Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentti Niinistöltä tiukka palaute puolustusministerin Ahvenanmaa-spekulaatiolle

Presidentti Sauli Niinistö muistuttaa, että Ahvenanmaan sotilaspoliittisen aseman määrittelee kansainvälinen sopimus. Ahvenanmaa on demilitarisoitu rauhan aikana ja puolueeton sodan aikana. Sitä sopimusta Suomi ei voi rikkoa yksipuolisesti.

Keskustelu täytyy Niinistön mukaan aloittaa ahvenanmaalaisten kanssa, sillä asia koskee ensisijaisesti heitä.

– Ahvenanmaalaiset huomaavat varmasti hyvin herkästi, jos havaitsevat ympäristössään jotain outoa. Itse en ole kuullut mistään sen suuntaisesta, presidentti sanoi.

Niinistö puhui toimittajille Liettuan presidentin Dalia Grybauskaitėn vierailun yhteydessä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) on viime päivinä avannut keskustelua Ahvenanmaan asemasta.

Demilitarisoituna Ahvenanmaa muodostaa puolustusministerin mukaan sotilaallisen tyhjiön, eikä demilitarisointi hänen mielestään vähennä saariin kohdistuvaa riskiä.

Ahvenanmaan sotilaspoliittisen aseman määrittelee kansainvälinen sopimus.

Lisää aiheesta

Opposition ja Ahvenanmaan kansanedustajat ovat arvostelleet puolustusministerin lausuntoja.

– Minusta (Jussi) Niinistön puheet ovat vaarallista pelottelua. Ahvenanmaan demilitarisointiin puuttuminen antaisi ihan väärän signaalin ja lisäisi kansainvälistä jännitystä ja spekulaatiota, kommentoi SDP:n kansanedustaja, ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja Ylelle maanantaina.

Presidentin kommentin jälkeen on pakko kysyä, onko näin tärkeää avausta mitenkään käsitelty hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa presidentin kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE