Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Posti yllättää: Tulemme leikkaamaan nurmikkosi maksua vastaan

Posti alkaa tarjota ruohonleikkauspalvelua kesäkuukausille. Verkkokauppa on sen verkkosivujen mukaan käytössä jo ensi viikolla. Varsinaiset leikkaukset alkavat kuitenkin vasta 17.5.

Nurmikko leikataan postinjakelun yhteydessä tiistaisin kuukausihintaan 130 euroa tunti tai puoli tuntia 65 eurolla kuukaudessa.

Postin mukaan palvelu toteutetaan asiakkaan ruohonleikkurilla ja asiakkaan arvioiman ajan puitteissa. Postin mukaan asiakkaan on huolehdittava, että ruohonleikkaukseen käytettävä ruohonleikkuri on kunnossa, muun muassa tankattuna, ja että kaikki sen turvavälineet ovat paikalla. Ruohonleikkuri tulee jättää leikkauspäivänä paikkaan, jonka on ilmoittanut tilausta tehdessä verkkokaupassa.

Jos leikkauspäivänä sataa, suoritetaan työ korvaavana kertana.

Posti sanoo kehittävänsä uudenlaisia kotiin tarjottavia palveluja.

Juttua on korjattu klo 12.23: Nurmikonleikkuun hinta on kuukausihinta eikä tuntihinta, kuten alkuperäisessä versiossa väitettiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE