Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puhalluskoe: 0,4 – kohta poliisi voi silti viedä autosi avaimet

Poliisi voi tulevaisuudessa ehkä katkaista ajosi, vaikket rattijuoppo olisikaan.

Poliisi voisi estää maistissa ajamisen jopa viemällä autonavaimet, vaikkei rattijuopumusraja ylittyisi.

Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat, poliisi saa estää autoilijaa ajamasta, vaikka rattijuopumuksen raja 0,5 promillea ei täyttyisikään.

Liikennepoliisi voisi määrätä kuljettajan odottamaan hetkeksi tien laitaan tai jopa viedä tämän auton avaimet, jos veressä on pienikin määrä alkoholia.
Lausuntokierroksella oleva tieliikennelakiesitys lisäisi poliisin harkintavaltaa siinä, missä kulkee ajokunnon raja.

– Liikenneturvallisuuden näkökulmasta voi olla, että hieman rangaistavan rajan alle on yhtä vaarallinen kuin rangaistavan yli. Kuljettajan kyky virheettömään toimintaan ei aivan mene promillerajojen mukaan, sanoo poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta.

Ensisijaisesti poliisi luultavasti kehottaisi odottelemaan hetken aikaa, kunnes kuljettaja olisi jälleen ajokykyinen.

Poliisin harkintaan voisivat vaikuttaa esimerkiksi etäisyys kotiin, liikenteen vilkkaus, aiemmat törttöilyt liikenteessä, ajokeli ja se, onko kyydissä lapsia.

– Mitä lähemmäs mennään 0,5 promillea, sitä todennäköisemmäksi muuttuu, että matka katkeaa tai hidastuu, Holopainen arvioi kaavaillun lain vaikutuksia.
Lakiuudistus ei muuttaisi rattijuoppouden promillerajoja.

Lisää aiheesta

Liikenneministeriö tiedotti tieliikennelain uudistuksesta helmikuun puolivälissä.

Tuuli Oikarinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE