Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Politiikan rapsakka viikonloppu – tänään kuullaan Sanna Marinin ja Annika Saarikon tilannekatsaukset

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Politiikan saralla on luvassa vilkas viikonloppu, kun neljän suurimman hallituspuolueen puolue-elimet pitävät kokouksensa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pääministeripuolue SDP:n puoluevaltuusto kokoontuu syyskokoukseensa Ouluun, missä on tänään ohjelmassa muun muassa puolueen aluevaaliohjelman julkistaminen ja puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marinin poliittinen tilannekatsaus.

Toiseksi suurimman hallituspuolueen keskustan puoluevaltuusto puolestaan kokoontuu syyskokoukseensa Rovaniemelle, missä kuullaan tänään puolueen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon poliittinen katsaus.

Kolmanneksi suurimman hallituspuolueen vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontuu Helsingissä, missä tänään puhuvat muun muassa vanhempainvapaalle jäänyt puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ja puheenjohtajaa sijaistava varapuheenjohtaja Iiris Suomela.

Ohisalo jäi perhevapaalle eilen. Suomela sijaistaa häntä ensi vuoden kesäkuuhun asti.

Huomenna vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa hyväksytään puolueen aluevaaliohjelma ja avataan aluevaalikampanja.

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontuu viikonloppuna niin ikään Helsingissä. Kokouksessa kuullaan huomenna puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin linjapuhe. Puoluevaltuuston on määrä hyväksyä kokouksessaan vasemmistoliiton aluevaaliohjelma, josta tiedotetaan myöhemmin.

Keskusta julkisti aluevaaliohjelmansa jo syyskuussa. Siinä puolue linjasi muun muassa, että jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sosiaali- ja terveydenhuollon asema.

Hallituspuolueiden välejä on tällä viikolla rassannut erimielisyys EU:n taksonomia-kysymyksessä.

Taksonomialla eli kestävien rahoitustuotteiden määritelmällä EU pyrkii ohjaamaan sijoituksia tulevaisuudessa niin, että ne tukisivat ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä hankkeita.

Hallituksessa SDP, keskusta ja RKP vastustavat EU:n taksonomia-asetukseen liittyvää säädösehdotusta, koska ne eivät ole tyytyväisiä metsien käsittelyn teknisiin kriteereihin. Hallitus pitää kriteerejä osin vaikeasti ymmärrettävinä ja tulkinnanvaraisina.

Tulkinnanvaraisuudesta voisi seurata, että metsätalous voisi rajautua taksonomian ulkopuolelle ja mahdollisuudet saada rahoitusta metsätalousinvestoinneille voisivat heiketä. Suomi katsoo myös, että yksityiskohtaisen metsätalouden sääntelyn tulee pysyä jäsenmaiden toimivallassa.

Vihreät ja vasemmistoliitto ovat olleet asiassa eri mieltä kolmen muun hallituspuolueen kanssa.

Pääministeri Marinin mukaan asiassa pyrittiin löytämään yhteistä näkemystä hallituspuolueiden välillä, mutta kannat olivat kaukana toisistaan. Marinin mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajaviisikko päätyi menettelemään siten, että hallituksen enemmistön kanta on hallituksen kanta.

Taksonomia-kysymys on hiertänyt myös Marinin ja valtiovarainministeri Saarikon välejä. Saarikko sanoi keskiviikkona toimittajille eduskunnassa, että pääministeri ei tässä kokonaisuudessa onnistunut, vaan hallitus on eripurainen. Torstaina Saarikko kertoi pahoitelleensa Marinille sanavalintaansa.

Marin sanoi arvostavansa Saarikon pahoittelua, mutta arvioi myös, että asia on saanut liian isot mittasuhteet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE