Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

PS-varapuheenjohtaja syyttää Vehviläistä mielivaltaisesta toiminnasta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Perussuomalaisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä.

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä kritisoi kovin sanoin puhemies Anu Vehviläisen (kesk.) ja varapuhemies Tarja Filatovin (sd.) toimintaa eduskunnan pitkäksi venyneessä elpymispakettikeskustelussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mäkelän mukaan Vehviläinen ja Filatov toimivat väärin elpymispaketin pöydällepanoyritysten aikana. Lakiesityksen pöydällepano olisi mahdollistanut sen käsittelyn lykkäämisen tulevaisuuteen.

– He molemmat taktikoivat hallituksen eduksi keskustelussa, vaikka syyttivät Eerolaa perussuomalaisten eduksi taktikoimisesta, Mäkelä sanoi STT:lle.

–  Tässä paljastuvat suomalaisen vallankäytön häpeilemättömyys ja kyynisyys, Mäkelä jatkoi.

“Vehviläinen toimi mielivaltaisesti”

Varapuhemies Juho Eerola (ps.) hyllytettiin torstaina puheenjohtamistehtävistä elpymispakettikeskustelun aikana hänen asiasta esittämiensä kommenttien vuoksi.

Puhemies Vehviläisen mukaan hyllyttämisen syynä oli epäily siitä, toimisiko Eerola puhetta johtaessaan puolueettomasti.

Eerola sanoi keskiviikkona STT:lle, että hän olisi edellisyönä saattanut käyttää istuntoa johtaessaan tilannetta hyväkseen, jos tukipaketin vastustajilla olisi ollut tilapäinen enemmistö eduskunnassa. Näin paketin käsittely olisi voinut lykkääntyä jopa syksyyn saakka.

Mäkelä ihmettelee julkisuudessa esiintyneitä puheita siitä, että Eerolan tilalle oltaisiin mahdollisesti valitsemassa kokoomuslainen varapuhemies.

– Eerola on tekojen tasolla toiminut täysin korrektisti. Hän ei ole tehnyt kerta kaikkiaan mitään väärää puhemiehen tehtävässä toimiessaan, kun taas Vehviläinen keskeytti istunnon täysin mielivaltaisesti sen takia, että hallituspuolueiden edustajat eivät olleet saaneet pöytäämisesitykseen omia edustajiaan paikalle päivystämään, Mäkelä sanoo.

Mäkelän mielestä Eerolan kommenteista noussut keskustelu on tarkoitushakuista ja aiheetonta, sillä Vehviläisen toiminnassa paljon enemmän moitittavaa.

– Kannattaa katsoa peiliin ennen kuin syyttää muita.

“Toiminta ja mielipiteet erilleen”

Eerolan kommentit herättivät huomiota, koska niiden on katsottu olleen ristiriidassa eduskunnan puhemiehen ja varapuhemiesten perinteisen puolueettomuuden kanssa. Mäkelän mielestä pitää kuitenkin erottaa puhemiehen toiminta ja hänen mielipiteensä toisistaan.

– Eerola toiminut tehtävässään täysin niin kuin puhemiehen kuuluu toimia. Hän on jakanut puheenvuorot ja noudattanut eduskunnan työjärjestystä. Jos hänellä on omia poliittisia mielipiteitä, niin kaikilla on omia poliittisia mielipiteitä, epäilemättä myös varsinaisella puhemiehellä ja ensimmäisellä varapuhemiehellä, Mäkelä sanoi.

– Kysymys on siitä, miten puhemies toimii tehtävässään ja Eerola on toiminut moitteettomasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE