Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentin kansliasta tuli tiedote, jonka lauseita lukee poikkeuksellisella vakavuudella

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Politiikka

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Presidentin kansliasta ilmestyy tasaisesti tiedotteita, joiden jokainen sana on tarkkaan harkittu. Kuvailu on usein toteavaa, ellei peräti lakonista.

Rane Aunimo

Demokraatti

Esimerkiksi eilen julkaistussa tiedotteessa “Suomi jatkaa jäsenyysprosessin edistämistä yhdessä Ruotsin kanssa” ja “Molempien maiden jäsenyyden mahdollisimman nopea toteutuminen on Suomen, Ruotsin ja koko Naton etu”.

Asia sanotaan tiiviisti, yllä mainitussa tiedotteessa koko asia kahdessa lyhyessä kappaleessa. Tiedotteet eivät tunnelmoi tai myy mitään. Konsulttikieli tai toisaalta byrokraattinen sekavuus loistavat poissaolollaan.

KENTIES siksi kanslian tämän päivän tiedote ja sen muotoilut osuvat silmään.

Tiedotteen otsikko on vielä kanslialle tyypillinen, tapahtuneen toteava: “Presidentti Niinistö tapasi eduskuntaan valittujen puolueiden puheenjohtajia”.

Kolmas kappale herättää huomion paremmin.

– Erityisesti esillä oli vaalien jälkeisen toimitusministeristön aika, jolloin saattaa nykyisissä oloissa ilmetä tarvetta nopeaan päätöksentekoon. Tässä voidaan tarvita eduskunnan myötävaikutusta vähintään valiokuntien kautta. Keskeisten valiokuntien nimeämisessä heti vaalien jälkeen on otettava huomioon, että edustajat ovat niissä keskeisessä asemassa muodostamassa parlamentaarista kantaa.

Elämme poikkeuksellista aikaa ja se näkyy huolella asetelluissa sanoissa. Venäjä hyökkää Ukrainassa ja Suomen oma Nato-prosessi jumittaa Turkin ja Unkarin ratifiointeja. Jotain yllättävää voi tapahtua, sota voi eskaloitua. Eduskuntavaalit käydään tilanteessa, jossa me emme tiedä emmekä voi olla varmoja monestakaan asiasta rajojemme ulkopuolella.

Siksi tiedotteessa “saattaa nykyisissä oloissa ilmetä tarvetta nopeaan päätöksentekoon”.

MIELENKIINTOINEN ja suorastaan harvinainen on kanslian viesti siitä, että “Keskeisten valiokuntien nimeämisessä heti vaalien jälkeen on otettava huomioon, että edustajat ovat niissä keskeisessä asemassa muodostamassa parlamentaarista kantaa”.

Kovin paljon suorempaa ei voi pyytää tai opastaa, että puolueilla ja valiokuntaan nimettävillä henkilöillä on nyt suuri vastuu isänmaasta. Kenties suurin sotiemme jälkeen.

Ja se on “nimeämisessä otettava huomioon”.

Tapaamiseen osallistuivat eduskuntaan viime vaaleissa valittujen puolueiden puheenjohtajat Sanna Marin, Petteri Orpo, Annika Saarikko, Anna-Maja Henriksson, Riikka Purra, Maria Ohisalo, Li Andersson, Sari Essayah ja Harry Harkimo.

Edellisen kerran presidentti tapasi puoluejohtajia viime marraskuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE