Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Posti 3-päiväiseen jakeluun? — Anne Berner: “Muistion ehdotukset eivät ole ministeriön linjauksia”

Liikenne- ja viestintäministeriö lähettää lausuntokierrokselle muistion postilain uudistamisesta. Muistio on keskustelunavaus, jolla halutaan kartoittaa toimijoiden ja asiakkaiden näkemyksiä.

– Muistion ehdotukset eivät ole ministeriön linjauksia, vaan ne ovat osa lakiuudistuksen valmistelua ja kuulemista. Postilain uudistus on merkittävä yhteiskunnan toimintaan vaikuttava asia, ja siksi haluamme, että siihen otetaan kantaa laajasti ja avoimesti, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner korostaa.

Muistiossa esitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja muun muassa jakelutiheydestä, yleispalveluna jaettujen kirjeiden kulkunopeuksista sekä postinumero- ja osoiterekisterin luovuttamisesta. Lisäksi lausunnonantajia pyydetään arvioimaan, onko nykyistä postilakia tarpeen muuttaa muilla tavoin.

Postin jakelutiheydestä esitetään keskusteltavaksi kahta vaihtoehtoista mallia: viisipäiväisen jakelun säilyttäminen tai siirtyminen kolmipäiväiseen jakeluun ja keräilyyn koko Suomessa. Kirjeiden kulkunopeutta voitaisiin keventää.

Kerrostalojen jakelussa voitaisiin sallia lokerikkojakelu vaihtoehtoiseksi nykyisen luukkujakelun rinnalle, valinnaiseksi tai ainoaksi jakelutavaksi.

Keskustelua halutaan herättää myös postikilpailun edistämisestä osoitejärjestelmien luovuttamiseen tehtävillä muutoksilla.

Postilain uudistus on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa luovuttiin valtioneuvoston myöntämistä postitoimiluvista. Nyt käynnissä on toinen osa, joka jatkuu arviomuistion lausuntokierroksen jälkeen varsinaisen hallituksen esityksen valmistelulla. Lakiesitys on tarkoitus viedä eduskuntaan vielä kuluvan vuoden aikana.

Lisää aiheesta

Arviomuistion lausuntoaika päättyy 15.9.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE