Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Politiikassa käynnistyy poikkeuksellisen kiinnostava viikko – tätä on luvassa

LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Politiikassa käynnistyy poikkeuksellisen kiinnostava viikko, sillä sekä eduskunnassa että hallituksessa on edessä useiden vaikeiden kysymysten ratkomista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallituksen liikkumisrajoitusesityksen jälkimainingit jatkuvat jo tiistaina, sillä oikeuskansleri Tuomas Pöysti on luvannut kertoa kyseisen lakiesityksen valmistelun taustoista. Oikeuskanslerinvirasto tviittasi torstaina, että Pöysti valottaa heti pääsiäisen jälkeen oikeuskanslerin roolia ja toimintaa, kun hän valvoi liikkumisrajoitusesityksen valmistelun laillisuutta.

–  Oikeuskanslerin puheenvuorossa tulee jatkokeskustelua kanslerin roolista ja perustuslakikontrollista ylipäänsä, virasto tviittasi.

Julkisuudessa on voimakkaasti arvosteltu lain valmistelun valvontaa ja tasoa. Hallitus veti viime viikolla pois esityksensä liikkumisen rajoittamisesta perustuslakivaliokunnan näkemysten jälkeen. Valiokunta käytännössä tyrmäsi esityksen arvioimalla, että siinä oli tukku perustuslaillisia ongelmia.

Laki olisi pääsäännön mukaan kieltänyt ulkona liikkumisen, mutta säännössä oli paljon tulkinnanvaraisuutta aiheuttavia poikkeuksia.

Pääjohtaja ja hänen toimensa

Eduskunnan kansliatoimikunnan on määrä kokoontua torstaina pohtimaan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tilannetta. Pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin toiminta on herättänyt viime aikoina runsaasti hämmennystä, sillä muun muassa hänen matka- ja kauneudenhoitokulunsa ovat olleet huomattavat.

Kansliatoimikunta harkitsee parhaillaan Yli-Viikarin pidättämistä virastaan. Perusteluna mahdolliselle hyllytykselle olisi keskusrikospoliisin käynnissä oleva esitutkinta.

Puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) on julkisuudessa kommentoinut Yli-Viikarin rahankäyttöä.

– Ajattelen niin, että tämä olisi etu virastolle ja viraston uskottavuudelle, että pääjohtaja pidättäytyisi virkatehtävien hoitamisesta esitutkinnan aikana, Vehviläinen sanoi pääsiäisen alla.

Epäiltyinä VTV:tä koskevassa poliisitutkinnassa ovat STT:n tietojen mukaan Yli-Viikari ja lakiasiainjohtaja Mikko Koiranen. Molemmat ovat kiistäneet syyllistyneensä virkarikokseen. Poliisin tutkinta on STT:n tietojen mukaan alkanut sopimuksesta, jossa virkamiehelle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta. Eduskunnan oikeusasiamies on sittemmin todennut kyseisen sopimuksen lainvastaiseksi.

VTV:n tilannetta selvitetään myös eduskunnan tarkastusvaliokunnassa. Valiokunnan on määrä kokoontua keskiviikkona, jolloin sen asialistalla on viraston taloudenhoito.

Hallitus pohtii jatkoaskeleita

Hallituksen odotetaan pohtivan tällä viikolla seuraavia toimiaan koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi.

Lisäksi hallitukselta odotetaan niin sanottua exit-suunnitelmaa eli näkemyksiä siitä, miten ja milloin koronarajoituksia päästäisiin purkamaan ja missä järjestyksessä.

Helsingin Sanomien mukaan hallitus on pienessä piirissä valmistellut rajoituksista luopumissuunnitelmaa, mutta siitä ei ole kerrottu julkisuuteen.

HS:n tietojen mukaan hallituksella olisi halua ilmoittaa tarkkoja päivämääriä rajoitusten purkamiselle, mutta samalla se kantaa huolta mahdollisesti nousevasta kritiikistä, mikäli koronatilanne ei mahdollistaisikaan päivämäärissä pysymistä.

Hallituksen odotetaan jatkavan keskusteluja tästä niin sanotusta exit-strategiasta mahdollisesti keskiviikkona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE