Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pompeo: Yhdysvallat haluaa rauhanomaisen ratkaisun – Iranin ulkoministeri varoittaa täysimittaisesta sodasta

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoo maansa pitävän parempana vaihtoehtona sitä, että Saudi-Arabian öljyntuotantoon tehtyjen iskujen aiheuttama kriisi ratkaistaan rauhanomaisin keinoin.

– Haluamme rauhanomaisen ratkaisun. Toivon, että Iran käsittää asian samalla tavalla, hän sanoi neuvoteltuaan Arabiemiraattien johtajien kanssa.

Aiemmin Pompeo on syyttänyt Irania viikonloppuna tehdyistä iskuista ja sanonut niiden olleen Iranin sotatoimia.

Aiemmin tänään Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif puolestaan varoitti Yhdysvaltoja ja Saudi-Arabiaa täysimittaisen sodan mahdollisuudesta, jos Irania vastaan isketään. Varoitus oli suunnattu Yhdysvalloille ja sen Persianlahden liittolaisille, jotka ovat syyttäneet Irania Saudi-Arabian öljyntuotantoon tehdyistä iskuista.

“Iran on valtiona vahva”

Iranin vaikutusvaltaisen vallankumouskaartin komentajan mukaan Iran on valtiona niin vahva, että sitä syytetään valheellisesti kaikista alueellisista välikohtauksista, kertoi iranilainen Fars-uutistoimisto.

Kaikki tiet sille, että Iranin viholliset voisivat soluttautua maahan, on suljettu, sanoi vallankumouskaartin komentaja kenraalimajuri Hossein Salami. Hän myös painotti maan rajavartijoiden olevan valppaana.

– Olemme sellaisten huolten yläpuolella, ja vihollisemme tietävät sen myös. Tänä päivänä olemme niin vahvoja, että heidän on pakko valheellisesti syyttää meidän olevan jokaisen välikohtauksen takana, Salami sanoi Farsin mukaan.

Lähde: Iranin korkein johto hyväksyi iskun

Pompeo vieraili ennen Arabiemiraatteja Saudi-Arabiassa, jossa hän tapasi kruununprinssi Mohammed bin Salmanin.
Saudi-Arabia paljasti tuoreeltaan todistusaineistoa, joka sen mukaan todistaa iskujen olleen Iranin tukemia.

Todistusaineisto koostui sirpaleista, jotka olivat saudien mukaan 25 dronen ja risteilyohjuksen osia. Saudien mukaan näillä oli ammuttu kahta maan itäosassa sijaitsevaa tuotantolaitosta.

– Iskut tulivat pohjoisesta, ja ne ovat kyseenalaistamatta Iranin tukemia, puolustusministeriön edustaja Turki al-Maliki kertoi.

Hän ei kuitenkaan kertonut, uskovatko saudiviranomaiset, että Iran olisi iskujen todellinen tekijä.

Uutiskanava CBS:n mukaan saudien löytämien aseiden piirilevyjen avulla voidaan selvittää niiden tarkka lentoreitti.

Nimeämättömän yhdysvaltalaisvirkamiehen mukaan Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei olisi hyväksynyt iskun, kertoi CBS. Ehtona hyväksynnälle oli uutiskanavan lähteen mukaan iskun tekeminen niin, että Iranin osallisuus voitaisiin myöhemmin kiistää.

Todisteina julkaisemattomat satelliittikuvat

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan kaikkein selkeimmät todisteet Iranin osallisuudesta ovat vielä julkaisemattomat satelliittikuvat, uutiskanava kertoi. Kuvien kerrotaan näyttävän, kuinka Iranin vallankumouskaarti tekee valmisteluja iskua varten Ahvazin lentotukikohdassa Lounais-Iranissa.

Lentotukikohdasta aseiden kerrotaan lentäneen Kuwaitin ilmatilan läpi vajaan 650 kilometrin matkan kohteisiinsa Saudi-Arabiassa. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan satelliittikuvien merkitys ymmärrettiin vasta tapahtuneen jälkeen eikä niistä ollut siksi apua hyökkäyksen estämisessä.

Öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneet iskut laittoivat maihin noin puolet Saudi-Arabian öljyntuotannosta. Maa kertoi aiemmin, että se saa palautettua öljyntuotantonsa normaalille tasolle syyskuun loppuun mennessä.

Yhdysvallat turvaa Persianlahden rahtiliikennettä

Arabiemiraatit ovat seuranneet Saudi-Arabian esimerkkiä ja liittyneet Yhdysvaltojen johtamaan laivastoyhteistyöhön, jonka on määrä suojella Persianlahden rahtiliikennettä.

Yhdysvallat on pyrkinyt kokoamaan Persianlahdelle kansainvälisen turvallisuusosaston, joka vastaisi kaupan ja öljynkulun suojelemisesta Hormuzin salmessa. Turvallisuusjoukkoon ovat tähän mennessä liittyneet Australia, Britannia ja Bahrain.

Noin kolmasosa maailman merien kautta kulkevasta öljystä kulkee salmen läpi. Suojelulaivaston perustamisen taustalla ovat öljynviennille kriittisen Hormuzin salmen alueella tapahtuneet lukuisat iskut. Salmessa on viime kuukausien aikana muun muassa otettu haltuun tankkereita ja tehty iskuja tuotantolaitoksiin.

– Arabiemiraatit päätti liittyä allianssiin tukeakseen alueellisia ja kansainvälisiä ponnisteluja merenkäyntiin sekä torjuakseen kansainväliseen kauppaan kohdistuvia uhkia, Arabiemiraattien kansainvälisen yhteistyön viraston johtaja Salem Mohammed al-Zaabi kertoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE