Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

PS-nuorten varapuheenjohtaja julistautui fasistiksi – puheenjohtaja: ”En lähde tuomitsemaan, mutta en pidä järkevänä”

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen puolueen vaalivalvojaisissa huhtikuussa 2019.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen kertoo STT:lle, että järjestön toisen varapuheenjohtajan Toni Jalosen viikonloppuna Virossa pitämä puhe, jossa tämä julistautuu fasistiksi, ei edusta nuorisojärjestön arvoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sosiaalisessa mediassa on jaettu videota, jossa Jalonen kertoo olevansa “etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti”. Video on tiettävästi kuvattu Virossa järjestetyssä Etnofutur IV-konferenssissa, jota tapahtuman Facebook-sivulla kuvataan “eurooppalaisten nationalistien kokoontumiseksi, jossa suunnitellaan etnistä tulevaisuutta”. Tapahtuman Facebook-sivulla hänet on merkitty osallistujaksi perussuomalaisten nuorten ja Suomen sisun edustajana.

Kinnusen mukaan lausunto ei edusta perussuomalaisten nuorten arvoja. Hän aikoo keskustella asiasta Jalosen kanssa.

Oliko kyseessä vain huolimaton ja typerä lausunto vai tuleeko tästä jotain seurauksia?

– Aion keskustella tästä hänen kanssaan ja katson, mihin toimiin ryhdymme. En osaa arvioida vielä seurauksia.

Kinnunen ei myöskään halunnut kommentoida, voidaanko Jalonen mahdollisesti erottaa.

Tuomitsetteko te tämän lausunnon?

Lisää aiheesta

– En lähde tuomitsemaan, mutta en pidä järkevänä tätä lausuntoa.

Kinnunen sanoo keskustelleensa asiasta myös emopuolue perussuomalaisten kanssa, mutta ei avaa keskusteluiden sisältöä tarkemmin.

Muun muassa Suomen Kuvalehti on kertonut perussuomalaisten nuorten sisäisistä kiistoista, joissa etnonationalisteiksi itseään kutsuva ryhmä on aiheuttanut kitkaa ryhmän sisällä.

Kysyttäessä järjestön sisäisistä kiistoista Kinnunen vastasi, että järjestöön mahtuu monenlaisia ajatuksia.

Jalonen jakoi aiemmin tviitin, joka johti valtiontukien menetykseen

Aiemmin Jalonen on kohauttanut jakamalla tviitin, joka tulkittiin kehotukseksi äänestää eurovaaleissa perussuomalaisia, jotta Suomessa ei olisi ihonväriltään pääväestöstä poikkeavia ihmisiä.

Tviitti julkaistiin PS-Nuorten Twitter-tilillä.

Viestissä PS-Nuoret julkaisi kuvakaappauksen eurovaalimainoksesta, jonka kuvassa esiintyy tummaihoinen perhe ja joka kehottaa päättämään Euroopan tulevaisuudesta. PS-Nuorten tili julkaisi kuvan saatetekstillä, jossa kehotetaan äänestämään perussuomalaisia, “jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä”.

Jalonen pahoitteli tuolloin viestiään, mutta tviitti johti siihen, että opetus- ja kulttuuriministeriö lopetti PS-nuorten avustuksen maksamisen viime vuonna ja peri takaisin aiemmin maksetun osuuden. Tänä vuonna järjestölle on myönnetty 91 000 euroa.

Kun STT kysyi, onko Jalosella yhä nuorisojärjestön johdon luottamus aiemmasta Twitter-kohusta ja fasismi-lausunnosta huolimatta, Kinnunen sanoi, että ei pidä toimia hyvänä.

– Kyllä olemme keskenään toimeen tulleet ja hänet on tuohon toimeen äänestetty, mutta en pidä hyvänä, että tällainen typerä lausunto annettiin.

STT–Sanna Raita-aho

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE