Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Professori: Persut jättävät herkimmin uppoavan laivan

Perussuomalaiset jättävät herkästi veneensä. Se sai kokea Timo Soini.

– Vihreiden nousua on odotettu politiikan tutkijoiden parissa jo pidemmän aikaa, toteaa valtio-opin professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta. Hänen mukaansa kuntavaalien tulos noudatti pitkälti kampanjoinnin loppuvaiheessa saatuja galluplukuja.

– Kun tarkastellaan nuorempia ikäluokkia ja heidän arvojaan, on ollut odotettavissa, että vihreät tekevät loikan 7-8 prosentin puolueesta yli kymmenen prosentin puolueeksi, professori toteaa.

Raunio kertoo, että myös vihreiden oppositioasema ja puheenjohtaja Ville Niinistön esittämä kärkevä kritiikki on nostanut puolueen profiilia.
Professorin mukaan vihreiden leiriin on saattanut sataa ääniä useita eri puolueista, eikä yhtä selvää äänien lähdettä ole.

– On tullut demarileiristä, mutta on saattanut hyvinkin tulla myös kokoomuksen puolelta ja jopa keskustasta, jos ajatellaan maakunnissa sijaitsevia maaseutumaisempia kaupunkeja.

Esimerkiksi Jyväskylässä vihreät nousivat valtuuston suurimmaksi puolueeksi ja petrasivat kannatustaan lähes 9 prosenttiyksikköä lähes 20 prosenttiin.
Myös Lahdessa vihreät saivat reilun 11 prosentin kannatuksen, mikä oli yli 6 prosenttiyksikköä edellisiä kuntavaaleja enemmän.

Pettyneet äänestäjät jäivät kotiin

Raunion mukaan perussuomalaisten mahalaskun syynä on erityisesti pettyneiden äänestäjien jääminen kotiin, mistä myös melko alhainen äänestysprosentti kielii. Raunio arvelee, että perussuomalaisten kannatusta nakersi nimenomaan hallitusvastuu.

Lisää aiheesta

Professorin mukaan perussuomalaisten raju nousu toi puolueelle kerralla suuren joukon uusia äänestäjiä. Hän toteaa, että esimerkiksi sosialidemokraateilla, kokoomuksella ja keskustalla on paljon vakiintuneita äänestäjiä.

– Heillä (perussuomalaisten äänestäjillä) ei ole pidemmän aikavälin vakiintunutta puoluekantaa, ja tällaiset ihmiset hyppäävät herkemmin laivasta, jos suunta ei miellytä.

Raunio uskoo, että perussuomalaisten sisäinen paine kasvaa koko ajan, mikäli kannatuksen suuntaa ei saada käännettyä. Tämä taas voi näkyä hallituksen työssä.

– Mikäli heidän kannatuksensa ei lähde nousuun esimerkiksi maakuntavaaleissa ja nekin menevät yhtä huonosti, paineet hallituksen sisällä ja jopa hallituksesta lähtöön kasvavat.

Helsingin vaalit väärässä järjestyksessä

Raunio harmittelee, että esimerkiksi mediassa luotiin voimakkaasti kuvaa Helsingin pormestarivaaleista. Hänen mielestään Helsingissä mentiin kuntavaaleissa väärässä järjestyksessä, koska valtaa kaupungissa käyttää kuitenkin valtuusto.

– Tässä suhteessa kampanjointi ja median keskittyminen pormestarikuvioon meni hieman ikävästi.

Raunio kehottaa kiinnittämään tulevissa vaaleissa huomiota myös siihen, istuvatko samat kansanedustajat tulevaisuudessa sekä kuntien valtuustoissa, maakuntavaltuustoissa että parlamentissa.

Hän muistuttaa, että istuvat kansanedustajat ovat kuntavaaleissakin ääniharavia, mutta ilmiö ei ole välttämättä demokratian tai puolueiden sisäisen elämän kannalta tervettä, jos sama väki istuu kaikissa päätöksentekoelimissä.

Tommi Forsman

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE