Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Professori sopimusrikkomusten seurauksista – “Kukaan ei myy aseita tietoja vuotaneille”

Asekauppoja koskevien sopimusten salassapitoehdoista on pidettävä kiinni sanoo sotatalouden professori Juha-Matti Lehtonen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Hänen mielestään tietojen kertomisesta kolmannelle osapuolelle voi seurata se, ettei kukaan enää sen jälkeen myy aseita tietoja vuotaneelle maalle.

Lehtonen ei usko, että Suomen poliittinen johto on päättänyt luovuttaa Hollannin syyttäjävirastolle venäläisistä Buk-ohjuksista sellaista tietoa, mikä on kahdenvälisessä sopimuksessa luvattu pitää salassa.

– Myyvätkö amerikkalaisetkaan meille aseita, jos suhdanteet muuttuvat ja sen jälkeen me kiekaistaan tilaisuuden tullen ne paperit, jotka on luvattu pitää 40 vuotta salassa, Hollantiin tai johonkin muuhun maahan, Lehtonen kärjistää.

Hänen mukaansa Venäjällä ja Yhdysvalloissa asekauppojen myyjäosapuolena toimii yleensä valtio eikä valmistava yritys, joten Buk-ohjustenkin hankintasopimus on todennäköisesti valtioiden välinen. Hän olettaa sen siksi olevan korkean turvallisuusluokan salainen paperi.

Lehtosen mukaan sopimuksiin kirjataan yleensä tietoa aseen teknisistä suoritusarvoista eli siitä, mihin se pystyy. Tämä siksi, ettei osteta sikaa säkissä.

– Tämmöisiä asioita on varmaan jouduttu miettimään myös ilmatorjuntaohjuksen kanssa, että miten sillä voi tähdätä, miten se osuu ja miten se saa lentokoneen alas. Ne ovat oleellisen tärkeitä tietoja ohjuksen toiminnasta. Olemme varmasti sitoutuneet siihen, että me ei niistä huudella, ettei mahdollinen ohjuksen kohde tiedä, mihin se tarkalleen ottaen pystyykään.

Lisää aiheesta

Suomi osti Buk-ohjukset Venäjältä 1990-luvulla, ja niistä on jo päätetty luopua. Ohjukset ovat yhä käytössä Venäjällä ja esimerkiksi Ukrainassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE