Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Videot

Professori Teivo Teivainen asuu Merihaassa, joka “haisee joskus Itä-Saksalta”: “En tiedä, ollaanko me Palefacen kanssa kauheasti saunottu”

Demokraatin Mikä meno -tiimi löysi itsensä eräänä aurinkoisena maanantaina Helsingin helmenäkin tunnetun Merihaan kuuluisalta aurinkokannelta. Huokausten sillalla vastaan asteli Helsingin yliopiston palkittu maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, joka ylpeänä merihakalaisena perehdytti tiimin kotikulmiinsa.

TOPI JUGA

Demokraatti

Paikallisten nähtävyyksien lisäksi haastattelun aikana syvennyttiin muun muassa kapitalistisen maailman ristiriitaisuuksiin, suomalaiseen rasismiin sekä Teivaisen ja Palefacen väliseen suhteeseen.

Terävien kysymysten laukojana tunnetulta Teivaiselta tiedusteltiin lisäksi, mitä hän itse haluaisi kysyä pääministeri Juha Sipilältä (kesk.),  jos pääsisi juttelemaan miehen kanssa kaksin.

Professori Teivo Teivainen on tutkinut esimerkiksi globaalin demokratiaa, kapitalismin ristiriitoja sekä ihmisoikeuksia. Hänet tunnetaan myös maailmanpoliittisten kaupunkikävelyiden järjestäjänä.

Demokraatti selvittää Mikä meno? -videohaastatteluilla kentän kuulumisia. Tarkoituksena on raottaa rennolla otteella haastateltavien työnaamiota ja löytää vaikuttajien sisäinen velmuilija.

Videon kuvasi ja leikkasi Pekko Korvuo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE