Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Prinssi Philipin siunaustilaisuus pidetään tänään “ilman hössötystä”

Lehtikuva

Prinssi Philipin siunaustilaisuus järjestetään tänään Lontoon länsipuolella Windsorin linnan kirkossa eli Pyhän Yrjön kappelissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Philip kuoli 99-vuotiaana viikko sitten perjantaina. Tiukkojen koronarajoitusten vuoksi hautajaisiin voi osallistua korkeintaan 30 vierasta. Tiettävästi suorapuheinen prinssi itse oli halunnut, että hänen hautajaisensa järjestetään “ilman hössötystä”.

Hovi on julkistanut vieraslistan, joka koostuu pääasiassa lähisukulaisista. Esimerkiksi Boris Johnsonin kanslia ilmoitti, että pääministeri jättää osallistumatta tilaisuuteen, jotta mahdollisimman moni prinssin läheinen voisi päästä paikalle.

Hautajaiset käynnistyvät valtakunnallisella minuutin mittaisella hiljaisella hetkellä sen jälkeen, kun prinssin arkku on kuljetettu Windsorin linnan yksityisestä kappelista kirkon eteen. Arkku sijoitetaan Land Rover Defender -autoon, joka kulkee linnan piha-alueen halki. Kuljetus vastaa prinssin omia toiveita, sillä hänen väitetään osana hautajaissuunnittelua aikanaan tokaisseen: “Pistäkää minut vain Land Roverin takaosaan ja ajakaa Windsoriin.”

Philipin arkun perässä astelee osa kuninkaallisen perheen jäsenistä prinssi Charlesin ja prinsessa Annen johdolla, joskin muun muassa kuningatar Elisabet siirtyy kirkkoon erikseen. Kaikki vieraat käyttävät maskeja ja pitäytyvät turvavälien päässä toisistaan koko tilaisuuden ajan.

Britanniassa on herättänyt huomiota kaksi asiaa: vieraat pukeutuvat siviiliasuihin, eivät univormuihin, ja prinssien William ja Harry välissä saattojoukossa kävelee heidän serkkunsa Peter Phillips. Buckinghamin palatsi ei ole selittänyt ratkaisua, jonka seurauksena veljekset ovat erillään toisistaan.

Prinssien välien uskotaan olevan tätä nykyä hyvin viileät Harryn Kaliforniaan muuton ja kuninkaallisista velvoitteista luopumisen myötä sekä juontajatähti Oprahille annetun televisiohaastattelun jälkeen.

Harry ei ole nähnyt Britannian-perheenjäseniään yli vuoteen.

Seremoniallinen näyttämö

Prinssille ei järjestetä valtiollisia hautajaisia, vaan niin kutsutut seremonialliset hautajaiset eräin sotilaallisin kunnianosoituksin samaan tapaan kuin vuonna 2002 kuolleelle kuningataräidille eli kuningatar Elisabetin äidille ja vuonna 1997 kuolleelle prinsessa Dianalle.

Pyhän Yrjön kappelissa on järjestetty lukuisa joukko kuninkaallisen suvun siunaustilaisuuksia, mukaan lukien kuningattaren vanhempien ja sisaren sekä prinssi Philipin äidin.

Kirkko on ollut myös monien kuninkaallisten häiden näyttämönä, kuten esimerkiksi syksyllä 2019 kuningattaren pojantyttären prinsessa Eugenien vihkiäisissä. Myös prinssi Harryn ja hänen puolisonsa Meghan Marklen häät järjestettiin samassa paikassa kolmisen vuotta sitten.

Pyhän Yrjön kappelin rakentaminen käynnistyi vuonna 1475 ja kesti vuoteen 1528 saakka. Windsorin linnan muurien sisäpuolella sijaitseva rakennus on isokokoinen kirkko, vaikka siitä käytetään nimitystä kappeli. Sinne mahtuu noin 800 ihmistä.

Windsorin pikkukaupunki sijaitsee noin 40 kilometriä Lontoosta länteen.

Tuhansittain edustustehtäviä

Ennen avioitumistaan ja avioliittonsa alkuaikoina prinssi palveli menestyksellisesti laivastossa, myös toisessa maailmansodassa, ja hänellä oli edessään lupaava upseerin ura. Prinssi kuitenkin luopui urastaan niihin aikoihin, kun hänen vaimonsa peri kruunun.

Siitä alkaen prinssin tärkeimpänä tehtävänä oli tukea kuningatarta ja työskennellä “firman” eteen, kuten hovia kutsutaan.

Kuningatar kiitti prinssiä harvinaisella tavalla julkisesti puheessaan vuonna 1997, kun pariskunta vietti 50-vuotishääpäiväänsä.

–  Hän on yksinkertaisesti sanottuna ollut minun tukipilarini kaikkina näinä vuosina. Minä ja koko hänen perheensä, sekä tämä maa että monet muut maat, olemme suuressa kiitollisuudenvelassa.

Prinssillä oli vielä vuonna 2016 edustustehtäviä 110 päivänä. Kaikkiaan hänen kerrottiin vuosikymmenten aikana hoitaneen yksin yli 20  000 edustustilaisuutta ja pitäneen reilusti yli viisituhatta puhetta. Prinssi kutsuikin itseään maailman kokeneimmaksi laattojen paljastajaksi ja viittasi tällä lukuisiin avajaisiin ja erilaisten muistomerkkien ja vastaavien paljastustilaisuuksiin, joissa hän oli ollut läsnä.

Hovi ilmoitti keväällä 2017 prinssin luopuvan julkisista tehtävistään huolimatta siitä, että hänen kuntoaan yleisesti ottaen pidettiin korkeaan ikään nähden hyvänä. Virallisesti hän jäi eläkkeelle elokuussa 2017.

Edinburghin herttua ja kuningatar Elisabet olivat naimisissa yli 70 vuotta. Pariskunta avioitui sodasta toipuvassa Lontoossa marraskuussa 1947. Pariskunnalla on neljä lasta, kruununprinssi Charles, prinsessa Anne sekä prinssit Andrew ja Edward sekä kahdeksan lastenlasta ja kymmenen lastenlastenlasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE