Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pro: “Mielivaltainen, ikään perustuva eriarvoistava kohtelu ei kuulu oikeusvaltioon”

Ammattiliitto Pro katsoo, että irtisanomissuojan heikennykset ja mielivaltaiset määräaikaisuudet alle 30-vuotiaille työntekijöille ovat perustuslainvastaisia ja kestämättömiä ratkaisuja työllisyysasteen nostamiseksi. Pron edustajisto on ollut koolla Kirkkonummella perjantaina ja lauantaina.

Pro huomauttaa, että yritykset käyttävät tuotannollista tai taloudellisista irtisanomismenettelyä myös sellaisissa tilanteissa, joissa irtisanomiset eivät ratkaise ongelmia.

– Tältä osin lainsäädäntö kaipaakin uudistamista. Hallituksen suunnitelma irtisanomissuojan heikentämisestä ei kuitenkaan ole oikeansuuntainen ratkaisu, edustajisto toteaa julkilausumassaan.

Pron mukaan tuotannollinen tai taloudellinen irtisanomismenettely on erotettava uudessa laissa yhteistoiminnasta.

– Työpaikkojen suunnitelmallinen kehittäminen yhdessä luottamushenkilöiden ja yrityksen henkilöstön kanssa ansaitsee oman lakinsa. Irtisanomismenettelyyn on saatava huomattavasti nykyistä tarkemmat velvoitteet selvittää yrityksen taloudelliset tai tuotannolliset irtisanomisperusteet neuvottelujen kohteena olevissa toiminnoissa. Tällä vältetään täysin perusteettomia työsuhteiden päättämisiä.

“Epävarmuus heikentää osaltaan työssä viihtyvyyttä ja työpaikkojen ilmapiiriä.”

Pron mukaan kehysriihessä päätetty irtisanomissuojan heikennys lisää epävarmuutta suomalaisilla työpaikoilla.

– Heikennyksen sijaan hallituksen tulee teknologiamurroksen keskellä vahvistaa ihmisten turvaa muuttuvassa työelämässä. Epävarmuus heikentää osaltaan työssä viihtyvyyttä ja työpaikkojen ilmapiiriä, millä on suora negatiivinen vaikutus tuottavuuteen.

Hallituksen suunnitelma alle 30-vuotiaiden eriarvoisesta kohtelusta työmarkkinoilla on Pron mukaan selvästi ikäsyrjintää. Kaikkia työikäisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti työmarkkinoilla, edustajista sanoo.

– Mielivaltainen, ikään perustuva eriarvoistava kohtelu ei Pron edustajiston mukaan kuulu oikeusvaltioon. Nuorten työntekijöiden aseman heikentäminen ei palvele nuorten itsensä, tai yhteiskunnan etua millään tavalla.

Pron mukaan hallituksen on luotava muutosturvamalli, joka tukee ihmisiä jatkuvasti nopeutuvissa rakennemuutoksissa, ja joka ennaltaehkäisee murrosten luomia shokkeja.

– Hallituksen pitää ottaa käyttöönsä uusia työkaluja, kuten työntekijän oikeus oman oppimisen päivittämiseen, aikuisväestön digitaitojen parantaminen sekä velvoite työnantajille uudelleenkouluttaa työntekijöitään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE