Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Potilasturvallisuuslakia vastustanut vasemmistoliiton edustaja odottaa rangaistusta – Saramo: “Tämä pitää käydä nyt yhdessä läpi”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo tiedotustilaisuudessa eduskunnassa Helsingissä 15. syyskuuta.

Kansanedustaja Katja Hänninen (vas.) kertoo Demokraatille odottavansa rauhallisena vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mahdollista rangaistusta. Hänninen äänesti maanantaina potilasturvallisuuslakia koskevaa hallituksen esitystä vastaan yhdessä neljän muun puolueensa edustajan kanssa.

Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

Ryhmäpäätösten vastaisesta äänestämisestä on politiikassa tavattu rangaista esimerkiksi varoituksella, ellei kansanedustajille ole etukäteen myönnetty omantunnonvapautta.

– Olen tyyni, koska aina pelisääntöjen rikkomisesta seuraa jokin sanktio ja se täytyy vaan kestää. Se on minusta ihan kohtuullista. Muutenhan meillä kaikilla olisi aina erivapauksia, Hänninen toteaa.

Etukäteen hän ei mahdollista rangaistustaan halua pohtia. Hoitajien työriidan ajaksi pikavauhdilla tehdyn lain tarkoituksena on varmistaa ihmisten hengen ja terveyden kannalta välttämättömän suojelutyön tekeminen. Hännisen mukaan kyse on lakko-oikeuteen puuttumisesta.

– Minulle tämä oli niin vaikea arvovalintakysymys, että minä en voinut missään tapauksessa äänestää kyllä, enkä halunnut olla (täysistunnosta) poissakaan, koska haluan osoittaa, että lakko-oikeus on minulle tosi tärkeä. Ymmärrän, että ihmisten henki ja terveys on aina prioriteetti numero yksi mutta eihän me niitä tällä lailla turvata vaan käytännön työllä.

VASEMMISTOLIITON EDUSKUNTARYHMÄN puheenjohtaja Jussi Saramo valmistautuu käsittelemään aihetta muiden hallitusryhmien kanssa. Hän toivoo, ettei tapaus hankaloita ryhmien välistä yhteistyötä.

– Toivottavasti ei vaikuta.

– Nyt kävi näin ja nyt pitää muiden ryhmien kanssa puhua, että miten tästä eteenpäin, Saramo sanoo.

Potilasturvallisuuslaki lopullisessa muodossaan on Saramon mukaan onnistunut.

– Se on parempi kuin tämä nykytila, jossa käräjäoikeus estää lakot. Siinähän ei ole mitään suojaa, että yksi tuomari voi päättää. Lainsäädännössä on aika paljon korjattavaa.

– Kun teimme niin ison työn ja minusta onnistuttiin aika hyvin, saatiin pois hoitajien sakottamiset ja Avin mahdollisuus estää lakkoilu, niin totta kai toivoin, että kaikki olisivat voineet olla siinä kompromississa mukana.

SARAMO KOROSTAA, että kyseessä oli normaali hallituksen esitys, jonka suhteen kenelläkään ei ollut erityislupaa toimia toisin. Mahdollisia rangaistuksia hän ei kommentoi.

– Tämä pitää käydä nyt yhdessä läpi. En lähde ennakoimaan.

Vähemmistö vasemmistoliiton ryhmästä äänesti jaa, koska osa ryhmän edustajista oli poissa. Saramon mukaan osalla kansanedustajista oli poissaololleen hyvä syy. Poissaolijoiden joukossa oli myös Johannes Yrttiaho, joka oli etukäteen kertonut vastustavansa lakia. Yrttiaho on kertaalleen saanut varoituksen ryhmäjohdolta.

Hännisen lisäksi lakia vastustivat äänestyksessä vasemmiston ryhmästä Anna Kontula, Jari Myllykoski, Suldaan Said Ahmed ja Markus Mustajärvi.

Vastustuksesta huolimatta potilasturvallisuuslaki hyväksyttiin äänin 109-38. Istunnosta oli poissa 51 kansanedustajaa. Perussuomalaisten Sakari Puisto äänesti tyhjää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE