Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Postin toimitusjohtaja: Vuoden loppupuolella näkyi jo valoa tunnelin päässä

Posti Groupin oikaistu liiketulos heikkeni 22,7 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 24 miljoonaa euroa. Liikevaihto oli loka-joulukuussa 456,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 5,4 prosentilla.

Toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo, että viime vuosi oli konsernille haastava, mutta erityisesti viimeisellä neljänneksellä nähtiin jo merkkejä paremmasta.
Malinen kuvailee, että Posti on käynyt viiden viime vuoden aikana läpi historiansa rajuinta murrosvaihetta, kun digitalisaatio on vähentänyt voimakkaasti perinteistä viestintää ja samaan aikaan Suomen talous ja sitä kautta koko logistiikka-ala ovat olleet taantumassa.

Osoitteellisten kirjeiden määrä laski loka-joulukuussa kuusi prosenttia. Kotimaan rahti kasvoi rahtikirjoissa mitattuna 10 prosenttia ilman yrityskauppoja. Pakettivolyymit kasvoivat Suomessa yhdeksän prosenttia ja Baltiassa 21 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE