Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Puheet kuumenivat Britanniassa – Corby tukee vaatimuksia Mayn erosta

Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corby ja pääministeri Theresa May

Viimeaikaisten terrori-iskujen sarja on herättänyt Britanniassa laajaa keskustelua maan terrorisminvastaisesta strategiasta. Äänenpainot ovat kuumentuneet torstaina pidettävien parlamenttivaalien lähestyessä.

Muun muassa työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn katsoo, että pääministeri Theresa Mayn tulisi erota. Televisiokanava ITV:n haastattelema Corbyn perusteli kantaansa poliisien määrän vähentämisellä, joka tapahtui Mayn kuusivuotisen sisäministerikauden aikana.

Yksi työväenpuolueen vaalilupauksista onkin juuri poliisien määrän lisääminen.

Haastattelussa Corbynilta kysyttiin, tukeeko hän vaatimuksia Mayn erosta.

– Todellakin kannatan. Meidän ei olisi pitänyt koskaan leikata poliisien määrää, Corbyn vastasi.

Britanniassa Lancasterin yliopistossa politiikan lehtorina työskentelevä Mark Garnett totesi Corbynin yrittävän iskeä kipeään kohtaan vaalien alla.

– Mayn on vaikeaa ehdottaa mitään uusia radikaaleja toimia, koska hän on itse ollut vastuussa maan turvallisuuspolitiikasta viimeisten seitsemän vuoden ajan. Luulen, että hän on tällä hetkellä järkyttävän paineen alla, Garnett pohtii.

Lisää aiheesta

Myös Mayn äänenpaino on koventunut Manchesteriin ja Lontooseen tehtyjen terrori-iskujen jälkeen. May muun muassa totesi lauantaisen Lontoon-iskun jälkeen, että “liika on liikaa” ja vaati tiukempia terrorisminvastaisia linjauksia.

May kertoi haluavansa muun muassa tiukentaa internetin valvontaa, parantaa terrorismin vastaista toimintaa ja koventaa tuomioita terrorismirikoksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE