Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Presidentti Niinistö Ylelle Vastaamon tietomurrosta: ”Meillä kaikilla on oma sisin, jota haluamme varjella. Nyt sitä on loukattu”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvaa Ylelle Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoa säälimättömän julmaksi teoksi.

Demokraatti

Demokraatti

Hän sanoo haastattelussa, että tietomurto koskettaa kaikkia, koska jokaisesta ihmisestä kertyy jatkuvasti tietoa eri alustoille.

– Se koskee meitä myös niin, että meillä kaikilla on oma sisin, jota haluamme varjella. Nyt sitä on loukattu, Niinistö sanoo Ylen haastattelussa.

Hän uskoo, että muutkin kuin tietomurron uhriksi itse joutuneet peilaavat tilannetta omaan elämäänsä.

– Se ei ehkä lohduta, mutta rohkaisen uhreja sillä, että myötäelämme ja torjumme tämän teon, hän sanoo.

Teko korostaa Niinistön mukaan kyberturvallisuuden, tietojen suojaamisen ja kansalaisten kriittisyyden merkitystä. Viimeksi mainitulla hän tarkoittaa, että rikollisesti saadun tiedon vastaanottaminen on torjuttava täysin. Hän kehottaa ihmisiä “sulkemaan verkon heti”, jos vastaan tulee tällaista materiaalia.

 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE