Kolumni

Miikka Lönnqvist

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

Puheenjohtajapelistä ja vähän muustakin

Tänä syksynä on käyty laajaa keskustelua SDP:n lähestyvästä puoluekokouksesta ja erityisesti sen henkilövalinnoista. Vaikka olenkin vakuuttunut, että henkilövalintoja ratkaisevampiakin päätöksiä tuleva puoluekokous tekee, sohaisen silti henkilövalintojen muurahaispesää tuomalla siihen muutamia mielestäni vähemmälle huomiolle jääneitä näkökulmia.

 

Kuten hyvin tiedetään, SDP valitsee puoluekokouksessaan puheenjohtajan, joka toimii puolueen pääministeriehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa. Kuitenkin seikka, joka keskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle, on valittavan pääministeriehdokkaan poliittinen linja. Nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne valittiin vuonna 2014 puheenjohtajaksi täysin toisenlaisessa maailmassa. Silloin talouden ongelmat ja sisäpolitiikka olivat keskiössä. Kansainvälisen politiikan ongelmatkin rajautuivat monelta osin Eurooppaan, eikä brexitin tai Trumpin kaltaisista maailmanluokan haasteista ollut kenelläkään mitään aavistusta.

 

Maailma on kuitenkin reilun kahden vuoden aikana muuttunut varsin merkittävästi ja siinä missä vuonna 2014 etsittiin vientivetoista kasvustrategiaa, tulee meidän nyt etsiä ratkaisuja siihen, miten maailma palautetaan takaisin raiteilleen, miten vastaamme yhä huolestuttavimpiin tietoihin ilmastonmuutoksen kiihtymisestä ja ennen kaikkea siihen, miten palautamme kansan uskon poliittiseen päätöksentekojärjestelmään. Pelkät sisäpolitiikan visiot eivät enää riitä, vaan SDP:n pääministeriehdokkaan tulee voida kertoa omat visionsa myös siitä, miten Suomi palautetaan kansainvälisen politiikan aktiiviseksi toimijaksi ja miten SDP:stä tehdään jälleen Suomen kansainvälisin puolue. Suomen kannalta merkittävimmät päätökset tehdään jo nyt kaukana Arkadianmäestä ja SDP:n on pidettävä huoli siitä, että Suomi on vahvasti läsnä siellä, missä näitä päätöksiä tehdään.

 

Puolueen kannalta on minusta ratkaisevaa, että pääsemme keskustelemaan myös puolueen puheenjohtajan tarjoamista ratkaisuista näihin aikakautemme kohtalon kysymyksiin. Olisin toivonut, että Antti Lindtman olisi tarjonnut keskusteluun oman vaihtoehtonsa ja toivon nyt, että ainakin Timo Harakka tai Tytti Tuppurainen toisivat omat näkemyksensä ja visionsa puoluekokouksen puntaroitavaksi. Vaikkei muita ehdokkaita tulisikaan, on silti tärkeää, että puheenjohtaja tuo omat visionsa esille puoluekokouksessa ja että niistä voidaan käydä perinpohjainen keskustelu.

 

Puoluesihteeri – järjestöllinen vai poliittinen toimija?

 

Toinen vähemmälle huomiolle jäänyt seikka on puoluesihteerin rooli. Nyt on keskusteltu paljon siitä, millä tavalla puoluesihteerin tulisi uudistaa SDP:n järjestörakennetta ja miten tämä vaalipumppu pidetään käynnissä tulevan vaalisuman läpi. Siinä varmasti riittääkin pohdittavaa mutta kovin monessa puheenvuorossa ei ole pohdittu lainkaan sitä, mikä on puoluesihteerin rooli tilanteessa, jossa SDP palaisi hallitusvastuuseen. Silloin rooli nimittäin muuttuu. Hallituspuolueen puoluesihteerin tehtävä ei nimittäin ole pelkästään järjestöllinen, vaan puoluesihteerin tehtäväksi jää usein moni poliittinen asia. Puoluesihteerin tehtäväksi jää tuolloin usein myös hallituspolitiikan avaaminen kentän toimijoille ja voisipa joku sitä kutsua päätösten selittämiseksikin.

 

Tähän työhön tarvitaan mielestäni henkilö, jolla on valmiuksia myös poliittiseen toimintaan. Henkilö, jolta löytyy myös poliittista pelisilmää. Näiden ominaisuuksien esilletuomista toivon työmarkkina-asemaansa pohtivalta Reijo Paanaselta ja kampanjaansa käyvältä Hanna Kuntsilta. Toivoisin, että pohdintaan tulisi myös muita nimiä ja pitäisin esimerkiksi Antton Rönnholmin näkemyksiä tässä suhteessa erittäin tervetulleena lisänä keskusteluun.

 

Kolmas merkittävä seikka on varapuheenjohtajien valinta. Kuten puoluesihteerikin, joutuvat myös varapuheenjohtajat kantamaan suurempaa poliittista roolia tilanteessa, jossa SDP palaa pääministeripuolueeksi. Varapuheenjohtajien rooli on myös tulevien vaalikampanjoiden käymisessä sekä puheenjohtajan työn tukemisessa merkittävä. Siksi pitäisinkin nimien ilmestymistä myös tähän keskusteluun toivottavana. Varapuheenjohtajan tehtävä on myös erinomainen väylä nostaa esiin uuden sukupolven sosialidemokraatteja ja toivoisinkin, että esimerkiksi Mikkel Näkkäläjärvi, Sanna Marin ja Ville Skinnari olisivat mukana kun varapuheenjohtajia valitaan Lahdessa.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Osaamisvaje, rahavelkaa vaarallisempi 

Yksi Suomen vahvuuksista on maksuton koulutus. Onko? Koulutus on vahvuus, mutta onko se maksutonta? Peruskoulu ja oppimateriaalit on säädetty lailla maksuttomaksi. Lukiossa oppimateriaalit voivat maksaa tutkinnon aikana liki 3000 euroa. Moni ammattitutkinto on vielä kalliimpi.

Nuorisobarometrin ennakon mukaan rahapula on yksi syy jopa kolmannekseen nuorten ammatillisten opintojen keskeyttämiseen. Suomessa noin 15 prosenttia nuorista täyttää 24 vuotta ilman toisen asteen tutkintoa. Luku on korkea muihin Pohjoismaihin verrattuna. Lukukausimaksuja meillä ei onneksi ole, mutta käytännössä materiaalikustannukset tekevät koulutuksesta maksullista.

SDP on esittänyt oppivelvollisuuden pidentämistä, joka kattaisi toisen asteen opinnot. Kyse ei ole kategorisesta kaikille samasta koulutuksesta. Mukaan pitää rakentaa erilaiset työssäoppimisen muodot, oppisopimuskoulutukset ja tuetumpaa opintopolkua niille, jotka sitä tarvitsevat. Ajatuksena on, että nuori voi valita, mihin kouluttautuu, mutta kouluttautumattomuutta ei voisi enää valita.

Hallituksen yritysveronkevennys antaa yksin hyvätuloisimmalle kymmenykselle tuplaveronkevennyksen. Rahan ansaitsisivat mieluummin nuoret.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan oppivelvollisuuden laajentamisen kustannus olisi vuositasolla noin 27 miljoonaa euroa julkiselle taloudelle. Mallilla saataisiin mm. kirjat ja oppimateriaalit maksuttomiksi. Tarvittava rahasumma pienenisi digitalisaatiota lisäämällä.

Hallituksen yritysveronkevennys antaa yksin hyvätuloisimmalle kymmenykselle tuplaveronkevennyksen. Rahan ansaitsisivat mieluummin nuoret. Hallituksen budjetissa ammatillisen koulutuksen rahoitusta lisätään 15 miljoonalla eurolla. Tarkoitus on tukea uusia koulutus- ja työelämäpolkuja.

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi tuhanteen aloituspaikkaan suunnataan 9,4 miljoonaa. Kuulostaa hyvältä, mutta ammatillisesta koulutuksesta on leikattu 180 miljoonaa euroa ja indeksijäädytys vie 10 miljoonaa. Se siitä hyvästä.

Ensi vuonna päättyy nuorten osaamisohjelma. Se on tukenut toisen asteen tutkintoa vailla olevien nuorten aikuisten kouluttautumista. Määrärahat alenevat 20 miljoonaa. Suomessa on yli 100 000 nuorta aikuista, joilta puuttuu toisen asteen koulutus. Työuratutkimukset kertovat, että toisen asteen koulutus pidentää työuraa jopa kymmenellä vuodella. Ohjelman jatko olisi vahva investointi ihmiseen ja työllisyyteen.

Vaikka työttömyys on vielä korkealla, samaan aikaan osaavasta työvoimasta on tietyillä toimialoilla pulaa. Koulutusleikkaukset eivät sovi osaamisen varaan rakentuneen maan säästökohteiksi.

Ammatillisessa koulutuksessa suurin haaste on läpäisy eli se, että nuoret oikeasti valmistuvat. Lähiopetuksella on merkitystä, miten nuoret selviytyvät opinnoistaan. Amis-uudistus lisää aivan oikein työpaikoilla tapahtuvaa oppimista, mutta nuoret eivät työssä itsestään opi. Tarvitaan opettajia ja ohjausta!

Taloudellinen velka on pidettävä kurissa, mutta ei osaamisvelkaa kasvattamalla.

 

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Eduskunta kiisteli eriarvoistamisesta ja lomarahoista

Hallitus pesi kätensä lomarahaleikkauksista ja sanoi, että se oli työmarkkinajärjestöjen päätös. Ei ollut. Se oli hallituksen asettama pakko.

Hallitus unohtaa, että sen omaan lakipakettiin sisältyi leikkaus sairausajan palkkaan, työajanpidennys, julkisen sektorin vuosiloman mitan leikkaaminen ja hallituksen omassa tiedotteessa lukee: ”Hallitus on päättänyt korvata sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkauksen pienentämällä lomarahaa 30 prosentilla.”

Työmarkkinajärjestöt eivät olleet vapaan valinnan tilanteessa, kilpailukykysopimusta ei rakennettu puhtaalta pöydältä. Pöydän kattoi hallitus omilla vaateilla.

Nyt kun taloudessa on valoa, on syytä pelastaa pienituloisten julkisella sektorilla työskentelevien perheiden vuoden päästä tuleva kesä perumalla lomarahaleikkaus. Ratkaisu olisi tasa-arvoteko.

 

Eriarvoisuuden vähentämiseksi ei ole yksinkertaisia lääkkeitä. Tuloeroista osa syntyy hallituksen omin päätöksin. Nyt edessä oleva budjettiesitys lisää tuloeroja.

Työllisyyden paraneminen vie kehitystä toiseen suuntaan, mutta samaan aikaan työn merkitys kelvollisena toimeentulon turvaajana rapautuu.

Sosiaali-ja terveysalan järjestöjen mukaan Suomessa on puoli miljoonaa työssä käyvää köyhää. Kolmannes köyhistä lapsiperheistä käy työssä. 50.000 perhettä ei selviä palkallaan alhaisistakaan asumiskuluista, vaan joutuu turvautumaan asumistukeen.

Nyt kun taloudessa on valoa, on syytä pelastaa pienituloisten, julkisella sektorilla työskentelevien perheiden tuleva kesä perumalla lomarahaleikkaus.

Työn kannustavuuden näkökulmasta Suomen ongelma ei ole suuret tulonsiirrot, vaan pienet palkat. Tähän kannustinongelmaan ei ole helppoa ratkaisua. Pienipalkkaisilla aloilla on usein niin, että myös palkanmaksuvara on pientä.

Hallitus haluaa vahvistaa työllisyyttä rakenteellisilla uudistuksilla. Sen kärkenä on mm. uudistus, jonka mukaan jatkossa pitää löytää töitä, että voi saada täyttä työttömyysturvaa.

En kertakaikkiaan voi ymmärtää esitystä, jonka mukaan työttömyysturvaa leikataan, jos työtön ei onnistu löytämään työtä.

Kolmessa kuukaudessa pitää tehdä 3 päivää työtä, jotta turva säilyy ennallaan. Jos ei löydä työtä tai onnistu saamaan TE-hallinnosta aktiivitoimia riittävästi, niin turvaa leikataan 4,65 prosenttia.

Työtön voi hakea töitä tai yrittää päästä palkkatuettuun työhön tai muihin aktiivitoimiin, mutta kaikista näistä leikkauksen estävistä toimista päättää joku muu kuin työtön itse. Hullun hommaa!

Hallitus arvioi, että asumistuki-  ja toimeentulotukimenot kasvavat. Moni joutuu toimeentulotukiasiakkaaksi, kulujen ajatellaan kasvavan 10 miljoonalla eurolla. Minä luulen, että moni vaikeasti työllistyvä luovuttaa tämän uudistuksen ja tulossa olevan raportointivelvollisuuden vuoksi kokonaan ja joutuu toimeentulotuelle pysyvästi.

Työhön kannustamisen näkökulmasta toimeentulotuki on kaikkein hankalin. Niinpä hallituksen tavoite saattaa kääntyä irvistäväksi peilikuvakseen

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kadonneet alushameet ja babushkan eskari

Kävin vierailulla päiväkodissa, jossa pieni poika kysyi minulta missä eskarissa kävin pienenä. Vastasin, että silloin ei ollut eskaria, minua hoiti äiti ja babushka. Apua, sanavalinnat ovat vaarallisia. Millä selität lapselle, miksi mun mummoni on babushka eikä mummo, mamma tai mummi. Ehkä onnistuin, ehkä en. Saako sotaa sanoa pahaksi riidaksi, mietin kotimatkalla.

Hallitus lupasi budjettiriihessä, että yksinhuoltajan lapsilisä nousee 5 euroa kuukaudessa. Kohde on oikea.  Mutta samaan aikaan poistetaan SDP:n ajama lapsiperheen verovähennys. Sen hyöty on parhaimmillaan 100 euroa/ lapsi-/ vuosi. Ikävä kyllä hallituksen päätös vie yksinhuoltajan miinukselle ja monta muuta lapsiperhettä. Varhaiskasvatusmaksun alennus ja vanhempainvapaisiin liittyvät pienet korotukset ovat tervetulleita. Niissä linjamme on yhteinen.

Politiikalla ei voi eikä pidä päättää perheiden lapsilukua, mutta yhteiskuntapolitiikan keinoin voidaan luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat helpommin saada toivomansa määrän lapsia.

Päiväkotivierailulla tuli  mieleeni oma työkokemukseni päiväkodissa. Ryhmääni tuli kaksi uutta lasta. Toinen ikävöi kotiin. Itku oli herkässä ja turvallinen olo vain hoitajan sylissä. Toinen viihtyi ensihetkestä. Haasteena oli unirytmi. Poika nukahti ulos mennessä. Minun  tehtäväni oli vahtia, ettei pikkuinen nukahtanut hankeen. Lapsiin liittyvän sanan voima nähtiin, kun SDP:n puheenjohtaja puhui paremmasta perhepolitiikasta. Kolme asiakeskeistä yritystä ei poikinut riviäkään julkisuuteen. Sana synnytystalkoot räjäytti somekeskustelun ja -raivon.  Nainen ei ole synnytyskone eikä lapsia tehdä talkoilla isänmaan talouden vuoksi. Ei. Silti taisi mennä lapsi pesuveden mukana. Suomessa syntyy vähemmän vauvoja kuin aikoihin. Miksi? Kysymystä on syytä pohtia huolella.  Lastenhankintaan liittyviä motiiveja ja rakenteita tutkineiden Juhani Pekkolan ja Olli Lehtosen mukaan suomalaiset toivovat 1,5-kertaista lapsilukua toteutuneeseen nähden. Ihmisten unelmat lapsien lukumäärästä eivät toteudu. Miksi? Syitä on varmasti monia. Työelämän vaikutus on kuitenkin kiistaton. Moni haaveilee lapsesta, mutta jos työtä ei ole tai työ on hyvin epävarmaa, haavetta ei toteuteta. Nuoret aikuiset jäävät odottamaan parempia aikoja. Kun lapsia hankitaan myöhemmällä iällä, määrä jää ehkä alhaisemmaksi kuin vanhemmat olisivat toivoneet. Turvallisessa työssä olevat toteuttavat todennäköisemmin lapsihaaveensa. Lapsiperheet vastaavat kyselyissä, että he toivoisivat käytettävän enemmän veroeuroja laadukkaaseen päivähoitoon, kouluun ja terveydenhuoltoon.  Politiikalla ei voi eikä pidä päättää perheiden lapsilukua, mutta yhteiskuntapolitiikan keinoin voidaan luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat helpommin saada toivomansa määrän lapsia. Kaikki eivät halua lapsia ja sitä pitää kunnioittaa. Kaikki eivät saa lapsia, vaikka haluaisivat, heitä pitää auttaa jos se on mahdollista, jos ei, niin tukea. Perheillä on oikeus valintoihinsa.

Hyvinvointivaltion kestävyydelle työllisyydellä ja  lapsiluvulla on merkitystä. Jotta Suomi voisi olla hyvinvointivaltio, mieluummin vielä parempi hyvinvointivaltio tulevaisuudessa, yhteiskunnan on viisasta tukea perheitä heidän toiveissaan. Tarvitsemme yksilölliset ja joustavat perhevapaat, jotka tukevan isän jäämistä hoitamaan lasta. Samalla tuemme äitien urakehitystä ja palkkatasa-arvoa sekä ennen muuta lapsen oikeutta isän aikaan. Vanhempien kasvatustyötä tulee tukea laadukkaalla nykyistä edullisemmalla varhaiskasvatuksella.  Suomessa on laadukas varhaiskasvatus. Työhönsä sitoutuneet ammattilaiset tekevät parhaansa, kunhan päättäjinä pidämme huolen terveistä tiloista ja riittävistä henkilöresursseista. Myös lapsiperheiden köyhyyttä on vähennettävä. Työ ei aina auta pois köyhyydestä.

Kansanedustajien päiväkotivierailuilla oli toiveena, että edustajat lukevat lapsille lapsuutensa satukirjaa. Muistelin omia lempisatujani ja totesin, että taitavat olla K-12. Niinpä valitsin yhden tyttäreni lapsuuden lempikirjoista, joka kertoi isoäidin kadonneista alushameista. Taisivat siitä tykätä nykyiset eskarit.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Tahto luo tien

Tahto ja kansainvälisyys, molemmat tärkeitä sanoja Suomen ja Hämeen menestyksen näkökulmasta. Ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Hämeen liiton vuotuinen seminaari etsi elinvoimaa näiden kahden sanan voimalla.

Juuri nyt on tärkeää pitää kiinni tahdosta kansainvälistyä. Miksi?

Siksi, että tahto käpertyä, tahto sulkea rajat, tahto tuomita erilaisuus on kovaäänistä. Kyseessä ei välttämättä ole suuren suuri joukko, mutta se kasvaa, koska sillä on kova tahto. Joskus myös häikäilemättömät menettelytavat sen ohella.

Kansainvälisyys näyttäytyy eri elämäntilanteissa erilaiselta.

Opiskelijalle se saattaa olla mahdollisuus opiskella ulkomailla, oppia kieltä ja kulttuuria sekä kokea uusia asioita.

Oppilaitokselle kansainvälisyys voi olla täydentävää osaamista, kehityksen innovaattori, jopa maksavia opiskelijota.

Yritykselle markkinoita, kilpailua, menestyksen mahdollisuuksia.

Työntekijälle työpaikkojen synnyttämistä, menestystä, mielekästä työn sisältöä, mutta myös rakennemuutosta, työpaikkojen menettämistä, jopa ahdistusta.

Kansainvälisyyteen liittyy maahanmuutto ja monikulttuurisuus. Sen nurjana puolena näkyy erilaisuuden fobiat ja rasismi.

Suomi tarvitsee kansainvälisyyttä ja maahanmuuttoa. Olemme olleet globalisaation ehdottomia voittajia ja uskon, että olemme myös jatkossa.

Eripuolilla maailmaa käydään kovaa kilpailua siitä, missä sijaitsee korkean osaamisen työpaikat. Hämeessä meidän on osattava hyödyntää omia vahvuuksiamme.

Yritysten näkökulmasta merkittävää on osaava työvoima, liikenneyhteydet, markkinoiden läheisyys, kasvukeskuksen läsnäolo, sekä turvallinen ja viihtyisä elinympäristö. Meillä Hämeessä on kaikkea tätä.

Yritysten näkökulmasta osaavan työvoiman saatavuus on merkittävä menestystekijä. Meillä on yhä korkea työttömyys, joten osaavaa työvoima on tarjolla, mutta tilanteet muuttuvat nopeasti.

Korkeankin työttömyyden aikana on tietyillä toimialoilla työvoimakapeikkoja. Tässäkin kansainvälisyys auttaa. Kunhan muistamme pitää huolta yhdenvertaisuudesta. A luokan osaaja ei varmasti tule Suomeen B luokan kansalaiseksi. Siksi myös asenteilla on iso merkitys.

Kansainvälisyys Hämeessä on maahanmuuttajia perheineen, puolisoita, adoptiolapsia, paluumuuttajia, vaihto-opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita, turisteja, liikematkalaisia, keikkatyöläisiä, vientifirmoja ja paljon muuta. Lopuksi hyvin arkisia asioita. Ihmisten kansainvälisyyttä.

Yhtä kaikki Suomi ei pärjää ilman kansainvälisyyttä. Siksi tarvitsemme TAHTOA kansainvälistyä.

Jo Aleksis Kiven seitsemän veljeksen AAPO sanoi, että voimallinen tahto vie miehen läpi vaikka harmaan kiven. Nykypäivänä varmasti myös naisen.

Suomi tarvitsee kansainvälisyyttä ja maahanmuuttoa. Olemme olleet globalisaation ehdottomia voittajia ja uskon, että olemme myös jatkossa.

Uuden maakuntalainsäännön valmistelussa käytiin keskustelua siitä, onko kansainvälistyminen yksi maakunnan tehtävistä. Minun mielestäni totta kai. Jos tehtävänä on kasvattaa alueen elinvoimaa ei voida sulkea pois kansainvälistymistä. Ne kulkevat hyvin usein käsi kädessä.

Vaikkapa Hämeessä tullin viimevuoden tilaston mukaan Kanta-Häme kuuluu niihin muutamaan maakuntaan, joka vie enemmän tavaroita kuin tuo ja jossa vienti kasvoi. Vienti tuo meille työtä.

Kansainvälistyminen on Hämeessä yksi maakunnan kehittämisen painopisteistä. Kansainvälistymisen kärki on yritysten kansainvälistymisessä.

Tavoitteenamme on, että yhä useammat maakunnan yritykset näkevät kansainvälisyyden oman kehittymisensä kannalta mahdollisuutena.

Kansainvälistyminen on myös yksi viidestä strategisesta päämäärästä Hämeen liiton olemassa olevassa strategiassa.

Strategiaa uudistetaan parhaillaan, mutta kansainvälisyys ei varmasti katoa, vaan vahvistuu.

Hämeen liiton rooli on ennen muuta luoda kansainvälistymisen edellytyksiä maakunnan yrityksille yhdessä kuntien, elinkeinojen kehittäjien, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten kanssa.

Tätä rooliaan voidaan toteuttaa osallistumalla valtiovallan kansainvälistymishankkeisiin. Osallistumalla aktiivisesti maakunnassa toimivien Team Finland Häme verkostojen toimintaan. Suuntaamalla käytössään olevaa ohjelmarahoitusta yritysten kansainvälistymiseen tähtäävien hankkeiden rahoittamiseen. Aktivoimalla ja avustamalla maakunnan toimijoita hyödyntämään alueellisen yhteistyön EU-ohjelmia ja muita kansainvälisiä rahoitusmahdollisuuksia.

Olemme mukana myös Helsinki EU-toimistossa Brysselissä yhtenä ylläpitäjänä ja tavoitteemme on aktivoida maakunnan toimijoita EU-toimiston palveluiden hyödyntämiseen, vaikkapa kansainvälisten hankkeiden suunnittelussa ja rahoituksen haussa.

Maakunta ei voi tehdä kansainvälistymistyötä toisen puolesta, mutta voimme olla se verkosto-osaaja, joka luo mahdollisuuksia, törmäyttää ja kokoonnuttaa yhteen. Voimme olla mahdollistaja.

Tahto on ihmisen sisäistä motivaatiota, se on myös maakunnan yhteistä tekemistä. Se kumpuaa arvoista, yhteisistä kokemuksista, ajatuksista ja tunteistakin.

Tahto on ominaisuus, joka määrittää tulevaisuuttamme. Jos tosissaan haluaa jotakin, sen eteen on oltava valmis tekemään töistä. Tahto pitää huolen siitä, että asiat tehdään loppuun silloinkin kun olisi helpointa luovuttaa.

Tahto liittyy tunteeseen ja uskallukseen. Tahto on valtaa.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kamppailu taidemuseon sijainnista Lahdessa

Lahti City ry. (Keskustaeheytys) lähetti kaupunginvaltuutetuille teettämänsä arvion Taide- ja muotoilukeskuksen taloudellisista vaikutuksista Lahden kaupungille. Arvio on siinä mielessä mielenkiintoinen, että alkuun todetaan sen olevan objektiivinen taide- ja muotoilukeskuksen sijainnin suhteen. Kuitenkin arvioinnista sai vaikutelman että se on Sokoksen markkinointia. Ei tietenkään mikään ole niin lähellä keskustaa kuin Aleksin varrella oleva Sokoksen tavaratalo, mutta taide- ja muotoilukeskustilana se on surkea, jos verrataan monia esim. vanhoihin tehdasrakennuksiin tehtyjä museo- ym. tapahtumatiloja.

Haluaisin nähdä rohkeutta päättäjiltä ja ennakkoluulotonta tarkastelua vaihtoehdoista. Toisesta vaihtoehdosta Malskista todetaan, ettei ”huonojalkainen” pysty Kolkanmäen yli kipuamaan, mutta kyllä Vesijärven- ja Lahdenkadulta pääsee hyvin Päijänteenkadulle, josta parkkipaikkoja jo löytyykin, kuten muualtakin lähistöltä.  

Hyvä veli -järjestelmä eli rakenteellinen korruptio on tosi ikävää.

 ohtuuko siitä, että Osuuskauppa Hämeenmaa omistaa Sokoksen kiinteistön ja moni lahtelainen poliitikko on sen hallinnossa mukana, että tätä ”Sokoksen kolmas kerros taidetilaksi” markkinoidaan kiihkeästi. Hyvä veli -järjestelmä eli rakenteellinen korruptio on tosi ikävää, mutta toivottavasti olen väärässä.

Eniten minua harmittaa apaattisuus, joka on vaivannut vuosikausia lahtelaista päätöksentekoa taidemuseon suhteen. Nyt vaadittaisiin kauaskatseisuutta ja mainitsemaani rohkeutta suunnitellessamme jotain poikkeuksellista, joka innostaisi Sibeliustalon tavoin muitakin kuin lahtelaisia. Samoin harmittaa se, että ”helppoheikkimäisyys” on vallannut ihmiset – nyt se, että Sokoksen yläkerta olisi ainoa mahdollisuus, jolla saataisiin 100 000 kävijää museotiloihin. Kyllä siihen muutakin tarvitaan kuin seinät ja pääsy Aleksilta sisään. ”Malski” sen sijaan on vanhan teollisuuskaupungin perintöä, jota kannattaisi ylpeästi kehittää. Voisimme ottaa mallia mm. Tampereen Vapriikista ja Werstaasta, Hämeenlinnan Verkatehtaasta sekä Porvoon taidetehtaasta, jossa ideana oli taiteen lisäksi ydinkeskustan laajentaminen.

Lahdessa ydinkeskusta laajenee luonnollisesti, kun Ranta-Kartanon alue on rakennettu, Kisapuisto kunnostettu ja Paavolan alueen suunnitelmat toteutettu. Päijänteenkatu on näiden hankkeiden jälkeen aivan ydinkeskustaa.

 

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.