Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Pro-Antti hallitsee kyllä asiat” – STTK:n kentältä lähtee pitkä liuta toiveita seuraavalle hallitukselle

Osmo Salo ja Pirkko Takkinen luottavat siihen, että Antti Rinne osaa katsoa koko yhteiskunnan etua.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n edustajiston jäsenet odottavat jännittyneinä, millaiseksi hallitusohjelma rakentuu hallituksen muodostajan, SDP:n Antti Rinteen käsissä.

Marja Luumi

Demokraatti

Rinne toimi aikoinaan Ammattiliitto Pron puheenjohtajana ja ainakin Demokraatin haastattelemilla prolaisilla on täysi luotto siihen, että priimaa pukkaa tulemaan.

– Emme ole huolissamme, koska Antti vanhana järjestöjohtajana kyllä hallitsee asiat. Hän pystyy katsomaan ratkaisuja koko yhteiskunnan kannalta, Osmo Salo Naantalista ja Pirkko Takkinen Porvoosta luottavat.

He eivät usko alkuunkaan siihen, että nyt Säätytalolla joku taho pystyisi lobbaamaan ja olemaan niskan päällä. Kaksikko on vakuuttunut, että hyvää tulee, kunhan Säätytalolla puhalletaan yhteen hiileen ja aletaan siltä pohjalta rakentamaan yhteiskuntaa.

Mihin tulevan hallituksen sitten pitäisi keskittyä? Prolaiset Salo ja Takkinen korostavat työllisyyden parantamista.

– Mitä parhain tapa edistää työllistymistä on tarjota koulutusta ja varmistaa oppilaitoksille riittävät resurssit.

Salo huomauttaa, että työvoimapulan toinen puoli on se, etteivät työntekijöiden taidot ja elinkeinoelämän tarpeet kohtaa nykyään parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisää aiheesta

– Nyt niitetään heinää, joka jäi kylvämättä, kun edellinen hallitus hylkäsi koulutuslupauksensa ja leikkasi.

“Paikallista sopimista pitää myös opetella.”

Takkista ja Saloa askarruttaa myös paikallinen sopiminen, jota tietyt tahot haluavat lisätä tuntuvasti.

– Kun käytettäisiin edes niitä elementtejä, joita on jo nyt olemassa. Jos osaa rivien välistä lukea, eihän yrittäjäjärjestö halua lisätä mitään aitoa paikallista sopimista vaan yksipuolista työnantajan määräämisoikeutta, he puuskahtavat.

Takkinen huomauttaa, että paikallista sopimista pitää myös opetella – siihen pitää kouluttaa – että molemmat osapuolet ovat samalla viivalla.

– Toimihenkilöiden puolella osaamista olisi useinkin, mutta se on heikommissa kantimissa työantajilta, Salo lisää.

Toinen asia, joka Saloa kismittää, on se, kuinka tahallisesti halutaan sekoittaa keskenään työperäinen maahanmuutto ja saatavuusharkinta. Hänen mielestään työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan kipeästi tietyille toimialoille.

– Ei ole yhtään huono asia, että muualta muuttaneet sulautuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja tulevat uusiksi veronmaksajiksi. Mutta se ei ole tervettä, jos otetaan otetaan ihmisiä vuokrafirmojen kautta tekemään määräaikaisia töitä poljetuilla työ- ja palkkaehdoilla.

Porvoolainen Salo nostaa esille vielä yhden konkreettisen asian, joka häntä miellyttää. Hallitus kun kaavailee raideliikennettä Porvooseenkin päin.

Entinen keskustan kansanedustaja Paula Sihto on tyytyväinen hallituspohjaan.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn valtuuston puheenjohtaja Paula Sihto on erityisen huolissaan sote-alan huonosta houkuttelevuudesta. Se näkyy jo koulutukseen hakeutumisessakin.

– Siihen vaikuttaa osaltaan myös miesten ja naisten välinen epätasa-arvo palkkauksessa, seinäjokinen Sihto, päätoiminen työsuojeluvaltuutettu Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä arvioi.

Tehy ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ajavat yhdessä palkkatasa-arvo-ohjelmaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Sihdon mielestä tulevan hallituksen olisi syytä tarttua siihen.

– Suomessa on ollut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus jo yli 110 vuotta, mutta palkkoja ei vain saada tasapainoon. Rahaa löytyy, jos tahtoa on, hän painottaa.

Sihto kaipaa myös sote-alan koulutuksen ja työelämän sovittamiseen lisää paukkuja. Uuden työntekijän riittävä perehdytys on avainsana. Näin tulokas saataisiin paremmin ottamaan työ haltuun – ja ennen kaikkea potilasturvallisuus paranisi.

Täsmärahaa ja -koulutusta tarvitsevat myös sairaanhoidonopettajat.

– Kun on pitkään poissa työelämästä, ei aina pysy perässä, mitä käytännön työelämässä tapahtuu.

Sihto kertoo hoitoalan terveiset tulevalle hallitukselle:

– Me olemme jo osamme tehneet. Työajan pidennys näyttää jäävän pysyvämmäksi linjaukseksi, ja se kismittää. Työn vaativuus ja vastuullisuus yhdistettynä hoitoalan aika suureen kokonaistyöaikaan alkaa näkyä ennen pitkään, hän varoittaa.

Sihto uskoo, että Säätytalolla syntyy tehyläisiä ja laajemminkin STTK:laisia tyydyttävä hallitusohjelma.

– Olen toiveikas, ja olen todella tyytyväinen hallituspohjaan. Se miellyttää minua erityisesti entisenä keskustalaisena kansanedustajana.

Sirkka Inkilä on edustustossa ensimmäistä kertaa.

Toimihenkilöliitto Erton Erityistoimihenkilöitä edustava oululainen Sirkka Inkilä on seurannut huolissaan nuorten tilannetta. Hän odottaa siinä hallitukselta toimia.

– Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on itseäni sydäntä lähellä. Syrjäytyminen pitää saada kuriin, ja nuorten työllistymistä helpotettava.

Inkilä pitää myös suurena ongelmana sitä, mitä vauhtia kotitaloudet velkaantuvat. Jonkinlainen velkakatto olisi tarpeen.

Työmarkkinapolitiikassa hän toivoo hartaasti, ettei tuleva hallitus edes ajattele mielessään minkäänlaisia pakkolakeja.

Nyt Säätytalolla neuvottelevat viisi puoluetta kelpaavat Inkilälle seuraavaan hallitukseen.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE