Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Postinkulku kangertelee Pasilan ulosmarssin vuoksi

Postinkulku takkuilee tänään Helsingin postikeskuksen työntekijöiden mielenilmaisun takia. Posti arvioi, että puolisen miljoonaa kirjelähetystä voi viivästyä noin vuorokaudella. Viivettä voi tulla myös yöllä jaettavien lehtien jakeluun.

Viive ei koske paketteja, jotka lajitellaan toisaalla.

Helsingin postikeskuksen ilta- ja yövuoron työntekijöitä marssi ulos työpaikaltaan eilen. Posti pitää mielenilmausta laittomana lakkona.

Postissa on käytössä poikkeusjärjestelyjä, jotta haitat pystyttäisiin pitämään mahdollisimman pieninä.

Pääluottamusmies kertoi eilen Ylelle, että mielenilmauksella protestoidaan hallituksen kaavailemaa postilakiuudistusta. Esitys sallisi jakelupäivien karsimisen kolmeen päivään viikossa taajama-alueilla. Lisäksi Postin pitäisi kilpailuttaa jakelu haja-asutusalueilla.

Julkisuuteen eilen toimitetussa tiedotteessa Pau:n Pasilan osaston puheenjohtaja-pääluottamusmies Jari Pellikka painotti, että vuorokauden kestävä mielenilmaus ei ole suunnattu työnantajaa vastaan, vaan se kohdistuu hallituksen epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa vastaan.

Ammattiosasto pahoittelee asiakkaille koituvia harmeja.

Lisää aiheesta

Muokattu klo: 10.54. STT-otsikon “lakko” muutettu ulosmarssiksi ja juttua täydennetty uusilla tiedoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE