tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Kolumni

Miikka Lönnqvist

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

Puheenjohtajapelistä ja vähän muustakin

Tänä syksynä on käyty laajaa keskustelua SDP:n lähestyvästä puoluekokouksesta ja erityisesti sen henkilövalinnoista. Vaikka olenkin vakuuttunut, että henkilövalintoja ratkaisevampiakin päätöksiä tuleva puoluekokous tekee, sohaisen silti henkilövalintojen muurahaispesää tuomalla siihen muutamia mielestäni vähemmälle huomiolle jääneitä näkökulmia.

 

Kuten hyvin tiedetään, SDP valitsee puoluekokouksessaan puheenjohtajan, joka toimii puolueen pääministeriehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa. Kuitenkin seikka, joka keskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle, on valittavan pääministeriehdokkaan poliittinen linja. Nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne valittiin vuonna 2014 puheenjohtajaksi täysin toisenlaisessa maailmassa. Silloin talouden ongelmat ja sisäpolitiikka olivat keskiössä. Kansainvälisen politiikan ongelmatkin rajautuivat monelta osin Eurooppaan, eikä brexitin tai Trumpin kaltaisista maailmanluokan haasteista ollut kenelläkään mitään aavistusta.

 

Maailma on kuitenkin reilun kahden vuoden aikana muuttunut varsin merkittävästi ja siinä missä vuonna 2014 etsittiin vientivetoista kasvustrategiaa, tulee meidän nyt etsiä ratkaisuja siihen, miten maailma palautetaan takaisin raiteilleen, miten vastaamme yhä huolestuttavimpiin tietoihin ilmastonmuutoksen kiihtymisestä ja ennen kaikkea siihen, miten palautamme kansan uskon poliittiseen päätöksentekojärjestelmään. Pelkät sisäpolitiikan visiot eivät enää riitä, vaan SDP:n pääministeriehdokkaan tulee voida kertoa omat visionsa myös siitä, miten Suomi palautetaan kansainvälisen politiikan aktiiviseksi toimijaksi ja miten SDP:stä tehdään jälleen Suomen kansainvälisin puolue. Suomen kannalta merkittävimmät päätökset tehdään jo nyt kaukana Arkadianmäestä ja SDP:n on pidettävä huoli siitä, että Suomi on vahvasti läsnä siellä, missä näitä päätöksiä tehdään.

 

Puolueen kannalta on minusta ratkaisevaa, että pääsemme keskustelemaan myös puolueen puheenjohtajan tarjoamista ratkaisuista näihin aikakautemme kohtalon kysymyksiin. Olisin toivonut, että Antti Lindtman olisi tarjonnut keskusteluun oman vaihtoehtonsa ja toivon nyt, että ainakin Timo Harakka tai Tytti Tuppurainen toisivat omat näkemyksensä ja visionsa puoluekokouksen puntaroitavaksi. Vaikkei muita ehdokkaita tulisikaan, on silti tärkeää, että puheenjohtaja tuo omat visionsa esille puoluekokouksessa ja että niistä voidaan käydä perinpohjainen keskustelu.

 

Puoluesihteeri – järjestöllinen vai poliittinen toimija?

 

Toinen vähemmälle huomiolle jäänyt seikka on puoluesihteerin rooli. Nyt on keskusteltu paljon siitä, millä tavalla puoluesihteerin tulisi uudistaa SDP:n järjestörakennetta ja miten tämä vaalipumppu pidetään käynnissä tulevan vaalisuman läpi. Siinä varmasti riittääkin pohdittavaa mutta kovin monessa puheenvuorossa ei ole pohdittu lainkaan sitä, mikä on puoluesihteerin rooli tilanteessa, jossa SDP palaisi hallitusvastuuseen. Silloin rooli nimittäin muuttuu. Hallituspuolueen puoluesihteerin tehtävä ei nimittäin ole pelkästään järjestöllinen, vaan puoluesihteerin tehtäväksi jää usein moni poliittinen asia. Puoluesihteerin tehtäväksi jää tuolloin usein myös hallituspolitiikan avaaminen kentän toimijoille ja voisipa joku sitä kutsua päätösten selittämiseksikin.

 

Tähän työhön tarvitaan mielestäni henkilö, jolla on valmiuksia myös poliittiseen toimintaan. Henkilö, jolta löytyy myös poliittista pelisilmää. Näiden ominaisuuksien esilletuomista toivon työmarkkina-asemaansa pohtivalta Reijo Paanaselta ja kampanjaansa käyvältä Hanna Kuntsilta. Toivoisin, että pohdintaan tulisi myös muita nimiä ja pitäisin esimerkiksi Antton Rönnholmin näkemyksiä tässä suhteessa erittäin tervetulleena lisänä keskusteluun.

 

Kolmas merkittävä seikka on varapuheenjohtajien valinta. Kuten puoluesihteerikin, joutuvat myös varapuheenjohtajat kantamaan suurempaa poliittista roolia tilanteessa, jossa SDP palaa pääministeripuolueeksi. Varapuheenjohtajien rooli on myös tulevien vaalikampanjoiden käymisessä sekä puheenjohtajan työn tukemisessa merkittävä. Siksi pitäisinkin nimien ilmestymistä myös tähän keskusteluun toivottavana. Varapuheenjohtajan tehtävä on myös erinomainen väylä nostaa esiin uuden sukupolven sosialidemokraatteja ja toivoisinkin, että esimerkiksi Mikkel Näkkäläjärvi, Sanna Marin ja Ville Skinnari olisivat mukana kun varapuheenjohtajia valitaan Lahdessa.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Sydän sykkii junalakkolaisille

Juna. Minä olen junaihminen. Olen aina ollut. Olen varmasti viettänyt junassa suuremman osan elämästäni kuin vaikkapa perheen yhteisessä ruokapöydässSä.

Kotikaupunkini Hämeenlinna ja VR on ollut viime aikoina nokkapokkasilla. Osa junista lakkasi yllättäin pysähtymästä ja moni työssäkäyvä pendelöijä kirosi raskaasti. Töihin ei enää päässyt junalla. Piti rakentaa juna- ja bussielämää.

Voi olla, että satunnaisia matkaajia edulliset Onnibussit innostavat, mutta joka päivä töissä käyvä ihminen arvostaa junan rauhaa, tilaa ja nettiyhteyttä. Bussissa monelle tulee lukiessa ja kirjoittaessa huono olo.

Olen kulkenut junalla lähes päivittäin töihin ja opiskeluihin vuodesta -82. Uskallan siis väittää olevani melkoinen kokemusasiantuntija. Hämeenlinnan junavuorot vähenivät hallituksen säästöjen seurauksena ja VR sai kaiken syyn niskaansa.

Hallituksen esittämä yksityistämismalli vaikuttaa oudolta. Siitä puuttuu läpinäkyvyys, koska järjestelmään sisältyy ristisubventiota. Siinä suunnitellaan kansallisomaisuuden antamista kansainvälisten voittoa hamuavien yhtiöiden käyttöön.

Toki VR:n toimissa oli parantamisen varaa. Itseäni raivostutti eniten aikataulu, joka tarjosi Hämeenlinnasta yhteyttä Helsinkiin. Vaihto olisi ollut Tampereella! Voi hyvää päivää, joku tolkku sentään.

Moni opiskelija, joilta meni yhteys Riihimäen ja Lahden välillä oli epätoivoinen, millä päästä kouluun. Vaihtoehtoisia välineitä ei ollut. VR korjasi pahimpia mokia. Jokainen vierailu VR:n johdon pakeilla toi muutaman vuoron lisää. Mietin, että pitäisikö jäädä kynnysmatolle yöksi. En jäänyt.

Hallituksen esittämä yksityistämismalli vaikuttaa oudolta. Siitä puuttuu läpinäkyvyys, koska järjestelmään sisältyy ristisubventiota. Siinä suunnitellaan kansallisomaisuuden antamista kansainvälisten voittoa hamuavien yhtiöiden käyttöön.

Tilanne on nyt parempi. Aikatauluasia korjattiin, kun se huomattiin. Vuoroja VR järjesti lisää sen minkä talousraaminsa puitteissa kykeni. Hallitukselta vastaantuloa HML:n liikenteen tueksi ei tullut. Yhä parantamista riittää.

Hämeenlinna ja Riihimäki ovat Helsingin työssäkäyntialueita. Hyvät junayhteydet purkavat pääkaupunkin asuntopulaa ja pakkautumista yhteen kaupunkiin. Tätä kannattaa arvostaa. Radanvarteen asuntoja kaavoittavat kaupungit toimivat viisaasti kokonaisuuden näkökulmasta.

Nyt kuppi kiehahti täysin nurin. VR aiotaan pilkkoa ja antaa säröille paiskottu kruununjalokivi yksityisten firmojen temmellyskentäksi. Suomessa on Venäjän kanssa sama raideleveys. Junaliikenteessä emme ole osa Eurooppaa, vaan oma saari. Kalusto on erilaista kuin muualla.

VR ei ole täydellinen, sillä on paljon puutteita. Puutteet voidaan korjata ilman pilkkomista. Yksityistämistä.

Yksityistäminen ei auta lisäämään junavuoroja, jos raiteet rajoittavat. Yksityistetyllä kalustolla ei voi kiitää raiteilla ohi. Samaan jumiin jää niin julkinen kuin yksityinen veturi, jos hallituksen esittämät ja eduskunnan päättämät raiderahat eivät riitä.

Hallituksen esittämä yksityistämismalli vaikuttaa oudolta. Siitä puuttuu läpinäkyvyys, koska järjestelmään sisältyy ristisubventiota. Siinä suunnitellaan kansallisomaisuuden antamista kansainvälisten voittoa hamuavien yhtiöiden käyttöön.

Ruotsissa ja Britanniassa junaliikenne on yksityistetty. Veronmaksajalle uudistus on tullut kalliiksi. Britanniassa valtio maksaa yksityisille yrityksille (viisi suurinta) noin 3 miljardia puntaa. Yhtiöt tuottavat voittoa puolimiljardia ja jakavat voitosta 90 prosenttia osakkeenomistajille osinkoina. Britanniassa junaliput ovat tuskaisen kalliita.

Sähkömarkkinoiden puolta meillä on kokemusta siitä kuinka Caruna toimii. Halutaanko tämä junaliikenteeseen? EI!

Mitä voi tehdä tavallinen kansalainen silloin, kuun maassa on enemmistöhallitus, joka esittää pöhköjä uudistuksia ja aikoo myydä kansallisomaisuutta alennusmyynnillä maailmalle. Näyttää mieltään ja osoittaa, että toimia ei hyväksytä.

Veturimiehet osoittavat mieltään ja se tarkoittaa, että junat eivät kulje. Moni työssäkäyvä kiroaa, koska korvaavaa liikennettä ei ole. Lakko on vahva mielenilmaus. Toivon, että ihmiset heräävät siihen, miten tärkeää junaliikenne meille on.

 

Minäkin kiroan mielessäni, koska tiistaina pitää päästä töihin. En kuitenkaan kiroa lakkolaisia – he ovat oikealla asialla. Sydämeni sykkii heille. Manaukseni lentää hallituksen suuntaan: Kasvakoon kielesi karvaa, jos et ymmärrä miettiä uudelleen esitystäsi.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Budjettiriihessä katse lapsiperheisiin

”Kuinka sinä taivutat sanan rakkaus”, kysyi Nasu tutussa lastentarinassa. ”Sitä ei voi taivuttaa, se pitää tuntea” vastasi Nalle Puh. Tyhmäksi sanottu nalle, mutta silti niin viisas.

Jotta voi ehkäistä eriarvoistumista, se pitää tuntea. Valtiovarainministeriön budjettiesitys tuli julkisuuteen. Esitys ei tunnista eriarvoistumisen syitä, vakka pääministeri on useaan otteeseen puhunut eriarvoisuuden ehkäisystä.

Eriarvoisuuteen on monta syytä. Se ei hoidu pelkällä rahalla, vaan sillä, että ihmiset pääsevät tarvitsemiensa palveluiden piiriin ja saavat kohtuullisen toimeentulon. Olipa kyse työttömästä, ikäihmisestä, sairaasta tai vammaisesta ihmisestä.

Työtöntä ei helpota se, että hänen pitää raportoida työnhaustaan viikottain työttömyysturvan menettämisen uhalla. Hän tarvitsee apua työnhakuun – koulutusta ja tukea työllistymiseen.

Ikäihmisen elämää vaikeuttaa se, että vanha tuttu koti muuttuu liian kalliiksi asua kiinteistöveron nousun myötä ja lääkekustannukset kasvavat niin, että osa lääkkeistä jää ostamatta.

Lapsiperheen arjesta tekee entistä haastavampaa se, että vanhempien vaaditaan matkaavan työhön yhä kauemmas, vaikka työ ei tarjoaisi toimeentuloa. Ja samaan aikaan varhaiskasvatuksen ryhmäkoot kasvavat ja asuminen kallistuu.

Hallitus on perustanut työryhmän, jonka tehtävä on ehkäistä eriarvoistumista. Peruuttamalla osan omista päätöksistään, se saisi pelivaraa köyhyydestä johtuvan eriarvoisuuden ehkäisyyn.

Usein sanotaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa, 0-sopimukset, pienipalkkainen osa-aikatyö tai silpputyöt eivät kuitenkaan nosta perheitä köyhyydestä. Siksi työn laadulla ja kelvollisella palkalla on merkitystä.

Esimerkkinä mainittakoon hyvätuloisten veronkevennykset, miljoonaperintöjen verohuojennukset, autoveronalennukset, metsävähennykset ja apteekkarien veronkevennykset.

Suurinta välittämistä on ehkäistä lasten eriarvoistumista. Suomessa asuu yli 100 000 lasta pienituloisissa perheissä. Lapsiperheiden köyhyys on vakava ja kasvava ongelma erityisesti pikkulapsivaiheessa, koska pienten lasten perheiden köyhyys vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen.

Köyhyydessä ei ole kyse vain yksihuoltajien ongelmasta, myös kahden vanhemman perheiden köyhyys on lisääntynyt. Kyse ei ole pelkästään työttömyydestä. Köyhien lapsiperheiden vanhemmista puolet käy työssä.

Usein sanotaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa, 0-sopimukset, pienipalkkainen osa-aikatyö tai silpputyöt eivät kuitenkaan nosta perheitä köyhyydestä. Siksi työn laadulla ja kelvollisella palkalla on merkitystä.

Köyhyys synnyttää osattomuuden tunnetta. Se vaikuttaa vanhempien parisuhteeseen ja uuvuttaa.

Köyhien perheiden lapset saattavat joutua luopumaan harrastuksistaan, heidän on vaikea osallistua kavereiden synttäreille, lomakiva voi jäädä haaveeksi.

Köyhien perheiden lapsia myös kiusataan muita lapsia enemmän. Moni lapsi kokee, ettei pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä riittävästi.

Työllisyyspolitiikka ei ole tärkeää vain talouden ja verotulojen vuoksi. Se on tärkeää, myös ihmisten unelmien toteutumisen vuoksi.

Mikä tahansa työpaikka ei riitä. Työlle on asetettava myös laatukriteerit. Turvallisessa työssä erilaiset perheet uskaltavat toteuttaa lapsihaaveensa.

Syksyn budjettiriihessä on syytä miettiä perhepolitiikaa vakavasti. Kyse on työn laadusta, perhevapaista, lapsiperheiden palvelujen laadusta ja maksuista.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Lahti, yksi Hämeen helmistä

Imago on kova juttu. Luin juuri Osmo Soininvaaran blogin suurten kaupunkien ja keskuskaupunkien merkityksestä Suomelle. Soininvaara unohti taas kymmenen suurimman kaupungin joukkoon kuuluvan Lahden, jossa tehtiin onnistunut kuntaliitos pari vuotta sitten, ja jossa tehdyt investoinnit, työllistämistoimet ja elinkeinoelämän kehittämishankkeet ovat laskeneet työttömyyttä niin, että Lahden työllisyysaste on korkeampi kuin Jyväskylän, jossa työttömiä 17,1 %, Lahdessa 16,6 %. Velkaa per asukas on kummassakin kaupungissa saman verran. Näiden muutamien lukujen perusteella ei voi arvioida kaupunkien talouden tai toiminnan paremmuutta eikä vertailujakaan tehdä. Mietinkin sitä, miksi Jyväskylän maine on suurten kaupunkien kärkeä, meidän hännillä?

Hyvän maineen merkityksestä ei puhuta koskaan liikaa. Emmekö osaa riittävän hyvin tuoda esille, kuinka mainio kaupunki Lahti on? Osaammeko olla ylpeitä Lahdesta?

Nyt kun Lahden ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhdistyminen onnistui, voimme puhua Lahdesta oikeana yliopistokaupunkina. Jyväskylä on oman yliopiston maineella ja olemalla kaupungistaan ylpeä kohonnut maineeltaan mukavaksi ja menestyväksi kaupungiksi, vaikka työttömyysluvut olisivat suuret tai kuntalaiset velkataakan alla.

Me lahtelaiset voimme olla ylpeitä kauniista kaupungistamme, jossa olemme toteuttaneet viime vuosina monta hienoa hanketta matkakeskuksesta Aleksin joukkoliikennekatuun. Lahden pyöräilyreitit ovat maan huippua. Tänään kävellessäni Aleksilla ja ihaillessani kaupunginmuseon kadun varteen pystyttämiä julisteita sydämeni täyttyi riemusta. Kansainvälinen julistetriennale, Lahden kirjailijakokous, Urkuviikot ja muut kansainväliset ja kansalliset tapahtumat ovat imagovaikutukseltaan Lahdelle suuria. Kaupungin taloudelliset panostukset erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin tuovat moninkertaisesti sijoitetut eurot takaisin, kun hyvä maineemme kiirii.

Osaammeko olla ylpeitä Lahdesta?

Pidän Salpauselän kisoja vähintään yhtä merkittävänä tapahtumana kuin Jyväskylälle on Neste-ralli. Toivottavasti me lahtelaiset osaamme olla leuhkoja Salppurin kisoista, joiden jatkuvuus on taas taattu. Olemme uhranneet hiihtokeskukseemme veroeurojamme paljon, mutta kyllä se on ollut sen arvoista. Lahti on kulttuuri- ja liikuntakaupunki, mutta myös ympäristökaupunki ja siksi hiihtourheilu sopii nykymittarein Lahteen luontevasti. Muistetaan, että Lahti on noteerattu viiden parhaan ympäristökaupungin joukkoon Euroopassa. Ollaan siitäkin ylpeitä.

Tietenkin on parantamista ja kehittämistä, kuten se, että edellytetään hyvinvointikuntayhtymää tuottamaan hyviä, nimensä mukaisia palveluja, kuten keskussairaala on tehnyt yli 40 vuotta.  Korjataan myös joutuin kosteusongelmista kärsivät koulut ja kunnostetaan Kisapuisto kokonaisuudessaan kaikkien lahtelaisten iloksi.

Joka tapauksessa me lahtelaiset voimme olla ylpeitä kotikaupungistamme ja kun sitä olemme, kohennamme Lahden imagoa, niin että Soininvaarankin tilastoissa olemme menestyvien kaupungin joukossa hyvän maineemme ansiosta.

 

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Palvelujen saatavuus

On suomalainen ihminen merkillinen, kun hyväksyy itsepalvelun kaikilla aloilla, vaikka työttömiä on yli 300 000. Voisimme ainakin protestoida palvelujen heikkenemistä, mutta ei. Kiltisti käytetään pikakassoja, korjataan astiat kahviloissa ja hyväksytään pankki- ja postipalveluiden heikkeneminen ja lopulta ilmeisesti päättyminen.

Posti, jonka pitäisi olla kansalaisten palvelija ja jolla on lakisääteinen yleispalveluvelvoite, tekee kyllä palvelutyötä, ajaa nurmikoita ja tuo ruokaa kaupasta, mutta kuljettaa kirjeitämme ja pakettejamme miten sattuu, jos sattuu. Postilla on omia konttoreita jäljellä 34. Selitä siinä turistille, mistä löytyy posti. Lahdessa pitää neuvoa Launeelle, keskustasta muutaman kilometrin päähän. Jopa kehitysmaiden pikkukaupungeista löytyy postikonttori, mutta ei 120 000 asukkaan kaupungista kuin yksi ja sekin piilossa. Postit ovat valtioiden ylpeydenaiheita toimivuudellaan ja sijainnillaan paitsi Suomessa. En haluaisi millään, että veroeurojani käytetään norjalaisen ärrän tuloksen tekemiseen tai citymarketin osa-aikatyöntekijöiden sähläyksiin.

Voisimme ainakin protestoida palvelujen heikkenemistä, mutta ei.

Entä VR, onko idioottimaisempaa päätöstä tehty kuin tämä, että lähijunista ei saa osta enää matkalippua, mutta kaksi konduktööriä tarkastaa junissa, että matkustajat ovat automaateilta tai R-kioskista ostaneet lippunsa. Järjenvastaista.

Kahviloissa en korjaa astioita pois pöydästä enkä kaupassa käytä pikakassaa missään tapauksessa. Verkkopankkipalveluita on pakko käyttää, kun pankit ovat keksineet, ettei pankkikonttoreihin enää asiakkaita haluta, tuovat hiekkaa jaloissaan ja mitä lie valuutanvaihtoa kyselevät. Onhan se nyt käsittämätöntä, että asiakas ei ymmärrä, ettei pankista rahaa saa kuin lainaan.

Nyt neuvotaan sairastuvaa nettiin apua hakemaan. Tolkutonta touhua. Jos olen kipeä, haluan lääkärin juttusille, enkä tietokoneen ääreen. Missä hyvä palvelu, jonka vuoksi maksan veroja?

Mitä on tehtävissä? Olemmeko valmiita maksamaan paremmista palveluista? Kyllä varmasti, kunhan ne eivät maksa kohtuuttomasti.  Jos yritykset palkkaisivat kokoaikaisia työntekijöitä palkalla, jolla eläisivät eivätkä tarvitsisi verorahojamme vuokratukiin tai toimeentulotukiin, säästöä syntyisi ja näillä säästöillä voitaisiin tarjota parempia terveydenhuollon, postin ja VR:n palveluja. Tämä koskee kaikkia yrityksiä, niin yksityisiä kahviloita, osuuskaupan kuppiloita ja lidlin kauppoja. Työnantajat, yritykset ja kansalliset instituutiot, kuten posti ja VR, voisivat nyt päättää tehdä Suomesta hyvän palveluyhteiskunnan, jossa asiakkaat olisivat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin ja työntekijät tekisivät innolla työtään.

 

 

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Valta katosi – omatunto heräsi

Suomessa ei hevin hallitus hajoa kesken vaalikauden. Minun eduskuntaurani aikana pääministeri Jäätteenmäki menetti hallituskumppaneidensa ja oman ryhmänsä tuen puhuttuaan ”niin totta kuin osaa.”  Vihreät ja vasemmistoliitto ovat lähteneet hallituksesta, koska enemmistön päätökset eivät ole heille kelvanneet.

Perussuomalaiset sanoivat haluavansa jatkaa hallituksessa, mutta keskusta ja kokoomus näyttivät ovea. En ihmettele. Jos hallituspuolueen puheenjohtaja aikoo hautautua Euroopan parlamenttiin, on mahdoton tehdä yhteistä politiikkaa. Jää takaportti, jossa puheenjohtaja voi lähteä iltalypsylle, kirjoittaa scriptaa tai somettaa aivan muuta kuin mitä hallituksessa on sovittu.

Luulin, että nuivajengille sopi hyvin irtaantua hallituksesta ja ”perustaa uusi puolue”. Päästä perussuomalaisten puolueen nykysynneistä eroon. Yllätyksenä taisi tulla se, että hallituskumppanit näyttivät ovea heti. Pyrrhoksen voitoksi perussuomalaisten johdon valinta muuttui, kun Soinin omatunto heräsi puolueen vallan menetyksen myötä. Vielä puoluekokouksessa nyt uutta ryhmää perustavat herrat Soini ja muut olivat hyvillä mielin. Yön nukuttuaan krapula nousi pintaan.

”Uusi vaihtoehto” näyttää olevan vallankahvaan mieltynyt joukko, joille Halla-aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola kelpasivat tuomaan ääniä ja valtaa, mutta ei kelpaa johtamaan puoluetta ilman vanhojen herrojen valtaa. Mukaan mahtuu ihan vilpittömiäkin ihmisiä.

Sosialidemokratia on kasvanut kansainvälisen proletariaatin yhdistymisen ajatuksesta. Siksi en voi hyväksyä ajatusta, että köyhät pistetään tappelemaan murusista keskenään.

Persukritiikissä sanotaan, että puolue on nyt toinen. Ei ole. Se on ihan sama puolue kuin ennen. Koko johto on vaaleissa valittua joukkoa ”vanhan perussuomalaisen puolueen” listoilta. Uusia ihmisiä johdossa ei ole.

Itse en ymmärrä miksi julkisessa keskustelussa tehdään suuri ero Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon välillä. Sisältö on sama, tyylilaji eri.

Perussuomalaisten johtokvartetti on ajatuksiltaan mahdollisimman kaukana omistani. Minulle se on kauhukvartetti. Puheenjohtaja edustaa kansallismielistä, erilaisia ryhmiä leimaavaa maahanmuuttovihamielisyyttä. Ensimmäinen varapuheenjohtaja tuo sarahpalinmaista teekutsu-liikettä Suomeen. ”Evoluutio ei ole totta, luomisoppi on.”  Hakkarainen taas haluaa pumpattavat barbarat maahanmuuttajille. Mihinkähän  vaiheeseen luomisketjua barbarat kuuluvat?

Puolueen johto on kuitenkin demokraattisesti puoluekokouksessa valittu. Siihen ei puolueen vanha herra Soini tyytynyt.

Suomi100 palaa historiassa taaksepäin. Lapuan liikkeen muilutukset tuntuvat historian kuolleilta kirjaimilta. Maahanmuuttajien henkiset muilutukset ovat arkipäivää, vaikka Suomi elää viennistä. Helsinki hukkuisi saastaan ja kaupunkiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia.

On helppo tuomita perussuomalaisten johto ja asettua ”paremmalle puolelle”. Mutta se on ongelman osoittamista, ei ratkaisun hakemista. Populismia. Vaikeampaa on etsiä ratkaisua pakolaisvirtoihin ja maailman kriiseihin. Apua ihmisten pettymyksiin, ulkopuolisuuteen ja pelkoihin.

Halla-ahon linjapuheessa sanottiin, että köyhät ovat vastakkain. Näin moni köyhä aidosti kokee. Mutta valtion talous ei ole nollasummapeliä, se on kasvun luomista ja tulonjakopolitiikkaa.

Sosialidemokratia on kasvanut kansainvälisen proletariaatin yhdistymisen ajatuksesta. Siksi en voi hyväksyä ajatusta, että köyhät pistetään tappelemaan murusista keskenään. Kyse on yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta.

Jos hyväksymme köyhien asettamisen vastakkain, käy pian kuten Hitlerin Saksassa. Köyhien vastakkainasettelun kiteytti Martin Niemöller hyvin sanoessaan: ”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti. Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä. Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen. Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

Kannattaa käydä lukemassa perussuomalaisen johtokvartetin kirjoituksia netissä, niin on helppo ymmärtää miksi kokoomus ja keskusta halusivat perussuomalaiset ulos hallituksesta. Soini ei halunnut samaa porukkaa ulos perussuomalaisista.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta