Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Posti julkaisee surumerkin presidentti Koiviston muistoksi

Posti kunnioittaa presidentti Mauno Koiviston muistoa julkaisemalla surumerkin 9. kesäkuuta. Sinisävyisessä postimerkissä on kuvituksena Koiviston kuva ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi ketjuineen. Lisäksi merkissä on Koiviston nimikirjoitus ja synnyin- ja kuolinvuosi.

Arkissa on kymmenen kotimaan ikimerkkiä. Merkkejä painetaan miljoona kappaletta. Surumerkin on suunnitellut Timo Berry. Merkissä käytetyt valokuvat on ottanut Kari Santala.

Postimerkki saa seurakseen ensipäivänkuoren ja -leiman. Kuoressa on presidentti Koiviston vaakuna, jonka yläpuolella tekstit “in memoriam” ja “valtakunnan parhaaksi”. Vaakunan alapuolella on Koiviston synnyin- ja kuolinpäivä, nimikirjoitus ja teksti “presidentti – presidenten”.

Postimerkkiarkit ovat tilattavissa Postin verkkokaupassa.

Presidentti Koivisto on ikuistettu postimerkkiin myös vuosina 1983 ja 1993.

Edellisen kerran Suomessa on julkaistu surumerkki presidentti Urho Kekkosen muistoksi vuonna 1986. Surumerkein on kunnioitettu myös juoksija Paavo Nurmen, säveltäjä Jean Sibeliuksen sekä presidenttien P.E. Svinhufvudin ja Kyösti Kallion muistoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE