Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Postin työriidasta huolimatta Suomi ei ole enää lakkoherkkä maa – työnantajien kannattaisi katsoa peiliin, sillä yhteenkään lakkoon ei ryhdytä syyttä

Pääkirjoitukset

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Postialan lakko jatkuu ja vaikuttaa myös Demokraatin jakeluun.

Oikeistolaisessa propagandassa suomalainen ay-liike on liittojensa jäseniä lakkoon lietsovaa junttausporukkaa, jonka vallantäyteiset johtajat halvaannuttavat maan talouden vastuuttomalla käytöksellään.

Rane Aunimo

Demokraatti

Todellisuussa Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut lakkoherkkä maa vaan pohjoismaista keskitasoa. Näin Postin lakosta huolimatta. Esimerkiksi Tanskassa menetetään kolminkertainen määrä työpäiviä Suomeen verrattuna.

Vähemmälle huomiolle tuntuu jäävän se, että lakkoja ja työtaisteluita järjestetään viimeisenä keinona puolustaa työntekijöiden oikeuk­sia ja asemaa työnantajapuolen yksipuoliselta käskyvallalta.

Antti Koskelan tuore tietokirja Hanskat tippui – lakkojen historia ja vaikutus yhteiskunnassa (Kalevi Sorsa -säätiö) avaa mielenkiintoisia näkökulmia härmäläiseen lakkohistoriaan ja -nykyisyyteen. Työtaistelussa menetettyjen työpäivien lukumäärä on Suomen historian alhaisimmalla tasolla, mutta työnantajapuolen esiintyminen toistaa virttynyttä viestiä lakkoilevista suomalaisista.

Koskela huomauttaa, että lakkojen aiheuttamat kokonaiskustannukset työnantajille ovat pienet. Silti julkisessa keskustelussa lakkojen aiheut­tamia kustannuksia ”kauhistellaan yleisesti”. Tutkija sanoo, että tyypillistä näissä laskelmissa on tarkoitushakuisuus ja epäjohdonmukaisuus. Käytännössä kustannuksia yliarvioidaan huoletta, millä on vaikutusta mielikuviin ja asenneil­mastoon.

Totta onkin, että esimerkiksi suurimmissa lehdissä lakkouutisointi korostaa helposti lakkojen aiheuttamaa tilapäistä vaivaa ulkopuolisille. Heristelyistä välittyy vino ideaa­li, jossa lakkoja vaivoin siedetään, kunhan kukaan ei huomaa niiden olemassaoloa.

Vähemmälle huomiolle tuntuu jäävän se, että lakkoja ja työtaisteluita järjestetään viimeisenä keinona puolustaa työntekijöiden oikeuk­sia ja asemaa työnantajapuolen yksipuoliselta käskyvallalta. Myös lakkotutkija Koskela näkee, että työtaistelut tai vähintään valmius niihin ovat välttämättömiä toimenpiteitä myös tulevaisuudessa eri yhteiskuntaluokkien sosiaalisen aseman ja riittävän tasaisen talouskehityksen turvaamiseksi.

Lisää aiheesta

Vasemmistoa ja oikeistoa saattaa jopa yhdistää toive siitä, että ihanneyhteiskunnassa lakkoja olisi nolla kappaletta. Vasemmiston mielestä siksi, että työelämä on riittävän reilua ja oikeiston mielestä siksi, että talouden rattaat pyörivät häiriintymättä. Oikeudenmukaisuus hyödyttäisi kaikkia.

Postialan lakko näkyy myös Demokraatin jakelussa. Pahoittelemme tilaajillemme tilannetta, mutta ymmärrämme liiton ja liittojen halua puolustaa työntekijöitä yksipuolisesti julistetuilta palkanalennuksilta. Demokraatin seuraava, 21.11. ilmestyvä aikakauslehti avautuu luettavaksi maksutta digitaalisena näköislehtenä osoitteessa www.lehtiluukku.fi/.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE