Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Prinssi Harry tulee julkisuuteen – muutkin kuninkaalliset perheet ovat aiheuttaneet hämminkiä

LEHTIKUVA / AFP Daniel Leal-Olivas

Britannian prinssi Harryn odotetaan astelevan tänään julkisuuteen ensimmäisen kerran sitten Harryn ja hänen puolisonsa herttuatar Meghanin vetäytymisilmoituksen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pariskunta ilmoitti viime viikolla jättävänsä kuninkaallisen perheen ytimen ja keskittyvänsä omaan elämäänsä ja tavoittelevansa taloudellista riippumattomuutta.

Yksityiskohdat pariskunnan työskentelystä, rahanansaitsemisesta, asumisjärjestelyistä ja turvallisuudesta ovat edelleen neuvotteluiden alla – tai ainakaan niistä ei ole kerrottu.

Maanantai-iltaisesta kuningattaren lausunnosta ilmeni, että epäselvä tilanne halutaan ratkaista nopeasti.

Harrylle on sovittu iltapäivälle edustustehtävä Britanniassa järjestettävän Rugby Leaguen vuoden 2021 maailmanmestaruuskilpailujen lohkoarvonnassa.

Buckinghamin palatsissa pidettävän tilaisuuden mediajärjestelyistä liikkuu vaihtelevia tietoja. Tiettävästi perinteisestä mediasta vain BBC saa taltioida tapahtuman. Harry ei vastaa kysymyksiin, jotka koskisivat parin vetäytymissuunnitelmia.

BBC:n kerrotaan pyytäneen jo hyvissä ajoin ennen vetäytymiskohua prinssi Harryn haastattelua, mutta siitä kieltäydyttiin.

Osa mediasta seuraa tapahtumaa ilmeisesti etäyhteyden välityksellä.

Britannian painoarvo on suuri.

Millä tavalla kuninkaallisten työnteko ja niin sanottu normaali elämä on onnistunut muissa Euroopan hoveissa? Ratkaisuja on helpottanut, että muiden kuningasperheiden jäsenet eivät ole läheskään samanlaisia megaluokan julkisuuden henkilöitä kuin prinssi Harry ja herttuatar Meghan, jotka tunnetaan ympäri maailman.

Britannian, entisen imperiumin, erittäin vauraan ja vanhan hovin painoarvo on suuri ja siksi sen ratkaisut ovat tarkemman julkisen tarkastelun kohteena kuin ”pikku” hovien.

Prinssi Andrew’n entisen vaimon Sarah Fergusonin monipolviset bisneshankkeet ja pyrkimykset hyötyä kuninkaallisista yhteyksistä ovat herättäneet Britanniassa voimakasta arvostelua.

Osassa muita eurooppalaisia hoveja kuninkaallisten perheiden jäsenten tai heidän puolisoittensa työnteko on onnistunut hyvin, osassa kokemukset ovat olleet huonoja.

Myös keskisormi on nähty kuvissa.

Ruotsissa tilannetta jouduttiin pohtimaan, kun prinsessa Madeleine avioitui Christopher O’Neillin kanssa kesällä 2013.

Tuore aviomies ei halunnut arvonimiä eikä titteleitä, jotta pystyisi jatkamaan liike-elämän palveluksessa. Niinpä O’Neill tunnetaan kuninkaallisessa protokollassa tittelillä ”herra”, eikä hänellä ole minkäänlaisia kuninkaallisia velvoitteita.

O’Neill työskentelee finanssianalyytikkona Yhdysvalloissa, missä pariskunta asuu. Madeleinen mies esiintyy julkisuudessa harvakseltaan, eikä esimerkiksi osallistunut Ruotsin Nobel-juhlaan joulun alla, kuten ei Ruotsin kansallispäivän juhliinkaan viime kesänä.

Yleensä O’Neill on näyttänyt kameroiden edessä vähintäänkin vaivautuneelta. Myös keskisormi on nähty kuvissa.

Kuningas on sivutoiminen lentäjä.

Hollannissa useampi kuninkaallisen perheen jäsen käy töissä. Kuningas Willem-Alexander näyttää itse esimerkkiä, sillä hän on sivutoiminen lentäjä lentoyhtiö KLM:n riveissä. Kuningas itse on luonnehtinut kakkostyötään vakavaksi harrastukseksi.

Willem-Alexander sai ensimmäisen lentolupakirjansa jo 1980-luvun puolivälissä. Hän toimi lentäjän uran alkuvaiheissa muun muassa vapaaehtoisena avustuslentäjänä Keniassa.

Kuninkaan veli prinssi Constantijn on työskennellyt muun muassa monissa vaativissa EU-tehtävissä, konsulttina sekä tutkijana. Hän esiintyy harvoin julkisuudessa kuninkaallisessa roolissa.

Hänen vaimonsa prinsessa Laurentien on valmistunut kalifornialaisesta Berkeleyn huippuyliopistosta pääaineenaan journalistiikka. Hän on työskennellyt muun muassa viestinnän ja kirjallisuuden parissa ja julkaissut myös itse useita kirjoja eri hyväntekeväisyyshankkeiden ohella. Pariskunnan työntekoon ei ole liittynyt ongelmia, sillä suuri yleisö ei heitä juuri tunne.

Myös veljessarjan kolmas, edesmennyt prinssi Friso kävi töissä ja oli urallaan muun muassa investointipankki Goldman Sachsin palveluksessa. Hän oli valmistunut insinööriksi ja kauppatieteilijäksi. Friso kuoli lumivyöryonnettomuuden jälkeen vuonna 2013.

Työssä käyvät Hollannin kuningasperheen jäsenet eivät saa käyttöönsä julkisia varoja.

Prinsessa uskoo olevansa selvänäkijä.

Norjassa prinsessa Märtha Louisen työnteko ja irrottautuminen kuninkaallisista velvoitteista eivät ole sujuneet ongelmitta.

Prinsessalla on muun muassa fysioterapeutin koulutus ja hän on valmistunut myös Rosen-terapeutiksi. Hän on julkaissut useita kirjoja ja ollut mukana eri tv-tuotannoissa.

Runsaasti julkisuutta hän on saanut erilaisista henkimaailman bisneksistään. Prinsessa uskoo olevansa muun muassa selvänäkijä ja pystyvänsä kommunikoimaan enkelien kanssa. Prinsessa on myös perustanut enkelikoulun, joka jouduttiin muutaman vuoden toiminnan jälkeen sulkemaan.

Henkimaailman yhteydet ovat aiheuttaneet Norjassa runsaasti kielteistä julkisuutta, ja prinsessaa on myös syytetty siitä, että hän yrittää hyötyä kuninkaallisesta arvonimestään erilaisissa enkeliyhteyksissä ja liiketoimissaan.

Märtha Louise seurustelee nykyisin shamaani-miesystävänsä kanssa. Hänen avioliittonsa päättyi eroon vuonna 2016.

STT–Mimma Lehtovaara

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
24.9.2020
Hallitus neuvottelee rajoitustoimista ensi tiistaina – Pekonen toivoo alueilta ripeitä toimia‚ Saarikko pitäisi yökerhojen aukiolojen tarkastelua vastuullisena
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE