Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentti tyrmistyi “käsittämättömistä” väitteistä kiistasta Tuomiojan kanssa: “Erimielisinä emme koskaan ole eronneet”

– Tämän työn varjopuolia on kun jostain sivulta tungetaan päähäni ajatuksia ja motiiveja, joita siellä ei ole, presidentti Sauli Niinistö kirjoittaa “Presidentin kynästä” -tiedotteessaan.

Hän viittaa Iltalehdessä tänään julkaistuun kirjoitukseen, jonka mukaan presidentin ja eduskunnan kesken on puhjennut vakava linjariita turvallisuuspolitiikan suunnasta.

Iltalehden Olli Ainolan kirjoittamassa jutussa väitetään, että kiistan päähenkilöt ovat presidentti Niinistö ja SDP:n entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Tuomioja olisi lehden mukaan saanut läpi koko eduskunnan nimissä annetun jyrkän kannanoton, jolla eduskunta yrittää kumota Niinistön turvallisuuspoliittisen peruslinjan.

Niinistö pitää Ainolan kirjoitusta “käsittämättömänä”.

– Olen toiminut hyvässä yhteistyössä Erkki Tuomiojan kanssa hänen ulkoministeriaikanaan ja olemme myös sen jälkeen pitäneet tiivistä keskusteluyhteyttä, jota arvostan. Erimielisinä emme koskaan ole eronneet eikä sellaista ole nytkään ilmassa.

Noissakaan (valiokuntien) tapaamisissa ei ole tulut esiin mitään erimielisyyksiä.

Niinistö kirjoittaa korostaneensa eduskunnan merkitystä viimeisen sanan sanojana myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.

– Tiiviillä yhteydenpidolla valiokuntiin olen halunnut luoda eräänlaista parlamentaarista katetta myös omille toimilleni ja ymmärtääkseni myös valiokunnissa on arvostettu tätä, moni on sen julki sanonutkin. Noissakaan tapaamisissa ei ole tullut esiin mitään erimielisyyksiä. Yhteydenpitoa tulen myös jatkamaan.

Presidentti Niinistön mukaan toimittaja Ainolalle tarjottiin tilaisuutta keskustella hänen kanssaan asian tarkentamiseksi.

– Ikävä kyllä hän ei tarjoukseen tarttunut, Niinistö kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE