Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Polttoainepula uhkaa? – Henkilöstö keskeyttää jakelun vastalauseena hallituksen omistajapolitiikalle

Nesteen henkilöstöryhmät keskeyttävät polttoaineen jakelun viikoksi juhannuksen jälkeen. Kyse on vastalause pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen omistajapolitiikalle.

Neste Jacobsin ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Timo Nyman kertoo STT:lle, että viranomaisten polttoainejakelu jatkuu normaalisti ja varmistetaan erikseen sovittavalla tavalla. Muuten jakelutauko alkaa maanantaina 26. kesäkuuta ja päättyy 2. heinäkuuta.

Huoltoasemilla saattaa tulla pulaa polttoaineista jakelukatkon takia, Nyman arvioi.

Viranomaisten polttoainejakelu jatkuu normaalisti.

Tuotanto Nesteen jalostamoilla Porvoossa ja Naantalissa jatkuu jakelukatkon aikana normaalisti. Nesteen jalostamoilta toimitetaan polttoaineita suurelle osalle Suomen huoltoasemista.

Hallitus on ajanut läpi muutoksia omistajaohjauslakiin, joiden tuella valtion omistusosuutta Nesteessä voidaan laskea 33,4 prosenttiin nykyisestä 50,1 prosentista. Samalla on perustettu Valtion Kehitysyhtiö (Vake), johon on päätetty siirtää osakkeita 2,4 miljardin euron edestä.

– Omistusten siirto Vakeen avaa mahdollisuuden ulkopuoliselle taholle hankkia yhtiön osake-enemmistön ja vaarantaa yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen. Nesteen henkilöstössä kasvaa huoli siitä, että Vaken perustaminen on vain välivaihe valtion omistuksen myynnissä, siis yksityistämisessä, henkilöstöryhmät toteavat tiedotteessaan.

Lisää aiheesta

Työntekijöiden edustajat vaativat, että valtion omistamissa yhtiöissä olevaa osaamista ja innovaatioita ei pidä myydä sijoittajille lyhytnäköisen voitontavoittelun nimissä.

Juttua korjattu otsikosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE