Lehtonen on mukana terveydenhuollon kehittämisessä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä.

Lehtonen pohtii uudessa kirjoituksessaan lääkärien riittävyyttä. Hän muistuttaa, että yksi Sipilän hallituksen sote-uudistuksen terveyspoliittisista tavoitteista oli alun perin parantaa hoitoon pääsyä perusterveydenhuollossa.

“Luinkin suurella mielenkiinnolla hallituksen valinnanvapausesityksen vaikutusarviointia henkilöstön osalta. Pettymykseni oli melkoinen, kun en tuosta vaikutusarvioinnista löytänyt kunnollisia lukumääräisiä arvioita siitä, mihin tehtäviin lääkärit uudessa terveydenhuoltojärjestelmässä sijoittuisivat.”

“Ensimmäinen ongelma aiheutuu jo siitä, että Sipilän hallitus on omassa vaikutusarvioinnissaan laskenut Suomen n. 28 000 lääkärin määrään mukaan myös eläkkeellä olevat 7 000 lääkäriä ja sijoittanut heidät arviossaan julkisen työnantajan palveluksessa oleviksi. Hallituksen vaikutusarvioinnin lähtökohtana oleva lääkäriresurssi edellyttäisi siis (leikillisesti todeten) ilmeisesti myös työvelvoitetta nyt jo eläkkeellä oleville lääkäreille.”

Toinen ongelma aiheutuu Lehtosen mukaan siitä, että perustuslakivaliokunnan kesäkuisessa lausunnossa edellytettiin, että julkisen vallan on koko ajan pystyttävä turvaamaan riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut eikä vastuuta riittävästä tuotantokapasiteetista voi siirtää kokonaan yksityisten yritysten tehtäväksi.

“Tästä aiheutuu käytännössä velvollisuus ylläpitää kahta rinnakkaista järjestelmää. Miten tämä vaikuttaa eri taholle sijoittuvien lääkärien määrään, jää vaikutusarvioinnissa täysin epäselväksi.”

Kolmas sijoittumisongelma aiheutuu valmiuden ylläpidosta, kirjoittaa professori Lehtonen.

“Sairaaloiden ja terveyskeskusten alueellinen järjestelmä on osa sisäisen turvallisuuden kokonaisuutta. Lääkärityövoiman markkinaehtoinen sijoittuminen entistä enemmän suuriin kaupunkeihin, joissa palveluille on kysyntää, vaarantaisi tämän tehtävän. “