Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Pörssikurssit vajosivat taas rajusti Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa osakekurssit laskivat jälleen rajusti torstaina. New Yorkin pörssin keskeinen Dow Jones -indeksi oli laskenut kaupankäynnin päätteeksi 4,2 prosenttia eli yli 1 000 pistettä. Kyseessä oli toinen kerta viikon sisään, kun indeksi laski yli 1 000 pistettä.

Maanantaina Dow Jones oli kaupankäynnin päätteeksi laskenut 4,6 prosenttia eli yli 1 100 pistettä. Pudotus oli rajuin sitten vuoden 2011.

Myös muut indeksit kuten S&P ja teknologiapainotteinen Nasdaq olivat kovassa pudotuksessa torstaina. S&P laski 3,8 prosenttia ja Nasdaq 3,9.

Aasiassa pörssit laskussa Wall Streetin vanavedessä

Tokion ja Hongkongin pörssit avautuivat perjantaina laskuun New Yorkin synkän pörssipäivän vanavedessä.
Tokion pörssin pääindeksi Nikkei oli kaupankäynnin alussa pudonnut 3,19 prosenttia ja Topix-indeksi 3,05 prosenttia. Hongkongin pörssin Hang Seng -indeksi oli niiannut puolestaan 3,13 prosenttia.

Myös maanantainen Wall Streetin pörssisyöksy tarttui Aasiaan. Tokion pörssin Nikkei-indeksi oli sulkeutuessaan tiistaina 4,7 prosenttia miinuksella ja Hongkongin pörssin Hang Seng -indeksi 5,1 prosenttia miinuksella.

Pörssit sukelsivat myös Euroopassa, mutta jyrkän laskun jälkeen syöksy tasaantui tiistaina reilun kahden prosentin alamäeksi. Esimerkiksi Helsingin pörssi sulkeutui noin 2,2 prosentin laskuun.

Lisää aiheesta

Ennen maanantain notkahdusta Yhdysvalloissa oli takana pitkä pörssin nousuputki. Laskun arvioitiin johtuvan peloista inflaation kiristymisestä. Inflaation kiihtyminen saattaa johtaa siihen, että Yhdysvaltain keskuspankki Fed nostaa ohjauskorkojaan odotettua nopeammin, mikä olisi myrkkyä osakemarkkinoille.

Inflaation kiihtymisen taustalla on se, että lukuisat suuryritykset ovat kertoneet nostavansa palkkoja ja bonuksia sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump päätti joulukuussa supistaa yritysveroja massiivisesti.

Lisäksi Yhdysvaltain pitkien valtionlainojen korot ovat nousussa. Korkotason nousu on omiaan ohjaamaan rahaa osakemarkkinoilta korkomarkkinoille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE