Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Politiikan suunnan on muututtava” – Rinne MTV:llä: Suuri syy eriarvoistumiseen löytyy Sipilän hallituksen ohjelmasta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kirjoittaa MTV:n Nettivieras-kolumnissaan, että suuri syy eriarvoistumiseen löytyy Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmasta.

Rinne toteaa pääministeri Sipilän perustaneen työryhmän, jonka tehtävä on pysäyttää yhteiskunnallinen eriytyminen.

– Sipilä kertoo olevansa huolissaan eriarvoistumisesta. On hienoa, että pääministeri Sipilä alkaa miettiä myös tätä asiaa. Myös eriarvoistumisen pysäyttämistä pohtiva työryhmä on hyvä ja tärkeä asia. On kuitenkin katsottava kriittisesti, miksi tällaisessa tilanteessa ollaan, Rinne kirjoittaa.

– Ennen kuin työryhmä aloittaa, voin antaa pääministeri Juha Sipilälle ilmaisen vinkin: Yksi suurimmista syistä kasvavalle eriarvoistumiselle löytyy Sipilän omasta hallitusohjelmasta. Pääministerin kannattaa lukea hallitusohjelma läpi ajatuksella – ja paksun punakynän kanssa – sekä tehdä tarvittavat johtopäätökset.

Sosialidemokraatit ovat Rinteen mukaan yrittäneet varoittaa pääministeriä ja hallitusta eriarvoistumisesta jo lähes kahden vuoden ajan.

Puolue on myös tarjonnut vaihtoehtoja hallituksen leikkauspolitiikalle.

Rinne kirjoittaa kolumnissaan, ettei tällainen työryhmä – hyvästä tarkoituksesta huolimatta – poista eriarvoisuutta.

– Jos Sipilä haluaisi oikeasti ratkaista eriarvoistumisen ongelmia, hän muuttaisi dramaattisesti hallituksensa politiikkaa. Oma lukunsa on se, että Sipilän hallitus on lyhytnäköisesti laiminlyönyt päätösten vaikutusarvioiden tekemisen. Tulokset näkyvät ja nyt Sipilä yrittää korjata vuotavaa kattoa poraamalla lattiaan reiän, Rinne kirjoitaa.

– Vaihtoehtoja tälle kurjistavalle ja eriarvoistavalle politiikalle on.

Rinne tiivistää, että politiikan suunnan on muututtava.

Lisää aiheesta

Huono taloustilanne ei tarkoita sitä, että oikeudenmukaisuus ja kohtuus loppuisivat.

Luonnolllisesti politiikassa joudutaan tekemään myös vaikeita päätöksiä. Rinne toteaa, että nekin pitää olla perusteltavissa.

– Sipilän hallituksen aikana näin ei ole ollut.

– Kyllä, Suomen taloustilanne on vaikea ja rahat ovat tiukilla. Mutta huono taloustilanne ei tarkoita sitä, että oikeudenmukaisuus ja kohtuus loppuisivat, Rinne kirjoittaa.

Antti Rinteen mukaan viimeiset puolitoista vuotta Suomessa on tehty politiikkaa, joka vie meitä kauemmaksi pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.

– Suomessa ja Pohjoismaissa on maailman modernein ja hyvinvoivin yhteiskunta. Siitä ei pidä luopua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE