Uutiset

Ponnistelut Tammerkosken tehdasmaiseman saamiseksi Unescon maailmanperintökohteeksi jatkuvat – Jari Niemelä olisi työssä mukana

Anna-Liisa Blomberg
Tammerkosken kulttuurimaisema sopii tamperelaisten mielestä säilyttämisen arvoiseksi.
Anna-Liisa Blomberg
Tammerkosken kulttuurimaisema sopii tamperelaisten mielestä säilyttämisen arvoiseksi.
Anna-Liisa Blomberg
Tammerkosken kulttuurimaisema sopii tamperelaisten mielestä säilyttämisen arvoiseksi.

Tampereen kaupunki jätti 1990-luvun lopulla Museovirastolle hakemuksen Tammerkosken teollisuushistoriallisen ympäristön saamiseksi Unescon maailmanperintökohteeksi. Virasto koordinoi, hallinnoi ja valmistelee mainitunlaisia hankkeita Suomessa.

Tampereen kaupungin mukaan museopalvelut on työskennellyt monien alan asiantuntijoiden kanssa aiheen parissa jo vuosia. Museopalvelut on muun muassa pyytänyt arvioita kohteen merkityksestä kansainvälisiltä asiantuntijoilta. Niissä on todettu Tammerkosken vahvuus nimenomaan kaupungin ydinkeskustassa sjjaitsevana teollisena kulttuurimaisemana. Aluetta on pidetty myös laadukkaan uudiskäytön näyttämönä. Hanke kirjattiin Tampereen arkkitehtuuriohjelmaan vuonna 2008.

Museovirasto on koonnut Suomesta noin 100:n maailmanperintökohteeksi pyrkivän hankkeen luettelon. Virasto käy läpi hankkeet Unescon kriteerien ja hankkeiden toteuttamismahdollisuuksien näkökulmasta. Lisäksi niistä kootaan vuoden 2018 aikana aielista, joka käsitellään Valtioneuvostossa. Luonnollisesti osa hankkeista karsiutuu.

Maailmanperintökohteiden valinnassa pyritään yksittäisten kohteiden sijasta toteuttamaan laajempia, saman teeman ympärille rakentuvia kokonaisuuksia -esimerkiksi Alvar Aalto –kaupungit ja Oulujoen voimalaitokset.

Tammerkosken teollisuusmiljöötä koskeva hakemus on Museoviraston alustavassa luettelossa. Tampereen lisäksi teollisuusperintöön liittyviä hankkeita ovat Forssan ja Porin teollisia miljöitä koskevat hakemukset.

Niinpä Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina ponnen, jonka mukaan ”Tampere selvittää yhteistyön mahdollisuutta niiden kaupunkien kanssa, jotka myös ovat jättäneet tehdasmiljöötä koskevan hakemuksen”.

Jari Niemelän aloitteet – palvelutalo Lielahteen

Kaupunginvaltuusto sai kokouksessaan vastauksen useisiin valtuutettujen jättämiin aloitteisiin.

Edesmennyt kaupunginvaltuutettu Jari Niemelä (sd.) ehdotti aikoinaan, että Tampereen kaupunki ryhtyy ”tutkimaan mahdollisuuksia muuttaa Lielahden punatiilinen kartanorakennus vanhusten palvelutaloksi”. Niemelä esitti, että palvelut toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä.

Aloitteeseen antamassaan vastauksessa kaupunki toteaa, että ”asemakaavatyön yhteydessä selvitetään tarkemmin myös yksittäisten rakennusten, kuten Kartanorakennuksen erilaiset käyttömahdollisuudet. Kartanorakennuksen käyttöä mietittäessä tulee huomioida rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen säilyttäminen”.

Keskustorille elämää

Valtuusto sai vastauksen toiseenkin Jari Niemelän aloitteeseen. Siinä hän esitti, että ”Tampereen kaupunki lisää Molinin tontin kehittämisen seuraavaan tarkistettavaan asemakaavoitusohjelmaan ja ryhtyy valmistelemaan arkkitehtikilpailua tavoitteena Molinin tontille sijoitettava julkinen/puolijulkinen rakennus tai museotalo kuntalaisten parhaaksi ja tori-ilmeen ryhdittämiseksi”.

Apteekkari Molinin tontti, jossa oli parikin taloa, sijaitsi tai sijaitsee Vanhan kirkon pohjoispuolella suunnilleen vastapäätä nykyistä Kelan taloa ja kaupungin virastotaloa.

Aloitteen mukaan Molinin tontille tulee rakentaa edustava, vähintään kaksikerroksinen monitoimitalo, jossa olisivat esimerkiksi kunnallisina toimintoina kaupungin palvelupiste, matkailua palveleva Tourist Information, eläkeläisten ja nuorison omat infotiskit ja terveysneuvontapiste. Taloon voi lisäksi sijoittaa yksityisia palveluja.

Vastauksessa aloitteeseen kaupunki toteaa, että ”Molinin tontin kehittäminen on ollut alusta asti mukana Viiden Tähden Keskustan kehittämisohjelmassa. Tontin kehittämisestä ja käyttötarkoituksesta ei ole vielä päätöksiä tai linjauksia. Tontin kehittämisvaihtoehtoja tutkitaan vuonna 2017 käynnistyneessä ja vuonna 2018 jatkuvassa Viiden tähden keskustan kehittämisohjelmaan kuuluvassa Keskustorin ja sen lähiympäristöä koskevassa laajassa visiotyössä”.

Ehkä Jari Niemelän elämäntyö näkyy joskus paitsi Tamperetta koskevassa kirjallisuudessa myös Lielahdessa ja kaupungin sydämessä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat