Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentti Niinistö: “Euroopan unionin on vahvistettava omaehtoisesti itseään”

Euroopan unionin on vahvistettava omaehtoisesti itseään, sanoo tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Mikkelin Päämajasymposiumissa puhunut Niinistö sanoi, että useat eri asiat vaikuttavat siihen, että EU:n on vahvistuttava.

Mikkelissä järjestettävä perinteinen Päämajasymposium alkoi tänään. Kymmenettä kertaa järjestettävän tapahtuman teema on tänä vuonna Eurooppa.

– Kun puhutaan tulevaisuudesta, ottaisin ensimmäisenä esille sellaisen tulevaisuuden, joka tulee ulkoa päin kohti Eurooppaa, geopolitiikkaa, joka on huomattavasti voimistunut viime aikoina. Jos katsomme tästä taaksepäin puoli vuotta, valtavan paljon on muuttunut geopolitiikan alueella, Niinistö totesi.

– Puoli vuotta sitten olimme seuraamassa, miten USA:n ja Venäjän suhde kehittyy yllättävän nopeasti. Tänään näemme, että suhde on hajoamassa yllättävänkin nopeasti.

Euroopan unionin tulisi ryhdistäytyä.

Presidentin mukaan niin Venäjältä kuin Kiinastakin on kevään aikana kuulunut viesti: Euroopan unionin tulisi ryhdistäytyä.

Lisää aiheesta

Suurimpana muutoksena Niinistö nosti esiin epävarmuuden transatlanttisessa suhteessa.

Presidentti sanoi, että epävarmuutta on paljon. Niinistö kysyi, onko Euroopan unionilla selkeä ja itsenäinen, vaikuttava rooli vai nähdäänkö se pelinappulana.

– Euroopan unionin on vahvistettava omaehtoisesti itseään paljon, jotta emme olisi shakkilaudan sotilas-, vaan kuningatarpuolella.

Niinistö puhui erittäin runsaslukuiselle yleisölle ennen Euroopan tulevaisuutta käsittelevää paneelia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE