Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

PTT: “Kauppasota romahduttaisi kasvun” – Ostovoima kasvaa tänä vuonna enemmän kuin kertaakaan 2010-luvulla

Pellervon taloustutkimus PTT ennustaa, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteutuu vuonna 2019. PTT:n mukaan tavoitteen täyttyminen on seurausta maailmantalouden kasvusta ja Suomessa viime vuosina noudatetusta talouspolitiikasta.

– Vahvan talouskasvun myötä työllisyyden kasvu on nopeutunut Suomessa selvästi, PTT arvioi talousennusteessaan.
PTT laskee, että viime vuonna työllisten määrä lisääntyi 25 000 hengellä ja lisääntyy tänä vuonna yli 50 000:lla ja ensi vuonna noin 35 000 työntekijällä.

Tutkimuslaitos huomauttaa kuitenkin, että työttömyysaste on laskenut varsin hitaasti. Syynä on se, että työmarkkinoille on tullut paljon uusia työnhakijoita, eikä työttömyysaste ole sen takia ehtinyt laskea.

Ennusteen mukaan työttömyysaste laskee kuitenkin tänä vuonna kahdeksaan ja ensi vuonna 7,4 prosenttiin.
PTT arvioi, että työllisyyden kasvu ja palkankorotukset lisäävät reaalista ostovoimaa tänä vuonna 2,6 prosenttia. Se on enemmän kuin kertaakaan 2010-luvulla.

Talouskasvu rallattelee 2,8 prosentissa

PTT ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä ja ensi vuonna 2,8 prosenttia. Tutkimuslaitos varoittaa kuitenkin, että mahdollinen kauppasota romauttaisi kasvun.

Laitoksen mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhittelu kauppasodalla luo suurimmat riskit maailmantalouteen. Yksittäiset tuontitullit vahingoittaisivat eniten Yhdysvaltoja itseään.

– EU:n ei kannattaisi lähteä korottamaan omia tullejaan. Järkevämpi olisi jättää Yhdysvallat kiukuttelemaan yksin ja jatkaa kansainvälisen kaupan kehittämistä muiden maiden kanssa, sanoo PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE