittaisiin monopoli ja otettaisiin kaikki kansalaispiirit mukaan yhteiseksi koettuun toimintaan.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.