Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Posti esittää määräaikaista valtiontukea paperilehtien jakeluun maaseudulla – “Nyt tarvittaisiin kestävä silta digiaikaan”

Posti esittää määräaikaista valtiontukea paperilehtien jakeluun maaseudulla. Posti perustelee ehdotustaan sillä, että tuki mahdollistaisi moniarvoisen tiedonvälityksen myös haja-asutusalueilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Posti kantaa suurta huolta siitä, miten turvataan sanomalehtien jakelu ja Postin yleispalvelu sekä miten hoidetaan erityisesti haja-asutusalueen jakelu seuraavina vuosina rajusti laskevissa kirjevolyymeissa. Paperilehdillä on edelleen suuri merkitys tilaajille ja lehtitaloille, ja nyt tarvittaisiin kestävä silta digiaikaan, arvioi Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen tiedotteessa.

Jakeluvolyymien lasku nostaa Postin mukaan lehtien jakelun yksikkökustannukset kestämättömälle tasolle. Yhtiö kertoo, että harvaan asutuilla alueilla postinjakelun kustannukset ovat keskimäärin yli kaksi kertaa niin suuret kuin tiheään asutuilla alueilla.

– Valtio voisi tukea paperisten sanomalehtien jakelua järjestämällä julkisen kilpailutuksen sanomalehtien jakelusta eri jakeluoperaattorien kesken viestintäviraston määrittelemillä alueilla, joilla ei ole toteutettu kaupallisin ehdoin sovittua tilattujen sanomalehtien varhaisjakelua, Malinen sanoo.

Hänen mukaansa toinen vaihtoehto on, että valtio tukisi haja-asutusalueiden kannattamattomia jakeluita ostopalveluilla.
Posti kertoo, että Suomi on tällä hetkellä Euroopan ainoita maita, jossa valtio ei tue postin tai lehtien jakelua. Suomessakin sanomalehtien jakelua tuettiin vuoteen 1995 saakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE