Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Porvoon kävelysillalla oli liikaa porukkaa – Jo toinen siltaonnettomuus tälle kesälle: 15 ihmistä putosi jokeen Porvoossa, kun silta kääntyi ympäri

Porvoossa pettäneellä kävelysillalla oli liikaa ihmisiä sen kantokykyyn nähden, sanoo Porvoon kaupungin kunnossapitomestari Ville Kaasinen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ponttonilaiturille vievä kävelysilta kääntyi ympäri lauantaina, ja 15 ihmistä putosi jokeen Porvoon itärannalla. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Kaasinen kertoo, että silta oli nuorison ajanviettopaikka.

Sillalla ei ollut kylttejä, joissa olisi kerrottu sen suurin sallittu henkilömäärä, mutta maksimimäärä aiotaan Kassisen mukaan määritellä.

Siltaa on alettu Kaasisen mukaan korjata. Kaupunki tutkii vielä tarkemmin, miksi silta kääntyi ympäri.

Kävelysiltaonnettomuus oli jo toinen kuluvana kesänä. Kesä-heinäkuun vaihteessa Repoveden kävelysilta kallistui 45 asteen kulmaan, kun sillalla oli niin ikään liikaa kävelijöitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE