Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Populistista lupausta kaiken hyvän jakamisesta ei pidä antaa” — Tytti Tuppurainen: On tehtävä rakenteellisia uudistuksia

SDP:n kansanedustaja ja puheenjohtajaehdokas Tytti Tuppurainen kirjoittaa Kaleva-lehden kolumnissaan, että Sipilän hallituksella ovat tärkeät valinnat edessään vaalikauden puolivälin lähestyessä.

“Hallituksen viestit ovat olleet ristiriitaisia, eikä päätös lykätä puoliväliriihi kunnallisvaalien yli lisää luottamusta. Valtiovarainministeri on väläyttänyt jopa 1–2 miljardin lisäleikkauksia, kun taas pääministeri kertoo säästöjen olevan jo tehty.”

Orastava kasvu ei Tuppuraisen mielestä saa tarkoittaa tinkimistä välttämättömistä rakenteellisista uudstuksista.

“Näissä oloissa oleellista on tehdä rakenteellisia uudistuksia työvoiman tarjonnan lisäämiseksi sekä työn tuottavuuden kasvun kääntämiseksi ylöspäin.”

Jos rakenneuudistuksissa onnistutaan, eikä maailma ajaudu kauppasotiin ja kaaokseen, voi Suomi selvitä nykyistä suuremmastakin velasta.

Tuppuraisen mukaan on lisäksi tunnistettava, että investointien matala taso on ollut yksi syy hitaaseen tuottavuuskehitykseen.

“Työvoiman tarjontaa pitää parantaa torjumalla pitkäaikaistyöttömyyden kasvu sekä edistämällä naisten työssäkäyntiä perhevapaauudistuksella ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisella.”

Lisää aiheesta

Hän sanoo, että valtion ja kuntien on investoitava kasvun edellytyksiin.

“Infra on pidettävä kunnossa, raideverkko, tiet, satamat ja lentokentät eivät saa rapistua. Vielä tätäkin olennaisempaa on investoida henkiseen pääomaan: koulutukseen ja osaamiseen, tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.”

Tuppurainen huomauttaa, että kuluvan vuoden talousarviossa valtionvelka kasvaa 111 miljardiin, ja julkisen talouden velkasuhde on ministeriön mukaan 80 prosenttia vuonna 2030.

“Velan määrää oleellisempaa on kuitenkin velanmaksukyky. Jos rakenneuudistuksissa onnistutaan, eikä maailma ajaudu kauppasotiin ja kaaokseen, voi Suomi selvitä nykyistä suuremmastakin velasta.”

Tuppuraisen mukaan populistista lupausta kaiken hyvän jakamisesta ei pidä antaa, mutta ei myöskään uskotella leikkausten olevan ainoa vaihtoehto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE